perjantai 20. toukokuuta 2016

Kisareportaasi: Niinisalon kenttäkisat 14.-15.5.

Viime viikonloppuna kisailtiin taas kenttäratsastuksen parissa, tällä kertaa Niinisalossa. Rölli kisasi tutustumisluokassa ja Riksun koitokset oli avoimessa helpossa. Kävi vielä semmoinen mäihä, että Riksu oli luokkansa eka lähtijä ja starttivuoro oli heti yhdeksältä. Vaikka eka koulustartti olikin aikaisin, lähdimme reissuun kuitenkin vasta lauantaina. Alkuviikon lämpöaallon ja auringon jälkeen palattiin Suomen todelliseen säähän eli vesisateeseen, jota olikin luvassa koko viikonlopun ajan.

Aamuvarhaisella Riksu sai pikasykeröt harjaansa, mutta Rölliä en jaksanut alkaa letittää, sillä siinä olisi mennyt koko yö. Ennen Röllin koulustarttia ehtisin kuitenkin näpertämään jonkinmoisen ranskanletin koko kaulan matkalle.


Joku autonkuljettaja oli jättänyt pitkän ajoneuvonsa verkan keskelle, unohtanut sen siihen ja kuuleman mukaan lähtenyt Puolaan seikkailemaan viikonlopuksi. Riksu oli ihan ihmeissään, että tuo vempele ei kyllä tuohon kuulu ja vähän kyttäili autoa sitä ohittaessa. Radan puolella asia onneksi unohtui.

Riksu ei taaskaan tuntunut verkassa ihan parhaimmalta, kun se välillä vaan juoksenteli vimpulana eikä kuunnellut apuja. Jumppailin muutamia väistöjä ja avoja, jotta takapää lähtisi käyntiin. Keskiravi kipitti ja keskilaukassa Riksu oli kuin jossain ralliradalla kurvailemassa.


Kouluohjelma oli sama kuin helatorstain kisoissa, FEI:n CCI/CIC* A-kenttäkilpailuohjelma.

Tällä kertaa jopa muistin radan, mutta muuten rata ei tuntunut kovin onnistuneelta. Tuntui, että Riksu vaan meni omia menojaan enkä saanut siihen mitään otetta. Se ei antanut rehellisesti periksi niskastaan ja takapää laahusti vain mukana. Keskilaukassa jalat kävi vikkelään ja Riksu kanttasi taas heti pienemmästäkin kääntävästä ohjasotteesta. Odotin jotain 57-58% tulosta radalta. Tuomarit olivat kylläkin toista mieltä...

Tuomari C: "Siisti, pääosin tasapainoinen suoritus. Ajoittain liike saisi tulla vielä paremmin selän läpi." 66,9 %
Tuomari M: "Aktiivisemmin takaa. Rennommalle niskalle. Varo, ettei mene kiireiseksi. Tasainen suoritus." 64,3 %

Yhteistulokseksi tuli siis 65,6 % ja sillä tuloksella oltiin kolmantena koulun jälkeen. Mitä ihmettä!?


Noin tunnin huilaamisen jälkeen suunnattiin rataesteille, jotka helpossa hypättiin 105 cm korkeudella. Koko aamupäivän sateli vettä, mutta radankävelyssä estekentän nurmi tuntui vielä ihan napakalta eikä kovinkaan märältä. Riksu sai kenkiinsä nurmihokit kannoille.

Verryttelyyn lähtiessä Riksu tuntui jotenkin kovin jäykältä takaa. Varmaan pelkät kantahokit vähän väänsivät jalkaa kovemmalla tiellä kulkiessa. Hiekkapolulla ja verkassa liike oli kuitenkin ihan normaali ja Riksu liikkui mielellään, joten aloitettiin hyppääminen ja hetken kuluttua oltiinkin jo radalla.


Verkassa Riksu hyppäsi puhtaasti vaikkakin vähän juoksi kohti esteille. Radalla sen sijaan ei. Otettiin neljä puomia, vaikka mielestäni paikat oli ihan hyviä. Kakkosella Riksu lähti niin laakaan hyppyn, että nappasi tasaokserin etupuomin etujaloilla. Sarjan jälkeen loivassa alamäessä okserista mukaan takapuomi. Seiskalle tuli vähän kummallinen loikka, jonka perään pitikin kääntyä melko jyrkästi ohi tuomarikopin. Otin turhaan laukkaa pois kurvissa ja jäin samaan vauhtiin himmailemaan kasille. Linjalle olisi pitänyt tulla vähän aktiivisemmin. Nyt napattiin kasilta puomi. 22 metrin välissä jäin taas matkustelemaan ensimmäiset kolme askelta, vaikka olisi pitänyt tehdä päätös toteutettavasta askelmäärästä hyvissä ajoin. Nyt toteutus oli epätasainen, 5 menevää laukkaa ja kuudes lähelle, minkä takia vielä yksi puomi matkaan. Nurmi tuntui matkan varrella ihan hyvältä, mutta ponnistuksissa se antoi ehkä vähän liikaa periksi. Ei Riksu mitään liukastellut, mutta ehkä hokkeja olisi voinut olla enemmän.

Ensin kuulutettiin, että saatiin 12 virhepistettä. Se korjattiin 16 virhepisteeksi kuitenkin jo ennen kuin olin päässyt nurmelta pois. Metsän puolella ravaillessani tuli vielä yksi kuulutus koskien meidän tulosta. Yliajasta 4 virhepistettä. Olin ihmeissäni, sillä kyllä me nyt laukattiin ihan perus vauhtia (helpossa tempovaatimus on 350 m/min). Myöhemmin tuloslistaa tutkiessani huomasin, että radan vaatimusaikaa oli muutettu, joten pistepotti jäi 16 virhepisteeseen.

Esteiden jälkeen oltiinkin tuloslistalla jo toisessa päässä, nimittäin sijalla 12./15.

Eläinlääkärin tarkastuksessa Riksu pisti leikiksi, tökki ja punki päin eikä osannut käyttäytyä. Kun oli ravin vuoro, Riksu oli aivan kujalla ja kiemurteli kuin mato. Jouduttiin ottamaan uusi kierros ravia, jotta siis saatiin sitä ravia esitettyä kunnolla. Päästiin läpi tarkastuksesta pelleilystä huolimatta.


Kaksipäiväisissä kisoissa onneksi on vähän väljempi aikataulu, joten ei tarvinnut kiireessä panikoida. Varsinkin kun hepat oli eri luokissa, oli aikaa varsin sopivasti vaihtaa ratsua. Riksun osuuksien jälkeen ehdin hetken taas hengailla autossa ja kuivatella kastuneita varusteita.

Matkalla kouluverkkaan Rölli oli yllättävän rento metsäpoluilla, mutta verkassa muiden hevosten keskellä se jännittyi ja vetäytyi kuoreensa. Käynti oli jotain ihme tanssahtelua ja puhinaa. Ravissa hain vain rauhallista tahtia ja sitä, että Rölli malttaisi odottaa. Helpommin sanottu kuin tehty. Rölli aloitti suun kanssa lonksuttamisen eikä halunnut ottaa pidätteitä läpi. Alkuun se ei meinannut edes kääntyä pienemmälle ympyrälle. Laukkaan en saanut mitään otetta. Jalat kävi ja kävi, mutta työntö puuttui. Kääntyminen oli erityisen vaikeaa ja pari kertaa Rölli heittikin ristilaukalle kurvissa. Tähän olotilaan kun lisätään vielä muut ympärillä pörräävät ratsukot, ei lopputulos ole kovinkaan onnistunut.

Röllin kouluohjelmana tuttarissa oli Helppo B:3. Ei mikään lemppariohjelma muutenkaan, mutta tähän hevosen virkeysasteeseen vielä huonompi. Tuttarissa onneksi saa vielä keventää joten todellakin hyödynsin tämän mahdollisuuden.


Mun mielestä radalla ravi näyttää aika kivalta, mutta vaatisi paljon paljon enemmän rentoutta ja rauhaa. Nyt kun yritän Rölliä jarrutella, se lyhentää kaulan ja alkaa huitomaan entistä enemmän etujaloilla. Se ei anna kunnolla käyttää jalkaa, vaan singahtelee jokaisesta pohjeavusta. Kurveissa jään helposti ottamaan vain sisäohjasta, jolloin takapää lennähtää samantien ulospäin. Laukka jäi taas jännityksissään kovin lyhyeksi ja kulmikkaaksi. Sekä alku- että lopputervehdys valui pitkäksi eikä Rölli oikein malttanut seistä. Ravista käyntiin siirtymisestä ansaittiin radan paras numero 6,5. Muuten paperissa oli tasaista kutosta ja muutama 5,5.

Ehtisin jo hukkaamaan Röllin koululapun, mutta tuomarikommenttina luki suurinpiirtein näin: tänään jännittynyt, käännöksissä takaosa valuu ulos, muista ulkoavut.

Tuloksena 59,3 % (-61) ja sijoitus hännillä, 21./30.


Tuttarin eka estevuoro oli juuri alkanut, kun olin kouluradalla. Päätettiin kuitenkin mennä vasta seuraavaan vuoroon, ettei tulisi kiire ja paniikki verkassa. Se kun tunnetusti ei Röllille sovi. Ehdittiin odotellessa käydä kävelemässä tuttarin maastorata.

Sade jatkui edelleen ja nurmi oli tallautunut edellisten luokkien ratsukoista, joten Röllille laitettiin neljä hokkia joka jalkaan. Se tuntui sopivalta ratkaisulta radallakin, vaikkei pohja edelleenkään ollut mitään liejua.

Verkassa Rölli oli taas sen tuntuinen, ettei olisi viikkoon ratsastetttu. Vauhtia piisasi, malttia ei. Hyppäsin tavallista enemmän, jotta löytyi jotain tolkkua siihen kiitämiseen. Kerran Rölli hyppäsi aivan päin okseria, mutta siitä heräsi itsekin vähän skarppaamaan. Pitkää ja laakaa hyppyä vauhdilla tuntui olevan Röllin taktiikka edelleen.


Radalla tuli muutamia rytmin muutoksia, mutta suht samoilla suunnitelmilla oltiin Röllin kanssa liikenteessä. Sarjaväli oli varsin lyhyt kahden laukan väli, joten koitin vähän himmata lähestymisessä. Se ei oikein onnistunut, vauhti hiipui kyllä, mutta niin myös laukka. A-osalta puomi, väli jäi lyhyeksi, roikkuhyppy B-osalle ja puomi myös siitä. Loppurata selvittiin puhtaasti, vaikka taas seiskalle tuli ihme jättiloikka. Riksun radasta oppineena ratsastin selkeämmällä suunnitelmalla ja tultiin välin sujuvasti viidellä laukalla. (Kamera katkaisi kuvauksen ennen vikaa linjaa.) 8 virhepistettä siis esteiltä.

Puomit tiputti meitä muutaman pykälän tuloksissa ja päädyttiin tilalle 27./30. Tässä vaiheessa virhepistesaalis -69.

Rölli esitti semmoista liitoravia eläinlääkärin tarkastuksessa, että hyvä kun pysyin mukana menossa. Muutenkin se oli taas kovin pörheänä muiden hevosten keskellä, mutta pysyi hyvin käsissä.


Maastoesteiden kuvat helposta ja tuttarista.

Käytiin kiertämässä vielä helpon maastorata ennen kuin hepat pääsi talliin. Sinne jäivät hepat rouskuttelemaan heiniä, kun me iskän kanssa ajeltiin vielä kotiin tekemään iltatallia. Aamulla saatiin taas lähteä varsin aikaisin liikenteeseen, vaikka nyt eka startti olikin vasta kello 11.40.

Riksun ja Röllin kuvat maastoradalta © Janica Korpela.


Riksun vuoro oli sunnuntainakin ensimmäisenä. Alkuverkassa se tuntui jäykältä takaa, mutta vertyi normaaliksi. Verkkahypyt ei onnistuneet ihan nappiin, tultiin joko liian lähelle tai liian kauas. Riksu suoritti kaikki kuitenkin kyselemättä.

Maastoon startattiin hyvillä mielin. Kello käyntiin ja menoksi! Kolme ekaa meni vaivattomasti, mutta Pläjäyksen banketilla Riksu alkoi himmailemaan. Ravissa selvittiin tehtävästä, mutta siitä johtuen paikka renkaille jäi viidellä laukalla kauas. Riksu oli ihan pro ja teki jättiloikan renkaiden yli alamäkeen. Vähän laukkaa auki ennen kutosta. Sille tulikin niin laaka hyppy ettei tosikaan... Kurvin jälkeen haudalle Riksu lähti valumaan ihan tosi paljon oikealle (sama ongelma ollut tässä ennenkin). Jarrutin käyntiin että pysytään reitillä. Käynnissä haudan yli. Etupää hyppäsi hyvin, mutta takapää roikkui. En tiedä kävikö jompikumpi takajaloista jopa haudassa, sillä haudan takareunan maalinja lähti mukaan. Riksu ei ollut oikein kuulolla eikä reitillä, joten ei päästy lähestymään sarjan b-osaa eli taloa. Voltilla hevonen kuulolla ja sitten talo jo ylittyikin. Tästä kuitenkin Riksu jotenkin lannistui tms. sillä loppurata oli kovin takkuista menoa. Urut, tukkiokseri, risueste. Kaikki perusesteitä, mutta Riksu kysyi jokaisella, että mennäänkö. Se himmasi kohti esteitä, halusi ponnistaa läheltä ja haki oikealle. Fyysistä kuntoa tuntui olevan, mutta henkinen kunto jarrutti menoa.

Kuusipystylle ja kulmalle taas pohjaan, mutta yli. Intoa ei ollut, mutta rehellisenä kaverina Riksu meni, mistä ohjattiin. Kulman jälkeen kello alkoi näyttää kovaa kiirettä, mistä vähän ite otin turhaa stressiä. Nuolenpäälle oli kiemurteleva reitti, jonka ratsastin vähän turhan rennosti. Olisi pitänyt ottaa hevonen paremmin avuille. Nyt kurvit meni kantaten ja sisäohjalla vetäen, mikä kostautui ohimenona nuolenpäälle. Valui oikealle, taas. Tein voltin oikean kautta ja sain Riksun yli esteestä, joskin tosissani sain ratsastaa sitä eteenpäin.

Nuolenpään jälkeen teki melkein mieli keskeyttää, kun meno tuntui niin vaivalloiselta. Hitaasti puksutettiin kuitenkin rata maaliin asti. Riksu piti melkein työntää yli tukeista mäen päällä ja veden rajassa. Vedessä se meinasi lähteä ulapalle, kun valui taas oikeaan. Ravissa kiivettiin suht isosta ylöshypystä takaisin hiekalle. Kaksi viimeistä estettä meni sentään vähän sujuvammin. Molemmat oltiin ihan loppu kun maaliin päästiin. En ole varmaan koskaan hengästynyt maastoradalla noin paljon! Piti ihan tosissaan ratsastaa, yleensä kun vain istun kyydissä ja ohjaan.

Vaikka päästiin maaliin ja saatiin tulos avoimesta helposta, oli fiilis tosi huono. Ypäjän kisoissa Riksu oli ihan into piukkana menossa ja lukitsi hyvin esteille (mitä nyt ei sinne mutaan mennyt, mutta muuten). Nyt se ei oikein halunnut laukata esteille perille asti ja olisi halunnut valua oikealta ohi. Loppuraveissa se liikkui puhtaasti ja normaalisti, mutta pelkään itse sillä olevan häikkää vasemmassa takajalassa.

Kahden kiellon lisäksi paukutimme yliaikaa maastosta 43 sekuntia yliaikaa. Maastosta siis -57,2. Yhteispotti näin ollen -124,7. Lopputuloksissa oltiin 10./15. 


Rauhassa hevosen vaihto ja taas verkkaan. Rölli oli taas ylikierroksilla, eikä asiaa auttanut ohi laukkaavat ratsukot. Olin varannut Röllille verkkaan noin 40 minuuttia normaalin 30 minuutin sijaan, ja se toimi hyvin. Saatiin vähän laskettua kierroksia ja verkkailtua lihakset lämpimiksi ilman kiirettä.

Verkkahypyt Rölli teki ihan hyvin, vaikka onnistuikin aina vääntäytymään niin, että lasketumisen jälkeen puun oksat hakkasi mua naamaan. Mutta mitä pienistä ;)

Rata lähti ihan hyvin käyntiin. Kolmoselle tosin tuli paikka niin pohjaan, että mun tasapaino heilahti kunnolla ja samassa ohjatkin venahti liian pitkiksi. Pitkin ohjin kuitenkin osuttiin banketille ja vielä sen jälkeiselle urku-esteellekin. Taputukset Röllille ja sitten ohjia keräilemään. Haudalle ratsastin lyhyessä laukassa ja vahvalla paineella. Rölli vähän jarrutteli, mutta meni yli. Alamäki mentiin ravissa, samoin eka mökki. Välissä päästiin taas laukkaan ja jatkettiin sujuvasti matkaa.

Laukkasuoran jälkeen ajoissa taas kontrollia peliin ennen nuolenpäätä. Vähän lähelle tultiin sekä nuolenpäälle että kulmalle. Tukki näppärästi veteen ja laukassa veden läpi. Rantaravintolan pöydälle en nähnyt oikein paikkaa, joten valuttiin pohjaan. Trippeli ja viimeisenä ollut sianselkä ylittyivät ihan ok. Ajassa oltiin maalissa ja fiilis oli oikein kiva. Maastossa saatiin purkaa paineita, joten loppuverkassa hevonen oli jo varsin rento ja rauhallinen. Ekaa kertaa viikonlopun aikana!

Röllin puhtaan radan ansiosta noustiin tuloksissa vähän ylemmäs, mutta sijoituksiin ei ollut enää asiaa. Lopputuloksissa irtosi 13. sija 30 lähtijän luokassa (8 sijoittui).

2 kommenttia:

  1. Tosi upeita kuvia! Nyt vähän jopa hävettää, koska viikonloppuna oli niin kurja sää, etten tullut katsomaan. Luulin että kisat oli peruttu, mutta siitä huolimatta teillä meni tosi hyvin! Rapsut Röllille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kenttäratsastajat on sen verran kovaa sakkia, että harvemmin kisoja perutaan. Niinisalossa varsinkin hiekkapohja (koulussa ja maastoesteillä) toimii säässä kuin säässä!

      Poista