lauantai 8. helmikuuta 2014

Kavaletteja tunnilla ja itsekseen

Eilen oli Maijan valmennus, johon olin ilmoittautunut Riksun kanssa puomi/kavalettitunnille. Itsenäisen verryttelyn jälkeen siirryttiin "tuskaympyrälle" (tai joku yhtä innostava nimi sillä oli Maijan sanoin), jolla hinkattiinkin sitten lopputunti. Ensin tultiin ympyrää ravissa, jolloin kavaletit olivat pienimmillään. Hevosten piti malttaa odottaa sekä kääntyä ulkoavuista. Riksu teki ihan kelpoja käyntisiirtymiä ja kääntyminenkin sujui ihan kivasti. Toki muutaman kerran ulkojalkaa sai käyttää reippaammin, jotta reaktio oli toivotun mukainen.

Laukkaa varten kavaletit nostettiin isoiksi. Aloitettiin ensin keskihalkaisijan kavaleteilla, eli kahden kavaletin yli ja kaksi kierrettiin ulkokautta. Nyt sai jo ihan ratsastaakin, jotta ulkoavut meni läpi ja ympyrä pysyi pyöreänä. Oikeaan kierrokseen oli vaikeampi, sillä vasen jalka ei mene aina läpi. Tästä seurauksena hevonen ei käänny, jolloin kuskille iskee "paniikki" ja ryhdyn vetämään sisäohjalla. 


Kahdella kavaletilla harjoittelun jälkeen piti tulla koko ympyrää neljällä kavaletilla. Välit oli kaarella 14 metriä ja tarkoitus oli ottaa neljä laukkaa väleihin. Ensin en meinannut millään saada rytmistä kiinni. Kun yhdessä välissä sain neljä askelta tehtyä hyvin, seuraavalla lentelin taas itse miten sattui. Ja tämä vielä helpommassa suunnassa (vasen kierros). Kun saatiin sujuvasti kierros mentyä, saatiin hengähtää hetki ennen toista suuntaa.

Oikeaan suuntaan neljä laukkaa meni jo ekasta kierroksesta lähtien aika hyvin. Sitten vaikeutettiin tehtävää, välit piti tulla kolmella.Tehtävä olisi ollut helppo jos ei olis pitänyt kääntää! :D Aloin taas roikkumaan sisäohjassa, jolloin kaula meni aivan mutkalle, ulkokylki pitenee eikä hevonen käänny. Taidettiin päästä kolme väliä kolmella askeleella, muttei koskaan koko kierrosta. Saatiinkin kotiläksyksi harjoitella tätä!

Kun välit sujuu sekä kolmella että neljällä sujuvasti, voi tehtävää vielä vaikeuttaa ratsastamalla ympyrää, niin että väleihin tulee vuorotellen kolme ja neljä. Ehkä mekin päästään sitä vielä joskus tekemään niin ;)




Juulia oli kuvaamassa tuntia. En saanut kolmen laukan toteuttamisyrityksistä ladattua videota, vaikka yritin monta kertaa...



Röllin kanssa eilen mentiin koulua, ja herra kulki aika mallikkaasti. Se malttaa rauhoittua jo sata kertaa paremmin kuin syksyllä. Myös rentoutuminen kädelle onnistuu hetken ravailun jälkeen :)

Tänään Rölli pääsi vähän puomityöskentelyyn. Mentiin huimasti kolmea ravipuomia ja kahta kavalettia. Edelleen se aika lailla koputtelee puomeja eikä jaksa välittää osumista. Laukassa mentiin kavaletteja ympyrällä, vasempaan suuntaan kavalettien keskitasolla ja oikeaan kierrokseen korkeimmalla tasolla. Rölli painoi jo välillä vähän kädelle. Jossain vaiheessa tajusin käyttää myös ääniapuja hidastamiseen, mikä toimi varsin mukavasti eikä kaulakaan lyhentynyt niin paljoa kuin toisinaan.

Röllin kanssa huomaan, että ranteet ja nyrkit kääntyilevät miten sattuu. Varsinkin laukassa nyrkit on ihan lappellaan ja hypyissä nyrkit menee mutkalle. Täytyy keskittyä niihin jatkossa!





8 kommenttia:

  1. Näkisitpä kun mun sisäohjakääntämis"paniikki" iskee! Mä olen vasta viime syksynä sisäistänyt mun ongelman, ja tuntuu etten pääse siitä vieläkään eroon! Aargh :D hienot putet taas kerran ja ratsastat hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aika kamalaa! Tietää miten pitäis tehdä mut pakko vetää sisäohjasta... No treeniä vaan :)

      Poista
  2. Sut on haastettu! :) http://verantallielamaa2.blogspot.fi/2014/02/haastetta-pukkaa.html

    VastaaPoista
  3. Moi! Hei voitko sanoa noin suurinpiirtein (kymppejä vai satasia) että paljon kenttäkisoihin menee rahaa? Kuinka paljon siis ne startit maksaa, kun olen yrittänyt etsiä netistä tietoa, eikä oo tärpännyt :D... Jos vähän viitsisit valaista mua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähtömaksut ovat aluetason (harraste ja tuttari) 60-80 e, johon päälle SRL starttimaksu 2 e, ambulanssimaksu ja eläinlääkärimaksu taisi olla jotain 20 e. Lisäksi jos kisa on kaksipäiväinen ja hevonen tarvitsee yöksi jaban, siitä saa pulittaa useimmiten 80 e. Sitten on kaikki kisaajan ja huoltojoukkojen ruuat, majoitukset yms. Joten satasista puhutaan.

      Poista
  4. Voitko tehdä videopostauksen ?? Hienosti menee:) Oot taitava:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ainakaa nyt talvella, kun oon vähän väliä nuhaisena. Katsotaan myöhemmin jos rohkenen ;D

      Poista