torstai 24. huhtikuuta 2014

Maastareilla Riksun kera

Kumpikin into piukkana! Riksu pääsi tänään kevään ekan kerran maastoesteille :) Verkkailtiin isolla kentällä ensin kaikki askellajit ja otetiin muutama hyppy pienillä rataesteillä. Riksu tuntui ihan kivalta ratsastaa, mutta kun siirryttiin pienelle kentälle ottamaan ensimmäiset maastaripomput, niin Riksu oikein innostui. Kapealle taloesteellekin se oikein itse imi innoissaan :D Ihan eri meininki kuin viime kesällä!

Hypeltiin ensin pienempiä harrasteen esteitä ja sitten siirryttiin isompiin. Tynnyriesteellä hiekka ropisi peltiin, mistä Riksu vähän pelästyi. Toiseen suuntaan meni kuitenkin taas rohkeasti :) Vaikein este oli trakehner (haudan päällä tukki), jolle Riksu vähän jarrutteli. Joka kerta yli meni, mutta vasta muutaman toiston jälkeen meni rennosti ja sujuvammin. Lopuksi hypättiin muutaman kerran Coffin-linja molempiin suuntiin ja vedellä vielä vähän tehtäviä, näistä pätkät videolla.

Ennen Niinisalon kenttäkisoja (17.-18.5.) olisi tarkoitus ottaa vielä toinen treeni maastareilla. Ehkä silloin saadaan rakennettua esteistä vähän enemmän tehtäviä, nyt kun hypeltiin niitä pitkälti ihan vain yksittäin.









8 kommenttia:

  1. Voii miten kivannäköistä menoa :-)

    VastaaPoista
  2. Ah ei oo todellista miten hieno se on.. :) Siinä sulla kunnon kenttätykki!

    Ja vitsi täytyis varmaan kans korkata maastarit viikonloppuna ton yhen pöntön kanssa :D Noi näyttää niin kivoilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin kovaa vauhtia kehittymässä kenttätykiksi ;)

      Kyllä ihan pakko! :) Maastarit vaan on nii mahtavia!

      Poista
  3. Mitä tasoa kisaat niinisalossa sillon toukokuussa? :) toivottavasti pääsen katsomaan

    VastaaPoista
  4. Kivoja esteitä teillä! Itse pääsin jo viime viikolla ekaa kertaa maastoesteille, Niinisaloon myöskin menossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Mulla olis vielä vaikka minkämoista estettä vielä rakennettavaksi! Oi kiva, tsemppiä sulle sinne! :)

      Poista