maanantai 1. elokuuta 2016

Suokkien kenttämestaruuden ennakko

Suomenhevosten kenttämestaruus Ypäjällä 2.-3.8.

Riksun kanssa jätetään vielä tänäkin vuonna suokkien kenttämestaruuskisat väliin. Kuitenkin olen suuntaamassa Ypäjälle seuraamaan kisoja. Ihan pelkällä mutu-tuntumalla en ajatellut lähteä, vaan keräilin vähän ennakkoinfoa meiningeistä.

Mitä vaaditaan voittoon, miten kisaajilla mennyt kuluva kausi, kuka yllättää?

Voittoon tai mitalisijoille tarvittavat tulokset ovat vaihdelleet vuosien mittaan, mutta viime vuosina taso on ollut varsin kova. 66 % koulutulos ja puhdas rata esteiltä ja maastosta on kova tulos (-51) mestaruuksissa, ja sillä olisi irronnut voitto ainakin viimeisinä neljänä vuonna. Tämän vuoden taso on myös kova, ja uskon, että voittotulos on tänä vuonna kovempi.

Riksu osallistui mestaruustaistoon vuonna 2014, jolloin tuloksemme -64 (60%, 4vp, 0vp) riitti viidenteen sijaan.

Mitalistien tulokset edellisinä neljänä vuonna:

2015 Uusikaarlepyy
  1. Knuutilan Veikko & Lotta-Katariina Lehtonen 67,9%, 4 vp, 0vp (-52,1)
  2. Pimun Vilske & Laura Jalasto 65,5%, 4vp, 0vp (-55,8)
  3. Tähti Ohjus & Sari Kettunen 62,4%, 0vp, 0vp (-56,4)

2014 Niinisalo
  1. Knuutilan Veikko & Lotta-Katariina Lehtonen 65,2%, 0vp, 0vp (-52,2)
  2. Kiripassi & Anna Sizko 64,2%, 0vp, 0vp (-53,7)
  3. Tähti Ohjus & Sari Kettunen 62%, 4vp, 0vp (-61)

2013 Kangasala
  1. Knuutilan Veikko & Lotta-Katariina Lehtonen 63,3%, 0vp, 0vp (-55)
  2. Nauriskydön Zil & Kaisa Nykänen 67,7%, 8vp, 0vp (-56,4)
  3. Pimun Vilske & Laura Jalasto 58,5%, 4vp, 0vp (-66,2)

2012 Niinisalo
  1. Tuli-Kisa & Ida Björkman 61,7%, 0vp, 0vp (-57,5)
  2. Nauriskydön Zil & Kaisa Nykänen 64%, 4vp, 0vp (-57,9)
  3. Tähti Ohjus & Sari Kettunen 65%, 8vp, 0vp (-60,5)

Ainakin viimeiset kymmenen vuotta suomenhevosten kenttämestaruus on ratkottu tasolla suomenhevosten vaativa (ko helppo A, re 105 cm, me 100 cm, 475 m/min). Kisapaikat ja osallistujamäärät ovat vaihdelleet vuosittain seuraavasti:
  • 2015 Uusikaarlepyy, 10 osallistujaa
  • 2014 Niinisalo, 11 osallistujaa
  • 2013 Kangasala, 8 osallistujaa
  • 2012 Niinisalo, 9 osallistujaa
  • 2011 Niinisalo, 8 osallistujaa
  • 2010 Lapinlahti, 12 osallistujaa
  • 2009 Niinisalo, 14 osallistujaa
  • 2008 Kiuruvesi, 10 osallistujaa
  • 2007 Hattula, 13 osallistujaa
  • 2006 Muurame, 9 osallistujaa

Tänä vuonna mestaruudesta kilpailee 10 ratsukkoa. Aiemminkin kenttämestaruuksissa kisaavia konkareita on mitalitaistossa mukana viisi. Konkareiden haastajia on siis niin ikään viisi ratsukkoa. Tutustuin lähemmin jokaisen hevosen (tai ratsukon) aiempiin saavutuksiin ja tämän kauden tuloksiin. Kisatulokset kerätty Kipasta, ovat siis 2-tasolta tai korkeammalta tasolta siltä osin, miten ovat kunkin hevosen tietoihin ehtineet päivittyä.


Konkarit


II-palkittu jalostusori, syntynyt vuonna 2005. Isä Pellervo
Veikko on osallistunut kenttämestaruuksiin neljä kertaa, ja voittanut kultaa kolmesti vuosina 2013-2015. Koulun tulosennätys viime vuodelta, 67,9 %.
Kilpailee ekan kenttästarttinsa tällä kaudella mestaruuksissa. Tämä rohkea taktiikka toimii Veikolla, sillä viime vuonna vastaavista asemista se nappasi kultamitalin.
Kilpaillut tällä kaudella toisten ratsastajien kanssa rataesteillä 100 cm ja koulussa helppo A.
Kenttämestaruuksissa kilpailee Lotta-Katariina Lehtosen kanssa. Heidän ensimmäinen yhteinen kenttästarttinsa oli vuonna 2011.

Plussat ja miinukset:
+ tasainen suorittaja joka osakokeessa
- ratsukolla ei yhteisiä startteja tällä kaudella

Ruuna, syntynyt vuonna 2000. Isä Hilto
Osallistunut kenttämestaruuksiin kahdeksan kertaa vuosina 2008-2015, joista pronssia vuosina 2012, 2014 ja 2015. 
Tällä kaudella kilpaillut kentässä tuttarin, kaksi suokkien helppoa (Niinisalossa toinen sija) ja yhden avoimen helpon, jossa sijoitus kolmas.
Viimeistely kisa Hattulassa (tuttari) ei mennyt ihan nappiin: mukavan koulun (65%) jälkeen rataesteiltä 8vp ja huolimattomuudesta johtuen hylkäys heti maaston ensimmäisellä esteellä.
Tähti Ohjus toimii myös tuntihevosena Ratsutalli Verratttomassa.
Ratsastajana omistaja Sari Kettunen. Eka kenttäkisa vuonna 2007.

Plussat ja miinukset:
+ kokenut ratsukko
- vaihteleva tulostaso rataesteillä

Ruuna, syntynyt vuonna 2003. Isä Jaanen Suikku
Pyry ja Senni ovat osallistuneet kenttämestaruuksiin kahdesti, vuosina 2014 ja 2015.
Tällä kaudella ratsukko on kilpaillut rataesteillä 100-110 cm. Kentässä kilpaillut kaksi avointa helppoa, joista toisessa Keravalla toinen sija. Niinisalon tuttarissa ratsukko nappasi sijoituksen ja Lounais-Suomen aluemestaruus pronssia.
Ratsastajana Kisamatkalla-blogista tuttu Senni Vilander. Ratsukon ensimmäinen kenttästartti kisattu vuonna 2011.

Plussat ja miinukset:
+ onnistuneet maastot tällä kaudella
- tulostaso vaihtelee koulussa ja rataesteillä

Kiripassi
Vuonna 2006 syntynyt kantakirjaori. Isä Apassi
Osallistunut kenttämestaruuksiin vuonna 2014 ja 2015. Vuonna 2014 Niinisalossa ratsukko ansaitsi mestaruushopeaa.
Tällä kaudella kilpaillut rataesteillä 90 cm voittaen ja 100 cm parilla puomilla. Koulussa kisattu neljä helppo A, tulostaso vaihdellut 58-62,9 %. Kentässä kilpaillut yhden tuttarin sijoittuen sekä yhden suokki helpon, jossa yksi kielto maastossa.
Kiripassia ratsastaa Anna Sizko.

Plussat ja miinukset:
+ tasaista tulosta kenttäkisojen koulukokeessa
- tulostaso vaihtelee este- ja maastoosuudella

Ventterin Poju
Ruuna, syntynyt vuonna 2006. Isä Ventterin Vili
Osallistunut kenttämestaruuksiin vuosina 2014 ja 2015.
Tällä kaudella kisannut kolme esteluokkaa 95-105 cm. Koulussa kisannut kaksi helppo A:ta noin 58 % tuloksilla. Ei kenttästartteja ennen mestaruuksia.
Ventterin Pojua ratsastaa Päivi Stranden. Ensimmäisen kenttästarttinsa ratsukko teki vuonna 2012.

Plussat ja miinukset:
+ edelliset mestaruusmaastot tehnyt ilman estevirheitä
- kouluosuudessa parantamisen varaa


Haastajat

Vuonna 2006 syntynyt ruuna. Isä Nikolai H
Kisannut tällä kaudella kaikkia lajeja. Hypännyt rataesteitä 90-110 cm, useita sijoituksia. 2-tasolla koulussa kisattu yksi helppo A tuloksella 62,69 %. Kentässä kisannut neljä tuttaria, joista yhdessä voitto ja kolmessa sijoitus. Ennätystulos koulukokeessa 69,72 %.
Ratsastajana mestaruuksissa Heli Rainio. Ratsukko kisannut yhdessä kenttää vuodesta 2010 lähtien.
Ratsukko tekee mestaruuksiin luokkanoston.

Plussat ja miinukset:
+ tehnyt tasaista tulosta koko kauden
- ei rutiinia mestaruustasolta


Trio
Vuonna 2007 syntynyt kantakirjaori. Isä El Vihuri
Osallistuu kenttämestaruuksiin ekaa kertaa (oli ilmoittautunut jo viime vuonna, mutta jäi pois)
Kisannut tällä kaudella rataesteillä 100-110 cm, joista pari sijoitusta. Koulua kilpaillut enimmäkseen helppo A, myös pari helppo B. Kentässä startannut avoimen helpon Ypäjällä hallikisoissa ja Keravalla. Voitti suokkien helpon Niinisalossa toukokuussa.
Ennätystulos kouluosuudelta 64,38 %.
Kilpailee omistajansa Kati Paanasen kanssa. Ratsukon ekat kenttäkisat vuonna 2012.

Plussat ja miinukset:
+ kilpaillut tällä tasolla ennenkin
- tulostaso vaihtelee rataesteillä ja maastossa

Naskaari
14-vuotias ruuna. Isä Taikuri
Kisannut tällä kaudella esteissä 90-100 cm parilla puomilla ja kentässä kolme starttia: harraste Ypäjällä, tuttari Keravalla (6. sija) ja suokkien helppo Niinisalossa.
Tulosennätys koulukokeesta 65,83 % (-51,3) Keravan harrasteluokassa.
Osallistuu mestaruuksiin ekaa kertaa ja tekee samalla luokkanoston.
Ratsastajana 15-vuotias Noora Ala-Äijälä, jonka kanssa kilpaillut kaudesta 2015 alkaen.

Plussat ja miinukset:
+ rehti menijä
- ei rutiinia mestaruustasolta


Hermina
Vuonna 2007 syntynyt tamma. Isä Hermeli
Kisannut tällä kaudella esteillä voittaen 100 cm, myös pari starttia 110 cm. Kentässä kisaa ensimmäistä kauttaan: aloitti sijoituksella harrasteessa Ypäjällä vappuna ja tuli toiseksi Kuopion suokkien helpossa. Koulun ennätystulos 61,8 %
Herminaa ratsastaa Aurora Tainio.

Plussat ja miinukset:
+ vahvuus rataesteillä
- vähäinen kokemus kenttäkisoista


Lavilan Viljo
Vuonna 2009 syntynyt ori. Isä Pellervo
Kisannut tällä kaudella kentässä kaksi suokkien helppoa ja kolme tuttaria, joista yhdessä sijoitus. Rataesteillä hypännyt yhden 90 cm luokan useammalla puomilla. Koulussa kisaillut pari helppo A -luokkaa 58-61 % tuloksilla.
Tekee luokkanoston kenttämestaruuksiin.
Ratsastajana toimii Mira Mahosenaho. Ratsukon ensimmäinen kenttästartti oli vuonna 2015

Plussat ja miinukset:
+ tuttarin maastot tehnyt estevirheittä
- ei kokemusta mestaruustasolta

Kuka on sinun suosikkisi?

10 kommenttia:

  1. Tämä oli mielenkiintoinen postaus ja kyllähän Knuutilan Veikko oma suosikkini mestaruustaistoissa on. Tuntuvat omistajienkien taholta ottavan sangen rennosti ja kokeneesti kisat vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tätä postausta oli mielenkiintoista tehdäkin :) Veikko on myös mun suosikki!

      Poista
  2. Knuutilan Veikko on kyllä ehdottomasti yksi suosikeistani! Se vaan on niin hieno :) Pitää kuitenkin omaa seuralaista myös kannustaa niin toivon kyllä Päivin ja Ventterin Pojun myös onnistuvan! Venski on hauska ja varsin yritteliäs kaveri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään noista mustista kenttäsuokeista ;) Noniin, tsempit myös heille.

      Poista
  3. Todella kiva postaus aiheesta :) täytyypi olla kisahengessä hieman etäämpänä mukana, onneksi tulostiedot päivittyy melko nopeaan tahtiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo Equipen päivittävät olivat tänään nopeita.

      Poista
  4. Mahtava postaus! Näitä on mukava lukea. Vaikka sitä on tullut seurattua kenttäkisoja sekä kotimaassa että ulkomailla jo jonkin aikaa, on tällaisia koosteita niin mukava lukea. Hatunnosto vaivasta! Miten olisi samanlainen Rion mahdollinen top10? ;)

    Suosikista puhuessa täytyy yhtyä edellisiinkin kommentoijiin. Oriina yksi suosikeista, mutta kyllä tulokset puhuvat puolestaan. Upea ori.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäsit! Rion top10 on aika paha heittää :D En oo ihan niin perehtynyt kaikkiin kisailijoihin, mutta katsotaan jos jotain vinkkiä / analyysiä kerkeisi kerätä kokoon :)

      Veikko on upea! Taitaa lähteä kulta kaulassa taas huomenna kotiin ;)

      Poista
  5. vähän myöhässä tulee kommentti vaikka luin postauksen heti. Ylempiä kommentteja komppaamalla mahtava ja kiinnostava postaus! Tälläistä oli kiinnostavaa lukea :) Kuvista suuuuri plussa!
    Kyllä se musta ori on vain upea ja osaava, mitalli meni ansaitusti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla :) Mua oikeen harmitti, ettei ollut kaikista haastajista kuvaa. Olin turistina Ypäjällä molemmat päivät, niin nyt kaikista onkin paljon kuvia.
      Juuri näin, Veikolle ansaitusti kultaa!

      Poista