tiistai 27. syyskuuta 2016

Kun itse loimen paikkasin

Inhottavat polttiaiset edelleen kiusaavat ulkoilijoita ainakin täällä Lounais-Suomessa. Sen verran ovat mustat veljeksetkin toisiaan rapsutelleet, että Riksun loimeen oli kulunut reikä sään kohdille. Horsewaren Sweet Itch -loimi on palvellut hyvin kolmen vuoden ajan toukokuusta syyskuuhun lähes 24/7. Nyt alkaa selän päältä kangas jo vähän ohenemaan. Loimi on kuitenkin muuten varsin hyvässä kunnossa, joten ei muuta kuin paikkailemaan.

Kangasvarastot kotosalla oli jokseenkin rajalliset. Hauskaa lammaskuosilla varustettua kangasta löytyi ja se päätyikin loimeen asti. Ompelukonekin suostui jopa tällä kertaa yhteistyöhön, joten paikkauspalat sai hurautettua melko vaivattomasti kiinni.

Pakko oli omasta tekeleestä ottaa muutamat kuvatkin. Aktiivikäytön kuvat laitumelta meinasi jäädä vain seisoskelun ja syöpöttelyn asteelle, kun ahmatti-Riksu meinasi keskittyä vain ruohon imurointiin. Loppujen lopuksi Riksu suostui mun mieliksi juoksentelemaan muutaman kierroksen mun ympärillä. Hyvin pelitti paikkapala ainakin tähän asti!

Eikä näkynyt ötököitäkään eli lammaskuosi on selkeesti tehokas ötökkäkarkotin ;) Unohtakaa siis ne seepraloimet, sillä lampaat on nyt in!

8 kommenttia:

  1. Mukava idea. Ja voistihan seuraavaksi tuoda markkinoille hepoillekin lammasyöasun, sille voisi olla laajemmatkin markkinat. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Snuggy Hoods ainakin on jo kehitellyt hevosille pyjaman, jossa on esimerkiksi niitä lampaan kuvia. Instagramista löytyy myös hauskoja heppojen yöasuja tagilla #horsepyjamas.

      Poista
  2. Katoin koko ajan et tos seläs on reikä, mut se olikin vaan musta-lammas 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sentään reikiä, mutta aina musta lammas mahtuu joukkoon :D

      Poista
  3. No nyt on tyylikäs! :--D Meillä oli noi lakanat joskus!

    VastaaPoista
  4. Hauska idea paikata itse loimi vähän erikoisemmalla kuosi-kankaalla ;) Riksu on niin komean näköinen noissa laukka-kuvissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Laukkakuvista tuli yllättävänkin hienoja, vaikka Riksu ei aluksi meinannut jaksaa juoksennella :)

      Poista