torstai 8. marraskuuta 2018

Batman ja Robin puomiluokassa

Halloween tunnelmissa lähdettiin Reippaan kanssa kisailemaan 1-tason estekisojen harjoitusluokkaan viime lauantaina eli pyhäinpäivänä. Korkeus ei päätä huimannut, kun osallistuttiin puomiluokkaan. Koska menestymisestä ei ollut takeita, päätettiin panostaa halloween-asuun (ja tämän askartelu tietenkin ajoissa perjantai-iltana). Lauantaina päästettiin Batman ja Robin kisaradalle!


Reipas taisi matkustaa ekaa kertaa heppa-autossa, mutta oli kuin kotonaan. Vähän lastauksessa jännitti uutuuttaan loistava puru, mutta suoraan käveltiin auton kyytiin. Koko matkan Reipas nökötti kiltisti paikallaan kuin unessa.

Nelli oli mukana apulaisena ja pärjäsi Reippaan kanssa hyvin. Kisapaikalla oripojan piti hieman hirnahtaa tarhaileville hepoille, siinä kaikki Reippaan temput.


Verryttelyssä kentällä sekä kisaradalla maneesissa tyydyttiin menemään ravissa puomien yli. Tai no ravia sen oli tarkoitus olla. Reipas jäi taas vähän jalan taakse ja hukkasi rytmin varsinkin kaarteissa, jolloin askellajista ei ollut ihan tarkkaa tietoa kummallakaan. Puomit ylittyivät siitä huolimatta ihan mallikkaasti ja päästiin ilman pudotuksia maaliin. Kertaalleen radan aikana jouduttiin ottamaan käyntiin kun valmistautuva ratsukko oli hieman reitillä, mutta ei annettu sen häiritä. Harjoittelemassa kun kaikki vaan oltiin :) Reipas ei ollut siitä moksiskaan, vaan keskittyi omaan tekemiseensä.

Kyllä tällainen puomiluokkien kiertäminen on mieltä ylentävää puuhaa, tälläkin kertaa luokan muut osallistujat olivat pituudeltaan korkeintaan minua napaan asti :D Palkintojenjaossa jaettiin kaikille puhtaan radan suorittaneille ratsastajille ruusukkeet sekä parhaan asun palkinto. Pukupalkinto meni Tanhupallolle ja karvamadolle. Mun lemppari oli ehdottomasti kurpitsaksi pukeutunut ratsastaja, ehkä otan siitä mallia ensi vuodeksi!

Reipas onnistui tienaamaan ensimmäisen ruusukkeensa näin neljänsissä kisoissaan. Jes!


Katso video Youtubessa

Kotosalla otettiin itse kukin pieni lounastauko ja sitten jatkettiin Batman & Robin touhuja vielä hetkisen verran kuvauksien myötä. Reippaalla riitti vielä energiaa lähteä toiselle lenkille mammuttikarvasta huolimatta. 

Reipas suoritti tavalliseen tapaansa yritteliäästi sille annettuja tehtäviä. Ei haitannut naamiaisasut eikä liehuvat viitatkaan menoa. Ehkä jollain tasolla olin vähän pettynytkin kun Reipas oli niin kiltti, eikä tullut näyttäviä villiintymisiä. Pettynyt olin myös trikookankaasta tehtyyn viittaan, joka ei liehunut yhtään niin kivasti kuin olisin toivonut. Hauskoja kuvia saatiin silti! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti