perjantai 2. elokuuta 2013

Kuulumisia kesäpäiviltä

Lämpöä piisaa, mutta mä en valita! Oon mennyt joka päivä kentällä, sillä ukkoset ja sadekuurot eivät onneksi ole osuneet mun treenien kanssa samaan aikaan.

Viime viikon tiistaina Rölli oli Tampereella ruunauksessa. Toimenpide onnistui hyvin. Rölli vietti reilun viikon karsinalevossa, maneesiin se pääsi päivittäin kävelylenkille. Tällä viikolla se pääsi jo ulos tarhailemaan. Tumpilla ja Röllillä on joku suuri egojen taistelu, sillä toisen ollessa lähistöllä täytyy esittää oria. Kummasti Tumppikin ryhdistäytyi loppukäyntien löntystelyssä tässä joku päivä, kun Rölli oli matkalla maneesiin. Hepat tarhailevat samalla tarha-alueella, eikä siellä ole esiintynyt mitään egoilua, vaan kaikki käyttäytyvät nätisti.

Kuvasatoa alkukäyntien matkan varrelta

Riksulla ja Tumpilla sitten taas oli ollut viime viikonloppuna joku suurempi erimielisyys. En ole ikinä nähnyt, että olisivat pikku nahistelua enempää riehuneet, mutta nyt oli joku ongelma ollut. Tumpilla on kengän kuva ryntäissä, Riksulla puolestaan karvaton alue mahassa ja arpi vasemman takajalan polven sisäpuolella. Pari päivää Riksu olikin tapahtuneen jälkeen omassa tarhassa, mutta nyt taas ovat samalla laitumella kaikki kolme: Tumppi, Riksu ja Siru.


Viime maanantaina menin Riiviöllä ilman satulaa. Olen sitä ennen mennyt ilman satulaa varmaan joskus kolme vuotta sitten Tumpilla. Tumpilla on niin korkea säkä ja muutenkin se on niin silakan mallinen, että ilman satulaa meno ei ole kauhean kivaa. Riiviöllä on matala säkä ja se on sopivan pyöreä :) Yllättävää kyllä, Riiviö toimi kiltisti ja oli jopa rauhallisempi kuin satulalla vaikka vapaapäivä tai pari oli alla. Riiviö tuli kuuliaisesti takaisin istunnalla, ja laukkakin tuntui toimivan paremmin. Täytyy tarkistella satulan sopivuutta kun noin paljon oli erilainen ratsastaa. Riiviöllähän on lainassa Sirun satula, joka on sovitettu ratsu-uran alkutaipaleella.

 
Poikien isukki vei ravikuninkuuden 28.7. Kuopiossa. Onnea Erikasson!

Pahoittelen uuden kuvamateriaalin puuttumista. Nikolla oli kamera mukanaan Lontoossa kielikurssilla, ja siellä kameraan oli tullut joku käyttöjärjestelmän ongelma tai joku kummallisuus. Oma läppärinikin hajosi toiseksi viimeisenä päivänä työharjottelussa kesäkuun lopulla. Saan onneksi käyttää äitin ja iskän koneita, kun he eivät itse niitä tarvitse. Kameran ja koneen hankinta suunnitelmissa kuitenkin tässä lähitulevaisuudessa.

Viime sunnuntaina hyppäsin Riksun kanssa maastoesteitä, kun jäi ärsyttämään kisojen kaksi kieltoa. Tein verkassa taas suoruutta ja hyppelin harrasteen ja tuttarin ykkösesteinä ollet tukit lämmittelyksi. Hyppäsin kentällä kolmesti kapean kukkalaatikkoesteen. Ekalla kerralla Riksu mutkitteli, mutta meni yli. Toistoilla rentoutui ja meni ilman ongelmia. Hyppelin tökkejä keränneen taloesteen molempiin suuntiin ilman minkään sortin ongelmia. Kävin hyppäämässä muutamia kertoja molempiin suuntiin trakehneria ja kerran tuttarin vesitehtävän testatakseni Riksun toimivuutta. Ekoilla kerroilla Riksu jarrutteli kohti trakehneria, mutta yli mentiin. Lopuksi menin koko tuttarin radan oikein kellon kanssa. Kaikki esteet meni ilman ongelmia, mutta ei päästy ihan aikaan. Olin kuitenkin tyytyväinen Riksuun :) Otettiin aika paljon hyppyjä alle ennen rataa, joten yliaika ei haittaa.

Kukkalaatikkoa ylittämässä toukokuussa 2010 Cajuksen valmennuksessa

Tumppi on Lapinlahden kisojen jälkeen ottanut rennommin. Olen antanut sille muutamia ihan vapaita päiviä, jolloin se on ollut vaan laitumella kaverien kanssa. Nyt se palaileekin sitten normitreeniin. Ensi viikon Keravan kenttäkisoihin ei lähde kumpikaan ratsu, joten seuraavat kenttäkisat on Kangasalalla elokuun loppupuolella.

Huomenna on jännittävä päivä, sillä lähdetään Riksun kanssa kisaamaan ALUEKOULUKISOIHIN! Mulla on ollut aluelupa ainakin 6 vuotta ja kansallinen lupakin jo 2 vuotta, mutta nyt vasta aluetason koulukarkeloihin... Eikä mulla oo edes helmikorviksia!! Riksu kisaa helppo C:1 ja KN Special Koivumäen tallilla Vaskiolla.

2 kommenttia: