keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Pohjan tarkistelua ja pomppuja

Aloitin tämän viikon Röllin ratsastuksella. Rölli on siis meidän oma kasvatti kuten Riksu ja Riiviökin. Rölli on hevosistamme isopäisin :D Ikää oripojalla on 3 vuotta.

Juoksutin Rölliä ennen selkäännousua, jotta se saisi vähän purkaa ylimääräistä energiaa. Tällä kertaa se oli varsin rauhallisesti paria alkuspurttia lukuunottamatta.  Juulia piti kiinni kun nousin selkään ja talutti ekan kierroksen, kun halusin ottaa varman päälle. Rölli oli ihan kiltisti ja rennosti, joten otettiin liina pois ja menin itsekseni. Kiertelin kenttää ympäri erilaisilla reiteillä ensin käynnissä. Ravia menin isolla ympyrällä ja kahdeksikolla. Rölli ei ollut yhtään suokkimainen puksuttaja vaan herkkä ja kuuliainen! :) Se kuunteli tosi hyvin istuntaa eikä kädellä tarvinnut yhtään vetää siirtymissäkään. Ja se osaa jo peruuttaa! :D

Pysäytin sen portin lähelle tullakseni alas selästä. Sitten tapahtui jotai kummaa, Rölli pelästyi ja meikäläinen makasi maassa tutkimassa kentän pohjaa. Oli siinäkin tyyli tulla alas! Rölli laukkasi jokusen metrin poispäin ja kääntyi ihmettelemään miten siellä maassa olen. Se antoi hyvin kiinni ja oli tallissakin ihan paikallaan käytävällä.

Röllille tuli hiukan hiki, joten ajattelin harjoitella sen kanssa pesarilla toimimista. Itse pesupaikalle se asteli ilman ihmettelyjä, mutta vesiletkusta tuleva vesi järkytti hänen maailmaansa. Kastelin ensin vähän kavioita, Rölli nosteli niitä ihan paniikissa. Sitten se veti narut piukkaan ja melkein takapään alta sählätessään. Päätin ottaa sittenkin hiet pois sienellä ennen kuin se loukkaisi itsensä panikoidessaan.



Eilen illemmalla oli Annan estetunti Tumpin kanssa. Tunnilta ei ole kuvamateriaalia, kun satoi eikä kuvaajat viitsineet tulla ulos.

Työskenneltiin ensin serpentiinillä ravipuomien yli. Tultiin oikeasta kierroksesta oranssin pystyn puomit, voltti vasemmalle, vihreät puomit, voltti oikealle ja mustavalkoiset puomit. Sitten tultiin laukkapuomeilla samaa kiemuraa. Oli yllättävän vaikeaa saada kaikki sujumaan: tasainen tahti, laukanvaihto, pyöreä voltti, tasainen taivutus ja suoristus puomeille. Muutamia kertoja jouduttiinkin toistamaan tehtävää kunnes se sujui.

Seuraavaksi puomit kerättiinkin pystyiksi ja tultiin kiemuraa ilman voltteja ja sen jälkeen vinoon kaikki kolme pystyä suoralla linjalla. Vinoon hyppääminen ei ollut mikään ongelma, mutta väleissä sai tehdä hommia että mahduttiin.

Lopuksi tultiin kuvan rataa. Treenattiin enemmänkin kontrollia, hyviä teitä ja tasaista rytmiä eikä niinkään korkeutta tällä kertaa. Rata meni ihan kivasti vaikka sateen kastelemilla hanskoilla ohjat pääsivät vähän väliä pitkiksi. Ensimmäiset kolme estettä kaarella oli kiva tehtävä, siinä piti ratsastaa tarkasti hyvää reittiä, jotta tiukahko kurvi kolmoselle onnistui. Kun sain Tumpin kääntymään ulkoavuilla ja suoristumaan esteille, se hyppäsi hyvin :)


Tänään hyppyvuoroon pääsi Riiviö. Ratsastajan kanssa se on hypännyt kaksi kertaa aiemmin eli varsin lähtökuopissa ollaan esteiden parissa. Verkkailin ravissa ja laukassa kahden puomin yli, sitten yksittäisiä ristikoita ja kavalettia. Lopuksi tultiin huimaa kolmen esteen rataa pari kertaa. Riiviö hyppäsi ihan kivasti, mitä nyt välillä mutkitteli eikä paikka aina ollut ihan selvillä tai kuskilla ei ollut siihen päätösvaltaa. Laukkakin oli lähes laukaksi tunnistettava askellaji :D Lopuksi käytiin hyppäämässä meijän molemmat kuivahaudat edestakaisin sekä banketti ylös ja alas. Loppukäynneissä mentiin vielä veden läpi.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti