sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Kausi avattu ruusukkeella


Tänään startattiin kisakausi Turun Ratsastajien 1-tason estekisoissa. Kisaamassa mukana oli vain Riiviö, jolla osallistuin 80 cm luokkaan. Emman piti osallistua Riiviöllä seiskakymppiin, mutta kisat oli etuajassa ja Emma vähän myöhässä, joten päädyttiin perumaan startti.

Hyvän tovin kävelytyksen jälkeen nousin selkään ja suunnattiin verkkaan. Kahden verkkaryhmän sijaan meillä olikin yksi yhteinen ryhmä, jossa taisi olla 7 ratsukkoa. 15 minuutin verkka tuntui taas tosi lyhyeltä, enkä pystynyt oikein keskittymään työskentelyyn vaan muiden varomiseen. Riiviö oli ihan ok, ei mikään mahdoton mutta ei kuitenkaan mikään huippukaan. Vahva, muttei kuitenkaan tuntumalla. Kiireinen, mutta pohkeen takana.

Ekalla verkkahypyllä Riiviö otti puomin. Muutenkin tyyli oli jotenkin matala ja hypyt oli kaikki ihme paikoista. Okseria Riiviö hyppäsi paremmin, vaikka toisella hypyllä loikka olikin jätti-isosta paikasta.





Radalla Riiviö oli aikamoinen löysä mato. En tosin itse ollut sen parempi. Meno oli enemmänkin matkustamista ja himmailua. Radan viimeiselle esteelle sentään näin paikan kaukaa ja sain ratsastettua hyvässä laukassa perille asti. Se olikin radan paras hyppy :)

Epätasaisesta menosta huolimatta selvitettiin tämä yksinkertainen kahdeksan esteen rata puhtaasti. Punavalkoinen ruusuke siis heti kauden alkuun!

2 kommenttia: