lauantai 15. helmikuuta 2014

Torstaina tunnilla

Torstaina olin Riksun kanssa Annan estetunnilla. Tunti aloitettiin jumppailemalla hevosia vetreiksi ja pehmeiksi. Tehtiin keskiympyrällä voltteja esteiden ympäri sekä laukassa että ravissa. Voltit mentiin lyhyillä askelilla ja ympyrällä tehtiin reippaampaa vauhtia. Oli kyllä hyödyllinen tehtävä, kun hevosten piti lyhentää ja pidentää sekä taipua rehellisesti. Riksun kanssa välillä tuli oikein kivoja pätkiä, mutta varsinkin laukassa lyhennyksissä oli vaikeaa keskittyä laukan laatuun ja kääntämiseen. Alkuun ratsastin myös liikaa kädellä lyhennykseen, jolloin Riksu irvisteli ja jännittyi niskasta.

Seuraavaksi hypättiinkin taas ympyrällä pikkupystyjä (ruskea, oranssi ja punainen). Tehtävä muistutti vähän Maijan viime tunnin tuskaympyrää. Tässä välit oli pidemmät (6 laukkaa) ja esteitä vähemmän (kolme). Helppoa se ei kuitenkaan ollut! :D Koska välit tosiaan oli pidemmät kuin viimeksi, oli niissä helppoa lähteä säätämään vaikka mitä ja seilaamaan minne sattui. Nyt Riksu kyllä kääntyi paremmin, mutta tasaisen tahdin säilyttäminen oli hankalaa.


Ympyrä työskentelyn jälkeen tultiin muutamia linjoja ennen kuvan mukaista rataa. Ekoilla tehtävillä Riksu oli vähän huolimaton ja otti muutaman puomin. En tosin itsekään ratsastanut ihan niin hyvin kuin olisi pitänyt. Jotenkin okseri-okseri linja pitkällä välillä (9 laukkaa?) oli vaikeaa ja jouduttiin tekemään useampi toisto.

Radalla Riksu oli jo skarpimpi. Menoa myös auttoi kun laukattiin kunnolla eikä jääty nypläämään mitään turhaa. 4 laukan väli pystyltä (16.) okserille (17.) jäi ahtaaksi radalla, joten tultiin sitä lopuksi pari kertaa vielä uusiksi. Muuten Riksu toimi ihan mallikkaasti ja jaksoi pitkänkin radan hyvin. Estekorkeus oli varmaan meidän radalla jotain 90-100 cm.

2 kommenttia: