keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Esittelypostaus: Riksu

Ratun Ritari eli Riksu on ensimmäinen oma kasvattimme. Se on syntynyt 17.5.2008 eli tänä vuonna nuorukainen on 5-vuotias.



Äiti opiskeli Ypäjällä hevosenhoitajaksi monimuotokoulutuksessa 2005-2007. Opintoihin kuului jalostuksen kurssi (2007), jolla yhtenä tehtävänä oli valita omalle tammalle sopiva ori. Tamman ja orin ominaisuuksia piti arvioida sekä perustella valintaa niiden kautta. Äitin orilta toivomat ominaisuudet olivat tumma väri, iso koko, lyhytrunkoinen ratsutyyppi, pyörivä laukka ja luonne vähintään 8. Suora lainaus äitin tutkielmasta: "Tulevalle varsalle toivotaan siis periytyvän hyvän kenttäratsun ominaisuuksia; hyvä pyörivä laukka, rohkeutta ja kykyä hyppyihin, liikettä ja rakennetta kouluun. Lisäksi tietysti helppo ja nöyrä luonne, ja hyvin rasitusta kestävä rakenne, joka on silmällekin kaunis. Ei ihan pieniä toiveita..."

Emä oli tietenkin Iituska, ensimmäinen oma hevoseni. Isäoriiksi valikoitui hurmaava musta kouluori Kuningas Ässä. Muita vaihtoehtoja olivat äitin tehtävässä Pilven Lento ja Pilven Poika. Olen erittäin tyytyväinen valintaan, sillä vaikka liinakot kouluoriit ovatkin näyttävän näköisiä, ei väri oikein sytytä.

Kuningas Ässän kantakirjaustiedoista selviää ominaisuudet, joita orilta odotettiinkin. Orin luonne on täysi kymppi, säkäkorkeus 165 cm, laukka tasapainoinen, pyöreä ja ilmava, runko on kevyt ja mikä tärkeintä - hevonen on musta! Iitulla tai Kuningas Ässällä ei ollut ennestään jälkeläisiä, joten vähän jännityksellä odotettiin, mitä ominaisuuksia varsalle periytyy. Ensimmäisellä astutuskaudella ori oli varsin suosittu, sillä 2008 jälkeläisiä syntyi 35.

Toukokuussa syntyi suloinen oripoika. Syntyessään Riksu oli ruunikko, mutta varsakarvan vaihtumisen myötä siitä tuli musta. Rekisterissä sen väriksi onkin merkitty kulomusta, kesäisin karva ruskettuu varsin paljon. Varsakarvan vaihtumisen jälkeen Riksulle muodostui vasempaan poskeen valkoinen läntti, joka on kirjattu myös sen tunnistetietoihin.




Ensimmäisen kesän ja syksyn Riksu vietti kotona. Talvella se vieroitettiin, ja se lähti "ison metsän toiselle puolen" varsapihattoon. Samalla tallilla Riksu myöhemmin opetettiin ajolle, sillä vaikka ratsu siitä oli tulossa, on hyvä opetella uusia juttuja ja käsittelyä ennen kuin laitetaan satula selkään.


Pari seuraavaa kesää se vietti laitumella Vahdolla omanikäisten orien kanssa.

1v orien eka päivä laitumella, toukokuu 2009

Yksivuotiaana Riksu oli ekaa kertaa näyttelyissä Metsämäessä (palkinto II-). Kaksivuotiaana oltiin taas näyttelyissä. Silloin Riksu mitattiin 160 cm korkeaksi. Se palkittiin (II+) parhaana 2-vuotiaana sekä näyttelyn parhaana varsana! :)



Riksu ruunattiin 2011 keväällä, kun se ei oikein malttanut kunnioittaa ihmisten tilaa. Ruunauksen jälkeen Riksu joutui hevossairaalaan Viikiin, kun se sairastui ähkyyn. Ähky saatiin hoidettua ajoissa ja Riksu toipui hyvin.

Kolmevuotiaana Riksu osallistui Laatuarvostelukarsintaan Ypäjällä, mutta ei päässyt syksyn finaaliin (tuloksissa 13/27).


Riksu oli nopea oppimaan ja ahkera tekemään töitä. Tuomarien erikoisluvalla se sai starttata ekat estekisansa jo 3-vuotiaana harkkakisoissa ratsastajaan Heli, joka myös opetti Riksulle ratsun alkeet. Luokka taisi olla 50 cm ja se meni ilman sen kummempia ihmettelyjä puhtaasti :)

Vuoden 2012 alussa Riksu muutti takaisin kotiin. Heli ja Maija kävivät sitä kouluttamassa edelleen viikoittain. Minäkin sain nyt Riksun kanssa alkaa ratsastaa, se oli aika jännää :D Alkuun en saanut sitä nostamaan toista laukkaa, mutta jo muutaman kuukauden kuluttua se teki puhtaita laukanvaihtoja.

Neljävuotiaana huhtikuussa Riksu oli Laatuarvostelun karsinnoissa toinen, joten syksyn finaali kutsui. Irtohypytys video karsinnoista, videosta kiitokset Sannalle. Heli esitti Riksun irtohypytyksessä ja Maija askellajikokeessa.

Suomenhevosten 4-vuotiaiden laatuarvostelu finaali järjestettiin Ypäjällä syyskuun alussa (2012). Esitin Riksun rakennearvostelussa, Maija meni kouluosuuden ja Heli esteet. Riksu esiintyi ihan mallikkaasti, mutta sen mahtavuutta ei arvostettu ihan kuten olimme toivoneet. Lopputuloksissa se oli vasta 13/27.

4-vuotiaiden laatuarvostelun voitti Kuningas Ässän jälkeläinen, tamma Katallin Leidilei.



4-vuotiaana Riksu kilpaili Helin kanssa seura- ja aluetasolla esteitä 80 cm asti. Ratsukko kisasi kotona järjestetyissä maastoestekisoissa (maneesissa) harrasteluokan radan ja starttasi Niinisalossa syksyn kisoissa myöskin harrasteen. Ekat kenttäkisat meni mallikkaasti ja ruusuke napsahti 10. sijasta.


Laatarifinaalin jälkeen Riksu siirtyi siskoni Juulian käyttöön. Juulia ja Riksu valmentautuivat ahkerasti ja kisasivat esteillä 80 ja 90 cm sekä kentässä pari harrasteluokkaa. Sain kisata Riksulla kuitenkin oman seuran koulukisoissa yhden helppo C luokan sekä syksyllä (2012) että keväällä (2013).

Tämän vuoden kesäkuussa Ypäjän kisaviikon jälkeen Riksu tuli taas mun käyttöön. Ollaan nyt kisattu seura- ja aluetasolla esteitä 80-90 cm sekä koulua helppo C-B. Kentässä ollaan kisattu kaksi harrasteluokkaa, joista toisessa napattiin ruusuke.

Ensi kaudella tavoitteena on pärjätä tutustumisluokassa ja suomenhevosten helpossa ja kisata rataesteillä metriä. Sekä tietysti hakea 6-vuotiaiden Kasvattajakilpailusta palkinnot kotiin ;)

(c) Annika Mäki

8 kommenttia:

  1. Tosi kiva esittelypostaus, kertoi kaiken perus oleellisen ainakin mun mielestä ja kivaa kun oli ns. alusta asti (tai no, varsasta vaariin vai miten sitä sanotaan, vaikka ei nyt ihan niin pitkälle). Hauska toi teidän äidin osuus orin valinnassa, tutkimuksen tuloksena: Riksu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin päivittää sit kuulumisii aina vaariks asti ;) No juu, jotai hyötyy siitäki koulust ollu :DD

      Poista
  2. Kiva postaus ja ihania noi varsakuvat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsakuvien selailu on varsin koukuttavaa, ja nytkin oli vaikea valita sopivat kuvat :)

      Poista
  3. Fanitan edelleen Iituskaa... tätiratsastajan unelma nykyään.

    VastaaPoista