sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Kohti kankidebyyttiä

Molemmat mustat pojat on nyt ottaneet askeleen kohti vakavasti otettavan kouluhevosen uraa ja siirtyneet harjoittelemaan koulukiemuroita kankien kera. Riksu on ehtinyt treenailla kangilla nyt kuusi kertaa ja suunta on koulukisoihin tekemään myös kankidebyytti.


Oma kokemukseni kankien kanssa ratsastamista ennen tätä vuotta oli ne ehkä kymmenisen kertaa, jotka menin Tumpilla ja pari kertaa joskus muinoin Iitulla. Kankikerrat ovat olleet ihan itsekseen opettelua, sillä aiemmin en ole ollut valmennuksissa kuin peruskuolaimilla.

Ihan omin nokkineni en halunnut lähteä kankien kera kisoihin, vaan käytiin Riksun kanssa treenaamassa menoa niin Maijan kuin Sannankin koulutunnilla. Kumpikin antoi hyviä vinkkejä ja hyväksyntä mun kisasuunnitelmille.

Riksu liikkui kankien kanssa kauniisti ja kokosi huomattavasti pienemmin avuin kuin kolmipalalla ratsastaessa. Täytyy vaan olla tarkkana että edelleen muistaa ratsastaa jalalla takaa eteen. Riksu välillä sukelsi luotiviivan taakse. Ei se varsinaisesti tullut raskaammaksi edestä, mutta painui kuitenkin epätoivottavaan muotoon.


Maijan tunnilla tehtiin avoja, paljon siirtymisiä ja muutamat keskilaukat. Erityisesti siirtymissä mun täytyy olla tarkkana, että Riksu pysyy ryhdissä. Välillä sai käyttää nostavan ohjan, mutta ei saa jäädä kantamaan.

Sannan tunnilla ajateltiin enemmän tulevaa koulurataa; hiottiin pysähdykset ja takaosakäännöksiä mallilleen, jumpattiin väistöjä sekä tietysti siirtymisiä askellajien sisällä ja välillä. Lopuksi esitin helppo A:10 radan kokonaisuudessaan. Sanna kommentoi, että Riksu kyllä osaa tehtävät, mutta kaipasi rataan vielä harmoniaa ja tasaisuutta.

Yritetään muistaa kaikki opit ja vinkit kun lähdetään Riksun kanssa debytoimaan kangilla koulukisoihin :)

4 kommenttia:

  1. VAU!! on se komea ja upea! Tsempit treeneihin ja kankikisoihin :)

    VastaaPoista
  2. Waude, kyllä noi kanget vaan komiasti ryhdistää hevosta, kerrassaan hienon näköinen ratsukko!

    VastaaPoista