maanantai 25. kesäkuuta 2018

Treeniviikko: maanantai

Mulla alkoi tänään kolmen viikon kesäloma! Nyt lomalaisena on enemmän aikaa tehdä kaikkia rästihommia, treenata ja panostaa blogiinkin. Tälle viikolle suunnittelin treeniviikko-postaussarjan, jossa kerron jokaisen päivän treeneistä omissa postauksissaan. Olen ollut huomaavinani, että keskustelupalstoilla ja blogeissa kaikki viikko-ohjelmat ja niiden monimuotoisuus on ollut suosittu puheenaihe, joten päätin itsekin tarttua siihen.

Tänään treenivuorossa olivat Reipas ja Rölli. Molemmilla suunta oli illan estevalmennukseen kotikentällä. Reippaalla valmennus oli ensimmäinen laatuaan, kun tähän mennessä ollaan treenailtu vain keskenämme. Saatiin kokoon pikkuponien pikkuesteryhmä, johon sulauduttiin Reippaan kanssa. Ei tosin kuulemma menty enää poniratsukosta :D


Ensimmäiset estetehtävät Reipas porhalsi ravissa eikä oikein keskittynyt, jolloin tuli puomeja. Seuraavilla tehtävillä harjoiteltiin laukkaamista. Tarkoitus oli vaan laukkailla esteille ilman sen suurempia tähtäilyjä ja paikkojen ratsastamista, lähestymisissä piti muistaa laukata tarpeeksi ja hypyssä rento käsi. Paikoitellen laukka pyöri jo paremmin, mutta tiukemmat kurvit tai pidemmät lähestymiset on vielä haastavia, koska laukka ei meinaa pysyä kasassa. Kun laukka toimi ja ponnistus oli riittävän väljässä paikkaa, tuli muutama ihan kivakin hyppy. Vaihteisto ja ratti vaan tuntui välillä olevan hieman ruosteessa, mikä vaikeutti menoa. 

Reipas pääsi kuitenkin tekemään ihan rataa ja kaikkea, ei vain lyhyitä tehtäviä. Lopputehtävillä estekorkeus oli 40-50 cm. Väsy alkoi jo painaa jaloissa, mutta loppuun asti mentiin kuskin toiveen mukaan. 


Ihan hirveän suurta menestystä ei tullut tunnilla, mutta oltiinkin hakemassa vinkkiä mitä pitäisi jatkossa kehittää. Samoja asioita Anna kertoi, mitä olin itsekin jo todennut. Reippaalle täytyy treenata lisää voimaa ja keskittyä laukan laatuun. Aikaa täytyy antaa, koska meno on vielä niin voimatonta. Reipasta täytyy vielä auttaa paljon esteillä, mutta ei saa jäädä liikaa kädellä ratsastamaan.

Reippaasta kenttähevonen -suunnitelmaan Anna kommentoi, että kyllä siinä työtä riittää. Reipasta kuitenkin kehuttiin rehdiksi ja hyväpäiseksi hevoseksi, mikä auttaa paljon kehittymisessä. Vaikka askellajit ja esteille lähestymiset olivat mitä olivat, Reipas eteni rohkeasti ja kyselemättä yli lankkujen ja vesimatonkin.


Seuraavalle tunnille hyppäsin Röllin kyytiin ja heti tuntui jokseenkin kodikkaammalta. Askellajeihin löytyi sopiva tahti, kääntyminen oli vaivatonta ja jarrukin pelitti. Röllin treenissä samoilla esteillä suoritettiin vähän teknisimpiä tehtäviä.

Varsinkin oikeassa kierroksessa Röllin lavat jäi helposti roikkumaan ulos vasemmalle ja kaaren jälkeisillä esteillä valuttiin helposti vasempaan reunaan. Tasainen rytmi, suora kaula ja matala käsi oli avainsanoja tänään treenissä Röllin kanssa. Rölli treenaili 80-90 cm korkeudella tänään ja se tuntui sopivalta. Jokunen puomin pudotus tuli tunnin mittaan, mutta pääsääntöisesti Rölli hyppäsi kivasti.

Loppuun saatiin valita itse mitä tultiin vähän isompana, ja Röllille valitsin radan esteet 8-11. Varsinaisella radalla Rölli oli päässyt taas hieman pitenemään ja rytmi kiihtymään, joten se tuli korjaukseen. Kasille lähestyttiin pitkällä tiellä oikeasta kierroksesta, siinä vaikeutena pitää Rölli riittävän lyhyenä mutta aktiivisena sekä suoristaa se oikein kunnolla yhdelle raiteelle. Kasilta maltillinen kaari ysille, kuitenkin huolehtien lavat mukaan reitille ja ajoissa valmis etäisyys. Tiukemmalla silmukkatiellä ysiltä kympille piti säilyttää laukka, siinä onnistuttiin ihan hyvin. Ruskealta pystyltä sai tähdätä sarjaan taas tarkasti. Sarjaväli ei ollut mikään pitkä, joten siinä maltilla sisään, välissä ite pystyssä ja pari pidätettä keräämään kintut ylös. Sarjan Rölli teki varsin mainiosti. Ihan loppukorjauksena tehtiin vielä punamustavalkoinen kasipysty vielä pari kertaa, jotta siihen saatiin suora lähestyminen ilman rytmimuutoksia.

Harmillisesti videota ei saatu kummankaan tunnilta, mutta ehkäpä taas sitten ensi kerralla todistusaineistoa. 

2 kommenttia:

  1. Apua tänne on tullut niin monta postausta tämän viikko idean vuoksi! Eikun lukemaan kaikki. Mukava idea tehdä tälläinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä joskus toistekin saisi viikko-sarjan tehtyä uudelleen :)

      Poista