tiistai 1. lokakuuta 2013

Laukkatreeniä sinisissä

Sunnuntaina sekä Riksu että Tumppi tekivät laukkatreenin radalla. Äiti oli vähän kuvailemassa molempien menoa, joten vauhdikkaita otoksia luvassa.











Riksu teki hyvän verkan jälkeen 5 kierrosta radalla aikaan 5 min ja 55 sekuntia (noin 560 m/min). Riksu aloitti reippaasti ja tuntui jopa innostuneelta. Vikoilla kierroksilla se selkeästi jo väsähti ja hiipui. Tein välissä hyvän aikaa ravihölkkäilyä ja vielä toiseen suuntaan 2 kierrosta (485 m/min). Ensin ideana oli tehdä toiseen suuntaan vielä reippasta laukkaa kolme kierrosta, mutta väsymyksestä johtuen mentiin kaksi kiekkaa vähän rauhallisemmin. Riksu oli loppuverkassa jo hyvin väsynyt. Talveksi siis projektia kunnonkohotuksen parissa.







Tumppi oli alussa vähän hitaalla eikä tuntunut heräävän treeniin oikein kunnolla. Meno reipastui loppua kohti eikä tarvinnut enää kuin ohjailla. Tumppi teki myös ensin vasempaan kierrokseen 5 kierrosta (615 m/min) ja oikeaan kierrokseen hetken ravailujen jälkeen toiset 5 kierrosta (655 m/min). Jälkimmäisellä rundilla Tumppi oli ihan liekeissä, kaksi vikaa kierrosta tykitti alle minuuttiin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti