lauantai 29. joulukuuta 2018

Joulun jumpat

Joulu juhlittu ja kinkut syöty! Tapaninpäivänä palattiin pieneltä joululomalta treenien pariin, kun virittelin maneesiin kavalettijumpat hepoille.

Omat treenit ei jääneet siihen, sillä sain joululahjaksi kahvakuulan ja vastuskuminauhan (vihreinä tietty!), jotka pääsivät myös jumppailuun mukaan.


Ensin kuitenkin jumpattiin kavaleteilla hevosten kanssa. Ratsuina Rölli ja Reipas, sillä Riksu ei vielä hyppele esteitä. Rölli teki ensin treenin useampien innarikavalettien kera ja sitten helpotin reippaasti tehtävää Reippaalle.

Rölli oli energinen, mutta alkuun pysyi silti kontrollissa. Treenin edetessä kierrokset kasvoivat ja Rölli jopa villiintyi hieman. Innarivälit oli kaikki noin 3 metriä, mutta viimeiset välit tuntuivat aina vähän lyhyemmiltä kun vauhti kiihtyi ja askel venähti pidemmäksi. Muuten oli ilo hypellä innostuneella hepalla :) Kaaret ristikoilta innareille olivat kaikki 14 metriä, eli pikkuesteillä kivat neljä laukka-askelta. Tehtävään sisään neljä laukkaa tuli aika kivasti, mutta innarien jälkeen edettiin jo reippaammin joten sujuttiin kolmella laukalla perille ristikolle.

Välillä Rölli hyppäsi ristikoita vain hissimäisesti ylös, jolloin hypyn kaari ei ollut hyvä ja oma myötääminen vielä huonompi. Rölli oli anteeksiantavainen eikä ottanut moisesta törppöilystä nokkiinsa vaan jatkoi menoaan.

Hyvä treeni, hyvä mieli jäi :)


Reippaan tehtävässä ei ollut innareita, vaan kahden kavaletin muodostama sarja keskellä ja samat kaaritehtävät ristikoille.

Tehtiin vähän pidempi alkuverkka Reippaan kanssa, kun maneesissa oli vielä muita kulkijoita. Siirtymisten myötä Reipas tuli aika kivaksi, mutta myös alkoi jo selvästi väsähtää.

Kavaleteilla se ei ollut enää parhaimmillaan, joten ei menty paljoa. Laukka on parantunut huikeasti alkuvuodesta, mutta siltikin kaipaa tosi paljon lisää voimaa. Voimattomuus ja väsymys näkyy hyvin ponnistuksissa esteillä, kun takajalat eivät jaksa nousta yli puomien, vaikka etupää hyppää ihan hyvin. Reipas on kuitenkin innokas hyppääjä, mikä helpottaa estetreenejä, vaikka taito ja tekniikka onkin vielä heikolla mallilla. Ohjautumisen teho vaihtelee myös paljon, sama reitti voi välillä onnistua pienin avuin ja toisella kertaa ei meinata osua edes tolppien väliin...

Jatkamme ahkerasti treenejä, niin eiköhän meno siitä helpotu jossain kohtaa!


Jouluruokia sulateltiin vielä jumppamatolla ihan omin voimin päivän päätteeksi. Vihreä kahvakuula pääsi heti treenikaveriksi mukaan. On masentavaa huomata oma heikkous ja huonokuntoisuus jumppatreenissä, mutta hevosen selässä se vasta masentavaa onkin. Miten voi vaatia hevoselta aina vaan parempaa ja voimakkaampaa menoa, kun itse heiluu kyydissä miten sattuu.

Hevosten kunto on helpompi saada kuosiin, ja yleensä mun ratsut onkin tullut maastosta maaliin virkeinä ja energisinä. Oma kunto on samaa luokkaa vain villeimmissä unelmissa. Hyvä lihaskunto ja kropan hallinta kuitenkin on avainasemassa kaikissa lajeissa, joten treeniin on pakko lisätä myös omat treenit. Varsinaisia laihdutustavoitteita mulla ei ole (toisin kun mun hepoilla...), mutta kropan hallintaa olisi tarkoitus saada paremmin kuriin ja aerobista kuntoa paremmaksi.


Uusi vuosi on kohta täällä ja ne kuuluisat uudenvuodenlupaukset treenistä ;) Jos säkin haluat ryhtiä sun treeniin, kehonhuoltoon ja syömiseen, niin suosittelen treenaakotona.comin palveluja. Koodilla green saat vielä alennustakin. Vuoden treenit 79 eurolla, ei paha!

Yhteistyössä treenaakotona.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti