lauantai 12. maaliskuuta 2016

Etsitään myötäys- ja mukautumiskykyä

Keskiviikkoiset Annan tunnit peruttiin osallistujapulan vuoksi, mutta päätin kuitenkin hypellä kaikilla kolmella otuksella itsenäisesti. Rakentelin yhden suoran ja pari kaarevaa suhteutettua linjaa sekä molempien lyhyiden sivujen keskelle pikkuesteen.

Riiviön ja Röllin pompuista onkin videomateriaalia, mutta viimeisenä vuorossa olleen Riksun treenin aikaan kuvaajat olivat jo kaikonneet omiin oloihinsa.

Riiviön kanssa haasteena edelleen on tasaisen rytmin säilyttäminen ja myötälaukat. On enempi sääntö kuin poikkeus, että esteen jälkeen takapää on ristilaukalla. Tasapaino on vielä hetkittäin hakusessa ja laukka on edelleen voimatonta, mikä heijastuu juuri ristilaukkoina ja epämääräisenä mongerruksena esteiden välissä. Riiviö on kuitenkin äärettömän rehellinen tyyppi ja menee silti kiltisti kaikki esteet, oli laukka kuosissa tai ei. Tasaisen rytmin säilyttäminen laukankorjausten ja tasapainottelun takia on kovin hankalaa. Ja kun rytmi ei pysy tasaisena, on lähestymiset ja ponnistukset kovin erilaatuisia. Välillä Riiviö ampuu jo kaukaa esteelle, kun taas seuraavassa hetkessä se jää jalan taakse ja mutkittelee minilaukkaa.

Kuten videolla nähdä saattaa, on mun mukautuminen näihin Riiviön loikkiin hieman heikolla mallilla. Olen kehittänyt itselleni taas uuden ongelman, nimittäin hyppään itse jotenkin satulassa. Esteen jälkeen sitten menee liian pitkään löytää se oikea asento ja päästä taas vaikuttamaan paremmin siihen ratsuun. "Jalat alas ja kroppa ylös", saattaisi Anna sanoa.

Suurin vaikeus Riiviön kanssa oli kaareva okseri-okseri linja, jossa väli oli 24 metriä, siis normaali kuusi laukkaa. Riiviön kanssa se oli vaikeaa, koska ekan okserin jälkeen olisi pitänyt vaihtaa laukkaa ja ratsastaa pieni kaari hieman ajatellen eteen. Nyt Riiviö ei vaihtanut laukkaa takaa, oikaisi linjan ja ryntäsi esteelle. Korotetulla kierroksella ensimmäinen versio päätyikin melkein täyskaatoon (yksi lankku jäi kannakkeille, heh), kun reitti hukkui ja vauhti kiihtyi perille asti. Kokeiltiin eri versioita, mutta mikään ei oikein tuottanut toivottua rentoa ja puhdasta tulosta. Isommalla kaarella ja pienemmillä seitsemällä askeleella laukassa ei riittänyt oikein voimaa ja otettiin puomi. Tasapainoksen ja laukankorjauksen jälkeen hieman eteen -ajatus johti isoon loikkaan, josta takajaloilla okserin takapuomi matkaan.

Se oma asento taas häiriköi menoa, milloin jäi käsi vetämään viimeisillä askeleilla ja milloin ylävartalo hyökkäsi eteen liian nopeasti. Mut Riiviö vaan puksuttelee into piukkana, eikä ota hernettä nenuun vaikka syitä riittäisi. Mahtava äijä!



Ei ne kaikki lähestymiset Röllinkään kanssa aina ihan sujuneet, vaikka laadukkaampi laukka ja sujuvat laukanvaihdot esteiden päällä helpottivat menoa erittäin paljon. Muutamia huolimattomuusvirheitä tuli molemmille, harjoittelemalla toivottavasti saadaan niitä vähennettyä.

Okserilinja meni Röllin kanssa helpommin kuin Riiviöllä, mutta pystyjen kanssa oli enemmän hakemista. Pari viikkoa sitten Annan tunnilla oltiin molemmat Röllin kanssa varsin hukassa ja jarru päällä, mutta nyt uskallettiin laukata reippaammin. Vaikkakin esteväleissä jarrutaminen oli tällä(kin) kertaa liikaa kädellä vetämistä. Kun saatiin hommat ajoissa valmiiksi ennen estettä, hypyt onnistui kivasti ja rennommin. Kädellä nyppiminen tai myös päinvastainen kiihdyttely kohti estettä aiheutti epämääräisiä ja selättömiä hyppyjä. Röllin kanssa jään helposti jarrutellessa nostamaan kättä, mikä näkyy hypyissäkin "myötäyksenä" vain ylös, eikä eteenpäin.


Röllin ja Riiviön treenissä estekorkeus oli 70-90 cm. Riksua varten tein esteistä ihan miniminejä, 30 cm luokkaa. Riksu oli silti ihan innoissaan ja vauhti päällä. Paljon tehtiin ravissa hyppyjä ja esteen jälkeen aina siirtyminen käyntiin tai jopa kokonaan seis. Niin alkoi löytyä sitä kuuluisaa malttia, eikä Riksu päässyt roikkumaan niin etupainoiseksi. Huimasta estekorkeudesta huolimatta saatiin hyvä treeni aikaiseksi. Se esteen jälkeen odottaminen voi olla sitten ensi kerralla paremmin muistissa, tai sitten ei ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti