perjantai 6. huhtikuuta 2018

Oikutteleva kevät


Pitkälle jatkunut talvi ja oikutteleva kevät ovat ikävästi haitanneet kenttäratsujen laukkatreenejä. Molemmilla pojilla olisi virtaa vaikka muille jakaa, mutta harmillisesti jäiset pohjat rajoittavat treenejä. Viime viikolla näytti jo keväältä kun aurinko paistoi iloisesti ja sulatti lumet radan pinnalta. Yhtenä päivänä lumet suli niin nopeasti, että ylämäen hiekatkin lähti virtaavan veden mukaan!


Riksu aloitti ekana laukkatreenit lauantaina 31.3. Aurinko paistoi ja rata oli sula, ai että. Riksu oli ihan innoissaan, ei tarvinnut kahdesti pyytää. Aloitettiin laukkatreenit kevyesti, vaikka ratsulla olisikin energiaa riittänyt pidempäänkin treeniin.

Röllillä oli ohjelmassa koulutreeniä juuri tuona aurinkoisena päivänä, joten laukkatreeni antoi odottaa itseään. Ja pari päivää sitä jouduttiinkin vielä lykkäämään, kun seuraavina päivinä sateli lunta ja lämpötila tippui taas pakkaselle. Talvikelit vaikuttivat sen verran, että radan varjoiset kohdat peittyivät pienen lumikerroksen alle. Radan takasuora kuitenkin pysyi onneksi sulana ja pehmeänä, joten ei tarvinnut kokonaan laukkatreenistä luopua.

Toiseen suuntaan tehtiin koko takasuora (noin 300 metriä) pari kertaa vetotreeninä alhaalta ylös, ja suunnanvaihdon jälkeen lyhyempään ylämäkeen pari vetoa. Rölli ymmärsi jutun idean tosi hyvin ja lähti raketin lailla pitkään ja matkaavoittavaan laukkaan. Sen verran oli kevättä rinnassa, että uudet nopeusennätykset tuli tauluun vaikka varsinaisesti ei täyttä vauhtia haettukaan. Uusi ennätysvauhti Röllille siis 738 m/min, kun aiemmin ollaan tehty alle 700 m/min vauhteja.



Reippaan kanssa ei vielä mistään varsinaisista laukkatreeneistä haaveilla, vaikka kyllä rautias kaverikin on päässyt radalle liikkumaan. Reippaan treeni koostuu lähinnä siistä, että harjoitellaan laukannostoja, ryhdissä ja kuskin toivomassa vauhdissa etenemistä. Kun Reipas on saanut ideasta kiinni, on ravissa ja jopa laukassa tullut kivaa liikettä.

Viime vuonna ulkokisakausi avattiin estekisoissa 9.4. Artukaisiin suunnataan tänäkin vuonna hyppelemään kauden ekat estekisat, mutta saas nähdä ehtiikö kentät sulaa kisakuntoon vai mennäänkö ensi viikolla vielä maneesin suojissa.

Tänään on taas sadellut lunta ja vettä vuorotellen, mutta toivotaan että kevät vihdoin saapuisi lämpimine päivineen!

25.3. oli varsinainen lumen sulamispäivä

Maastoesteille tuli vähän isompi takatalvi kun kenttä aurattiin pari viikkoa sitten!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti