maanantai 27. huhtikuuta 2015

Riksun vuoro maastareilla

Riksu pääsi eilen illalla ottamaan kevään ekat maastoestehypyt ulkosalla. Ja sen kyllä huomasikin! Intoa piisasi niin, että hyvä kun sai pidettyä :D

Aloitin kentällä yksittäisellä pystyllä ja wannabe coffinilla. Riksulla oli selkeästi vauhti päällä heti alkuun. Välillä sai jarrutella, mutta ihan kiva että liikkuu omalla moottorilla! Hypättiin pari kertaa tynnyriäkin, otin laukan aika lyhyeksi lähestymisessä, niin sujui hyvin.

Alunperin suunnitelmana oli hypätä Riksunkin kanssa laitumella, mutta se oli aamupäivän sateiden vuoksi märkä ja liukas, joten jätin suosiolla väliin. Siispä ekat maastariloikat tehtiin banketilla. Riksu oikein kuumui, kun joutui hetkisen odottelemaan kuvaajaa! Muutamat pikkuiset pukkiloikat tuli kun käynnissä käännyttiin kohti bankettia, sekä heti banketin jälkeen. Imu esteelle oli myös aikamoinen, jolloin ylöshypylle paikka ajautui vähän turhan lähelle.


Parin hypyn jälkeen siirryttiin trakehnerille. Se on ennenkin ollut Riksulle jotenkin hankala. Tai ei oikeastaan hankala, mutta jotenkin siihen ei saa ihan täydellistä hyppyä koskaan. Riksu lähestyi hyvin, mutta haluaa aina ponnistuspaikan ihmeen lähelle. Haudan rajalla pitäisi ehkä olla paremmat ponnistuspuomit tai valkoista maalia, jotta se olisi selkeämpi. Nyt oli vielä aurinkokin niin alhaalla, että tukin luomat varjot saattoi vaikeuttaa hahmottamista.

Tultiin trakia useamman kerran molemmista suunnista. Ekoilla kerroilla Riksu jarrutteli vähän ennen estettä, hyppäsi ihme loikalla yli ja esteen jälkeen pisti kaasun pohjaan. Toistoilla meno hiukan tasoittui ja hypytkin vähän parani.


Vedellä otettiin muutamat ylös- ja alashypyt. Riksu tapansa mukaan mutkitteli kohti ylöshyppyä ja tekikin aika löysiä hyppyjä. Alaspäin sujui paljon paremmin! Otettiin kerran ravista ja pari kertaa laukasta alashyppy veteen.

Parin yksittäisen ylöshypyn jälkeen jatkettiin kumpareen päälle ja siitä eteenpäin yli valkoisesta aitapystystä, jossa on hauta edessä. Tälläkin esteellä Riksu haki paikkaa vähän turhan lähelle, mutta ihan sujuvasti päästiin yli.

Muurilinjoilla aloitettiin ensin pienemmällä, mutta haettiin haastetta ottamalla alamäki ensin ja siitä linjalle. Alamäessä Riksu oli taas jo niin menossa, että roikkui vähän etupainoisena. Tasamaalla ehdin kuitenkin parilla pidätteellä saamaan vähän enemmän etupäätä kevyemmäksi ja takapäätä alle. Muureilla hypättiin vielä kahdesti iso muuri, josta kaarella isompien muurien linjalle. Ekalla kerralla lähdin turhaan oikaisemaan ekan muurin jälkeen, jolloin muurisarjan ekalle hyppy tuli liian vinoon, mikä vaikeutti taas välin ratsastamista. Toisella yrittämällä sain kaaren korjattua. Linjalla Riksu oli taas menossa eteen vähän liiaksikin, jolloin vikalle tuli paikka hiukan juureen. Lopuksi tulin vielä muurisarjan isommat puolet alamäen jälkeen.


Kävin vielä hyppelemässä pari hyppyä haudalla. Riksu teki siellä sujuvat hypyt niin pelkälle haudalle kuin hauta+maastis-yhdistelmällekin. Haudan jälkeen olin menossa kentälle tekemään loppuravit, mutta Riksu tarjosi vain koko ajan laukkaa. Riksun mieliksi hypeltiin vielä pari hyppyä kentällä. Niiden jälkeen Riksu malttoi ravissakin jo paremmin. Hyvillä mielin lauantain kisoihin, ainakin innokkuutta löytyy!

Ypäjälle onkin tulossa heti ekoihin kisoihin aikamoinen jengi! Harrasteessa on 42 ratsukkoa ja tuttarissa jopa 60!

6 kommenttia:

  1. Tosi hienoja kuvia:) Millä sovelluksella tuo banneri on tehty?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) En tiedä millä ohjelmalla banneri on tehty, mutta veikkaisin että Gimpillä. Bannerin on mulle tehnyt Anna Savolainen, haaveitahevosista.blogspot.fi

      Poista
  2. Moi, ihan hulppeat systeemit sulla kateeksi käy!
    Saanko kysäistä/tiedätkö tuon sun banketin mittoja. Suunnitelmissa rakentaa vastaava omalle pihalle ja haluaisin kokemuksia minkäkokoinen olisi hyvä :) Kiitos, jos kerkeät vastata

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kävin mittailemassa ja piirtelin niiden pohjalta kuvankin. Ei tullut ihan matikan sääntöjen mukaista, mutta kai siitä selvää saa :D Kuva mun kuvasivuilla. Muuten banketti on toiminut ihan hyvin, mutta tekisin siitä vähän leveämmän. Nyt haudan suunnasta hypättynä väli banketin päällä on vähän hassu, ei oikein innari mutta ei yhtä askeltakaan.

      Poista
  3. Hei, kiitti tosi paljon vaivannäöstä! (y)

    VastaaPoista