perjantai 14. heinäkuuta 2017

Issikkaratsastuksella

Eilen sain huikean mahdollisuuden päästä issikkaratsastukselle, kun Paraisten islanninhevostallilta Sari ja kumppanit tulivat meidän tallille harjoittelemaan vieraassa paikassa seikkailua. Heillä sattui olemaan mukana neljä hevosta, mutta vain kolme ratsastajaa. Sattumalta olin samaan aikaan tallille ja minua kysyttiin mukaan. Tallin omistaja Sari on myös kenttäratsastajia ja nyt hurahtanut myös näihin pienempiin kavereihin. 

Ratsuksi sain 5-vuotiaan Heppnin. Kulomusta ruuna kuten Riksukin, mutta kooltaan joka suuntaan paljon pienempi ;) Heppni oli oikein mukava ratsu! 


Noustiin kentällä kyytiin ja vähän tutkailtiin maailman menoa hetki siinä. Sitten lähdettiinkin seikkailemaan raviradalle. Olen ollut joskus 10-vuotiaana issikkaleirillä, mutta sen jälkeen en ole issikoilla ratsastanutkaan. Pitkästä aikaa pääsin siis kokeilemaan tölttiä, tuntui mielenkiintoiselta mutta kuitenkin tasaiselta :) Heppnillä oli vahva töltti, eikä tölttiin lähteminen vaatinut sen ihmeempää osaamista kuskilta. Muistan leirillä ratsastaneeni hepalla, joka välillä rikkoi raville, eikä se ollut kovinkaan mukavaa..


Kun saatiin mahdollisuus hypätä pikkuista tukkia, niin johan kenttäratsastaja innostui. Issikat ei välttämättä ole niitä parhaimpia estehevosia, mutta hienosti selvittiin yli tästä hurjasta maastoesteestä. Tultiin tukkia pari kertaa ja Heppni oli taitava. Pitkähköt jalustimet eivät olleet ihan omiaan hyppelöihin, mutta onneksi ei ollut tuon isompia esteitä. Issikoiden hypytkin olivat askellajien tapaan varsin tasaisia ja helppoja pysyä mukana.

Tehtiin pieneksi hetkeksi myös ratsujen vaihto ja pääsin Hallkatlan kyytiin, kun sen kuski jätti hyppelyt väliin. Hallkatla hyppäsi oikein mallikkaasti, keräsi etujalat kuin parempikin esteponi. Pari hyppyä kirjavan tamman kanssa, sitten takaisin Heppnin kyytiin.


Kierreltiin vielä radalla ja lopuksi käytiin tutustumassa maneesiin. Rohkeasti ratsut menivät sielläkin, en muista olivatko kaikki vielä ekakertalaisia. Ulkoiluun tottuneet pörröharjaiset otukset pääsivät ihastelemaan kuvajaisiaan peilistä. Omaan tahtiin testattiin vähän vielä vähän tölttiä ja laukkaa ennen kuin oli aika saada seikkailut päätökseen.

Issikkaratsastelu oli hauskaa vaihtelua omien suokkien kanssa puuhasteluun. Eikä voinut muuta kuin nauraa jokaisessa alastulossa, kun maa tulikin nopeammin vastaan kuin olin ajatellut :D

Lukijat, oletteko ratsastaneet issikoilla ja mitä tykkäsitte?

2 kommenttia:

  1. Just oltiin powerparkissa issikkamaastossa ja tykkäsin kyllä! sopivan pieniäkin mulle ;)

    VastaaPoista