torstai 18. syyskuuta 2014

Naksauttelua ja neuloja

Sekä eilen että viime viikon keskiviikkona Riksua kävi hoitamassa kiropraktikko.

Viime viikolla löytyi jumeja vasemmasta takajalasta, vasemmalta puolelta ristiselän seudulta ja oikeasta lavasta. Lisäksi Riksun niska oli vähän jäykkä. Niitä sitten jumppailtiin, paineltiin ja heiluteltiin kaikkiin ihme suuntiin :D Välillä näytti aika hurjalta! Lopuksi Riksulle laitettiin akupunktiopiikkejä pariin eri paikkaan, neulojen annettiin vaikuttaa noin 20 min ja sitten ne otettiin pois. Kotivenyttelynä piti antaa herkkuja lähes lautasen päältä, jolloin Riksun täytyy venytellä kunnolla niskasta ja kaulasta kylkien lisäksi. Alkuun oikealle oli vaikeampi venytellä, mutta naksauttelujen jälkeen helpottui. Nyt mun mielestä molempiin suuntiin on yhtä helppo.

Täytyy vaan olla tarkkana sormien suhteen, sillä Riksu on semmonen ahmatti että meinaa syödä koko käden jos tarjoaa vain pikkuisia herkkupaloja :D



Eilen kiropraktikko kävi taas tekemässä taikojaan. Riksun kankut ja lavat oli jo paljon symmetrisemmät ja vetreämmät kuin viime kerralla. Niskassa oli edelleen jäykkyyttä, mutta sekin oli parempi kuin viimeksi.

Takkuilevalla englannillani kertoilin tälle norjalaiselle kiropraktikolle, miten viime kisat oli sujuneet. En juurikaan huomannut Riksun ratsastettavuudessa eroa viime naksauttelujen jälkeen. Seurasi pieni mutina ja sitten kiropraktikko olikin jo tutkimassa jo mun selkää. Kas kummaa, vikaa löytyi myös satulan päältä ;)

Mun vasen kylki oli jumissa ja alaselän jotkut pisteet oli vinossa toisiinsa nähden. Riksulle laitettiin neulat vasempaan takaseen, selkään pari ja etujalkaan yksi neula. Neulojen vaikutuksen odotteluaika käytettiin hyödyksi, ja minusta tuli naksauttelun kohde. Se vasta jännittävää olikin! Ei ole yhtään helppoa rentoutua kun ei tiedä mitä on tulossa. Muutamia erilaisia temppuja siinä väänneltiin, ja kyllähän siellä jokunen naksahdus kuului. Hetken aikaa tuntui kropassa kummalliselta. Lopuksi mulle pistettiin molempiin käsiin neulat peukun ja etusormen väliin. Pistäminen ei tuntunut yhtään, mutta käsiä ei saanut yhtään liikutella, muuten tuntui kipeää.

Neulojen poisottamisen jälkeen pari tuntia tuntui kuin olisi reiät käsissä. Koko ajan teki myös ravistella käsiä.

Ohjeeksi sain keskiviikkona pitää vapaapäivän sekä Riksulla että itselläni. Toinen ohje oli myös, että älä stressaa tai jännitä. Helppo homma, eihän tässä olekaan kuin kauden kovin kisa tulossa!


2 kommenttia:

  1. Aika siistiä!! Oliko kallista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa lasku ei oo tullu viel ni en ihan tarkkaan tiedä. Mut yllättävän edullinen kuitenkin :)

      Poista