tiistai 5. huhtikuuta 2016

Pullea, pulleampi, pullein

Kuka on vaihtanu mun sporttisuokit joihinkin pulleisiin karvapalleroihin? :D En kestä, miten kaikki kolme on päässy lihoamaan palloiksi...

Röllillä on sen verran korkea säkä, että sillä on vielä selkeä satulanpaikka. Riksu ja Riiviö sen sijaan ovat melkein kuin tynnyreitä heinämahoineen. Molemmat ovat alkaneet keräämään rasvaa myös niskaan.

Meillä hevoset saa heinät neljä kertaa päivässä, ja tällä hetkellä mä vastaan pääasiassa päiväheinistä. Jotenkin on vaikeaa antaa riittävän vähän heinää, kun ei kuitenkaan haluaisi, että mahahapot alkaisi heti seuraavassa hetkessä mylläämään tyhjässä mahassa. Välillä heinät (onneksi) antaa joku muukin, eikä ohjeistetun dieettiannoksen jakamisessa ole sen suurempia omatunnon tuskia ;)

En löytänyt meidän hevosille tarkoitettua painomittaa mistään, olisi ollut mielenkiintoista ottaa tän hetkiset lukemat ylös myöhempää vertailua varten. Ja normaali mittanauha on vain 150 cm, joten sillä ei tee näiden muhkujen kanssa yhtään mitään.

Nyt alkaa dieetti! Olen yrittänyt venyttää myös ratsastuksien kestoa pidentämällä entisestään alku- ja loppukävelyitä. Vaikka läskiä olisi vaikka muille jakaa, ei joka päivä voida treenata täysillä tehoilla. Kevyemmät päivät varsinkin tehdään idealla pitkäkestoisesti matalalla sykkeellä. Toivottavasti treeni alkaa tuottaa tulosta!




Ken on heistä kaikkein pullein?

6 kommenttia:

  1. Hei, tää on vaan massakauden päätös! Läskien alta paljastuu ne todelliset muskelit! Ja vaikea noita on vertailla kun ovat kaikki vähän erilaisia kropistaan :D Runsaasti ravia ja laukkaa tasaisella temmolla, niin ihra on historiaa, näin mä tuumasin omaa kroppaani katsoessani ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, muskelien esiintuloa odotellessa! :D No juu, on pitkulaa ja pötkylää, mutta pulleita ovat kaikki. Mä laitan vaan näitä heppojen kuvia, niin ei tarvi omaa kroppaa ihmetellä ;)

      Poista
  2. Mitäs muuta heinän lisäksi teidän hepat syövät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamuin illoin kauraa: Riksu ja Rölli yhden litran ja Riiviö puol litraa. Lisäksi kivennäistä. Liikutuksen jälkeen pellavapuuroa, jossa 1 dl pellavaa ja vähän suolaa. Joskus maustan sitä tilkalla melassisiirappia :)

      Poista
    2. Ok, hyvältä kuulostaa, yksinkertainen ruokinta usein parhain useimmille hevosille.

      Poista
    3. Juuri näin olen myös ajatellut. Jos ilmenee jotain puutoksia tai tarvitaan lisärehuja, niin ne on sitten helppo lisätä tarpeen mukaan :)

      Poista