maanantai 15. toukokuuta 2017

Lumi haittaa harrastamista

Viimeksi mainitsinkin jo, että kenttäkauden ensimmäiset kisat vappuaatona Ypäjällä jouduttiin perumaan reilun 10 sentin lumikerroksen takia. Kuukausikin ehti jo vaihtua huhtikuusta toukokuuhun, mutta edelleen lumi haittaa harrastamista. Viime viikolla satoi taas kahtena päivänä lunta niin paljon, että kenttä muuttui valkoiseksi. Tottahan toki juuri näinä lumisina päivinä meillä oli ohjelmassa estehyppelyä. Ja kuten ajankohtaan kuuluu, ulkokausi on jo alkanut ja esteet tietenkin jo kentällä...


Tiistaina oli Riksun päivä suunnata itsenäiseen estetreeniin. Iltapäivällä alkoi hiljalleen tuprutella lunta ja myöhemmin tuli jokusen tovin reippaammin rakeita. Lykkäsin ratsastusta parilla tunnilla suunnitellusta eteenpäin, jolloin raekuuro ehti loppua ja lumikerroskin pikkuhiljaa jo sulaa pois. Vähäsen kuitenkin nauratti kun varustauduin toukokuussa estetreeniin toppatakin ja tilsakumien kera.

Lumi ei tuntunut hidastavan Riksua, vaan ehkä jopa päinvastoin. Vauhtia ja energiaa riitti taas vaikka muille jakaa! Ennen lumen tuloa ajatuksena oli ottaa muutamia vähän isompia hyppyjä, mutta koska pohja ei ollut lumisena täysin priimakunnossa, pidettiin estekorkeus maltillisena. Ehtii niitä isompia esteitä harjoittelemaan sitten taas myöhemminkin.



Keskiviikkona meillä piti olla estevalmennus kentällä Röllin kanssa. Kauniissa aurinkoisessa kelissä ehdittiin lanaa kenttä ja rakentaa esterata lähes valmiiksi. Sitten alkoi taas "raekuuro", joka tällä kertaa kestikin toista tuntia. Kentälle kertyi hetkessä muutama sentti lunta, joka plussakelissä muodosti jo parissa askeleessa tilsat hevosille. Niimpä turvallisuussyistä suuntasimme maneesiin muutama kavaletti ja puomi mukanamme. Työskentelimme ilman jalustimia ns. estekoulua, eikä ollut huono vaihtoehto sekään. Rölli tuli jumpattua kivasti läpi, ja omat reidet kiitti seuraavana päivänä treenistä.

Onneksi sää muuttui edes hieman keväisemmäksi loppuviikkoa kohti. Alunperin lauantaillekin oli luvattu lunta, ja pelkäsinkin jo että nämä toisetkin kenttäkisat peruttaisiin. Ei sentään! Lauantaina oli varsin kiva keli ja ihana fiilis startata kausi. Kenttäkisoista lisää sitten seuraavassa postauksessa!




Tiistai 9.5. klo 18.40 ja keskiviikko 10.5. klo 20.30

6 kommenttia:

  1. Hyi mikä keli alemmissa kuvissa! Meilläpäin (tässä Turun nurkilla) tuli myös parina päivänä lunta/rakeita/räntää ihan tarpeaksi. Onneksi nyt on ollut parempaa keliä ja lumi on vaihtunut vesisateeksi, tosin meillä on yöpakkasia vieläkin. Toivottavasti kevät ja kesä tulevat pian! :)
    Onni, että teillä on maneesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yöpakkaset vielä kestän, koska sitten ei tule ötököitä niin äkkiä. Maneesi on kyllä ihan kiva, kun näistä Suomen keleistä ei koskaan tiedä. Mutta kyllä kesä saisi tulla jo pian! :)

      Poista
  2. Hyh miten talviset kuvat nuo alimmat! Meilläpäinkin on vielä viime viikolla tullut lunta, mutta maahan ei enää onneksi ole jäänyt. Viikko sitten tuli ratsastettua kentällä niin sankassa lumisateessa, ettei eteensä meinannut nähdä.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuokin lumet onneksi jo seuraavana päivänä viimeistään suli pois. Meillä tuli viime viikolla niin isoja ja kovia rakeita, että ihan naamaan sattui!

      Poista
  3. Nämä säät ovat kyllä ihan kamalia, toivottavasti kesä tulisi pian! :D

    VastaaPoista