torstai 21. tammikuuta 2016

Ripaus maastotehtäviä esteradalla

Kun joulunpyhinä bongasin Eventing Nationin artikkelin joulukuusen uudelleenkäytöstä estetreenissä, oli pakko ottaa idea toteutukseen. Meillä tosin oli vain yksi joulukuusi, ja vesimattokin on jäätynyt kentälle lumihangen alle, joten ihan artikkelin rakennelmiin ei harmillisesti päästy. Joulukuusi päätyi okserin alle ja maastarimeininkeihin otin sille kaveriksi kapean nuolenkärki-esteen. Rölli puhisi ja pällisteli maassa pötköttelevää joulukuusta, mutta nuolenkärki ei saanut aikaiseksi mitään reaktiota. Kapealle avuksi asetetut "viiksipuomit" olivat enemmänkin ne kummastuttavat osat esteessä.

Ratatreenissä oli simppeli 8 esteen rata, mukaelma viime vuoden radasta ensimmäisissä hallikisoissa Artukaisissa (postaus). Nuolenpään sijoitin radan kolmanneksi esteeksi ja kuusi pääsi nelosen alle. Muutamien puomiesteiden verkkahyppyjen jälkeen ylitettiin jokusen kerran nuolenpäätä. Ensin viiksien kera, sitten viikset vierellä maassa ja radalla viikset olivatkin jo maassa potkaistuna kauemmaksi esteestä. Rölli hyppäsi nuolenpäätä oikein kiltisti ja rohkeasti, välillä jopa vähän turhan lunkisti jalat roikkuen.



Ensimmäisellä radalla korkeus oli 70-80 cm. Rölli hyppäsi puhtaan kierroksen, mutta turhia kaasutteluja tuli muutamien esteiden jälkeen. Koko treenin ajan Rölli myös punki oikeaa jalkaa vastaan, mikä korostui varsinkin katsomopäädyssä ja keltaiselle kuusiokserille kääntämisessä. Kuusiokserin linja korjattiin vielä sujuvammaksi ennen kuin esteitä vähän nostettiin. Kaarteessa sai huolella keskittyä kääntämisen lisäksi myös laukan säilymiseen, sillä Rölli ehkä aavistuksen kyttäsi edelleen joulukuusta.


Isommalla radalla esteet olivat ysikympin tienoilla. Tultiin ensin 1-3, minkä jälkeen koko rata. Rölli otti pari kertaa puomin ykköseltä, mutta muuten hyppäsi puhtaasti myös kummallisemmista paikoista. Sujuvan ja isohkon hypyn kuusiokserilla jälkeen kaasu vähän hirtti kiinni ja 22 metrin väli jäi ahtaaksi viidellä, jolloin tuli myös puomi. Muilla radoilla onnistuttiin pitämään laukka paremmin kontrollissa ja tulemaan molemmat linjat kuudella askeleella. Viime viikon estetunnin ongelmat näkyivät edelleen kääntämisessä, mutta nyt mun mielestä meillä molemmilla oli ajatus paremmin mukana tekemisessä ja luottoa selviytyä esteistä myös erikoisemmilla lähestymisillä. Ihan onnistunut treeni siis, vaikka ihan itsekseen mentiinkin :)

Ekan videon pätkät kuvattu puhelimella, kun kamera takkuili. Isommille esteille kamera taas heräsi ja saatiin laadukkaampaa kuvaa parista pätkäisystä huolimatta.

8 kommenttia:

  1. kivalta näyttää nuo tehtävät ja teidän meno! :)

    VastaaPoista
  2. Sujuvan näköistä menoa, Rölli hyppää tosi ilmavasti ja kevyesti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Rölli on kehittynyt hypyissään kivasti.

      Poista
  3. Mua kyllä jaksaa edelleen ihmetyttää se, miten paljon tän hevosen hyppy ja tarkkaavaisuus on parantunut vuoden sisällä :) jos vertaa vaikka viime vuoden ensimmäisiin kisaratoihin, niin ei tunnista melkeen enää samaksi ratsukoksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Parhaiten huomaa just vanhoja videoita katsellessa. Kyllä se alkuun oli niin toivotonta ettei meinannut uskoakaan..

      Poista
  4. Samaa mieltä! Hyppy tekniikka ja tasapainokin ihan eri luokkaa. Nyt se ois valmis niihin laatuarvosteluihin. Ootteko aikeissa mennä tänä vuonne? Oliko rölli muuten ruuna vai ori?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on :) 6-vuotiaille ei ole enää laatuarvostelua, vaan ennakkomaksullinen Kasvattajakilpailu, johon ollaan menossa todennäköisesti sekä koulu- että estepuolelle.
      Rölli on ruuna.

      Poista