maanantai 25. huhtikuuta 2016

Maastoesteet vanhasta muistista

Lähipäivien kelit eivät ole olleet kovin suosiollisia ulkoiluun, mutta Riksun kanssa onnistuttiin hyppäämään maastoestetreeni raekuurojen välissä sunnuntaina. Edellisen kerran hypättiin maastoesteitä viime vuoden toukokuussa Niinisalon kisoissa, joissa tuloksena oli puhdas maastorata avoimessa helpossa.

Ihan samoissa fiiliksissä ei päästy treeniä aloittamaan, sillä maneesissa tehdyn alkuverkan jälkeen ulos siirtyessä Riksu oli ihan jäässä ja muissa maailmoissa. Ekat 4 tai 5 hyppyä oli jotenkin kovin takkuisia ja Riksua piti ratsastaa ihan tosi paljon eteen. Näiden ekojen hyppyjen jälkeen otettiin ylämäkeen reippaampi laukkaspurtti, ja johan lähti moottori käyntiin. Sen jälkeen ei tarvinnut muuta kuin ohjailla ja vähän jarrutella. Riksu oli ihan innoissaan ja hyppäsi kaikki esteet hyvällä imulla. Välillä se oli niin kierroksilla, ettei malttanut edes kävellä. Muutenkin Riksu oli menossa kaikille lähistöllä oleville esteille. Mahtava kipinä! Lähestymisissä ja varsinkin esteiden jälkeen Riksu oli kovin roikku ja etupainoinen, mutta pikkuvikoja ;) Vähän kun löydetään sitä kuuluisaa malttia menoon, niin kai se nenukin sieltä nousee.

Kenttäkausi avataan sunnuntaina Ypäjällä tuttarissa, jee!

Riksu Airlines!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti