perjantai 24. toukokuuta 2013

Kolme päivää kiipeämättä selkään

Jep, kolme päivää olen pysytellyt aivan maan pinnalla.

Tiistaina oli oppilaan koulutunti kentällä. Tumppi oli alkuun mallikkaasti, mutta kentän ulkopuolella tapahtui kaikennäköistä jännää, josta oli pakko ottaa lämpöä. Kaksi eri porukkaa oli hyppäämässä maastoesteitä, eikä meno ihan koko aikaa näyttänyt kovin hallitulta... Yleensä Tumppi ei pelkää tai saa hepuleita, kun se näkee mistä kaikki äänet tulevat. Nyt se pelästyi pahanpäiväisesti, kun takaviistosta kirmasi hevonen täyttä vauhtia tietä pitkin ohitse. Oppilaskin siinä meni vähän paniikkiin, mikä oli tietysti ymmärrettävää. Muutamia kertoja Tumppi vielä hypähteli ennen kuin rauhoittui. Lopputunti menikin ihan hyvin, kun sekä kuski että ratsu muistivat hengittää :)

Keskiviikkona Vera kävi kokeilemassa Tumppia. Ehdotin Veralle Tumpin ratsastusta, kun Veran poni Pasi on sairaslomalla, ja itselläni on välillä kiireitä työharjottelun, koulun kesäkurssien ja töiden kanssa. Vera siis ratsasti Tumpin (hänen blogissaan tarkempi selostus) ja tulee taas ensi viikolla. Tykkään Veran siististä ratsastuksesta, hän jopa työskenteli paljon harjoitusravissa, jota taas itse yleensä välttelen parhaani mukaan.


Tumppi on tällä viikolla päässyt jo vähän maistelemaan vihreää. Se laiduntaa vielä tässä totutteluvaiheessa yksin, myöhemmin varmaan pistetään kaverin kanssa. Muut meidän hevoset ovat totuttelussa jo vähän pidemmällä ja saavat olla laitumella pidempään, kun Tumppi vielä päivät on tarhassaan. Se käyttäytyy rauhallisesti, vaikka muut pääsevät laitumelle ja välillä katoavat näkyvistä. Laitumellakaan se ei juokse tai riehu. Eilen Tumppi oli kuitenkin onnistunut jotenkin hankkimaan haavan oe jalkaan.


Tumpilla piti muutenkin olla eilen kevyempi päivä, joten juoksutin sen kentällä. Alkuun se oli taas laiskimus, mutta vähän lämmettyään liikkui tahdikkaasti. Tehtiin ekaa kertaa koskaan myös käynnistä laukannostoja liinassa. Tumppi ei ihan lähtenyt heti käskystä, mutta nousi se laukka kuitenkin. Loppukäynneissä kiipustettiin rappuset ylös ja Tumppi löntysteli niin hitaasti että hyvä kun pystyssä pysyi. Huuhtelin vielä haavan ja laitoin siihen tervalaastaria. Tumpilla onneksi haavat paranee aika nopeasti eikä se kehittele niihin yleensä mitään imppareita. Toivotaan, ettei tälläkään kertaa.

Tänään ja huomenna omistaudutaan kouluratsastukselle, sunnuntaina sitten kenttäkisat! Kisoista tulee sitten taas enempi raporttia, malttakaa siihen asti :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti