Oma treenaamiseni ja valmentautumiseni on aina ollut edellä, mutta tunteja olen pitänyt aina aikataulujen salliessa. Lukiolaisena taisin ahkeroida ja pitää tunteja eniten, noin 10 viikossa. Pääasiassa olen aina pitänyt yksityistunteja, mutta myös paritunteja kaveruksille ja äiti-tytär-pareille.
Kaikki mun kisahevoset ovat olleet myös mukana opetusratsuina. Ne on kuitenkin hyvin koulutettuja ja toimivia, joten miksipä ei. Pidän myös hyödyllisenä sitä, että niillä ratsastaa välillä joku muukin kuin vain minä. On myös ihan mielenkiintoista nähdä niitä omia hevosia maasta ja päästä ohjaamaan liikkumista sitäkin kautta.
Palo opettamiseen ja valmentamiseen on kasvanut näiden kuluneiden vuosien aikana. Reilun vuoden ajan olen palannut uudestaan ja uudestaan Hevosopiston sivulle tutkimaan valmentajakoulutuksen sisältöä. Kesällä tein päätöksen osallistua seuraavaan Valmentaja 1 -koulutukseen. Silloin tällöin mieleen nousee idea ratsastuksenopettajan tutkinnon opiskelusta, mutta vielä kuitenkin on pidetty valmennushommat harrastuksena ja pidetty oma ammatti toisella alalla.
Valmentaja 1 -koulutus koostuu kolmesta lähijaksosta Ypäjällä, kotitehtävistä ja valmennusnäytöstä. Säästin kesälomaviikoista yhden syksylle, joten töiden puolesta onnistuisi lähteä opiskelemaan. Pääsin mukaan koulutukseen ja ensimmäinen kolmen päivän lähijakso oli lokakuussa. Ekalla jaksolla olin ilman hevosta, ja se olikin kuin kolmen päivän loma arjesta. Tai olihan meillä luentojen ja syömisen lisäksi kuntosalilla fysiikkavalmennusta, joka tuntuikin sitten kropassa vielä parin päivän jälkeenkin.
Toinen kolmipäiväinen lähijakso oli viime viikolla, tiistaista torstaihin. Tällä kertaa Rölli oli myös mukana ja elettiin sitä kiireistä hevosihmisen aikaa. Hevosia ei hoidettu tallin puolesta, joten kuuden aikaan herättiin ruokkimaan. Rölli tarhaa kotona koko päivän, joten pelkkä kerta päivässä ratsatus ei tullut kyseeseen Ypäjällä. Ennen omaa aamupalaa käytiin pienellä hölkällä ja sama homma illalla luentojen jälkeen.
Tällä toisella jaksolla me valmentajakokelaat pääsimme itsekin pitämään valmennuksia ja seuraamaan sekä arvioimaan muiden treenejä. Este- ja kouluvalmennuksien pitäjillä oli omat aihealueensa, jonka pohjalta tunnit suunniteltiin ja toteutettiin. Tiistaina osallistuimme Röllin kanssa koulutunnille, jossa aiheena oli avotaivutukset ratsastettavuuden parantamiseksi. Oli hyvä treeni!
Keskiviikkona oli maastoestepäivä, johon kuului radan rakentaminen Haimi-halliin, maastaritunnille osallistuminen sekä oman maastaritunnin pito. Jouduimme jättämään mielenkiintoisen istuntademon kesken ehtiäksemme opastamaan traktorikuskia esteiden siirtelyssä. Lounaskin jäi välistä samaan vauhtiin...
Meitä kenttäpuolen valmentajia oli kolme ja yhdellä oli mukana oma oppilas, jolle hän piti tunnin. Niimpä me kaksi muuta pidimme tunnit toisillemme. Hieman lisäjännitystä saatiin myös mukaan, kun edellisenä iltana saimme tietää jokaisen saavan tunnilleen tuntemattoman extraratsukon. Ennakkosuunnitelmasta jouduttiin hieman ehkä joustamaan, mutta loppujen lopuksi homma sujui ihan hyvin.
Viimeiselle lähijaksolle helmikuussa lähden luultavasti taas lepäilemään ilman hevosta. Tutkintoon kuuluva oma valmennusnäyttö on vielä ihan avoin, en ole vielä suunnitellut ajankohtaa tai edes lajia. Kyllä sen sitten keväämmällä ehtii miettiä! Ensi vuoden aikana olisi kuitenkin siis tavoite saada paperit ulos ja olla ihan virallisestikin valmentaja.
Postauksen kuvituksena on otoksia Reippaan maastoestehyppelyistä viime sunnuntailta kun päästiin fiilistelemään ihanaa keliä ja mahtavia maastoesteitä. Reipas ei ole vielä osallistunut opetushevosten hommiin, mutta ehkä vielä joskus. Nyt meni maastarihypyt sen verran mallikkaasti, että kenttähevosen ura näyttää aina vaan valoisammalta, vaikka ihan alkutaipaleella ollaankin.
Kiva kuulla!
VastaaPoista