maanantai 25. helmikuuta 2013

Muutama muukin estetunnilla

Tänään oli Anna Kärkkäisen estetunnit maneesissa. Väki vaikuttaa nyt todenteolla innostuneen treenaamaan. Tämän päivän treenissä oli 18 ratsukkoa. Huomenna on sitten taas Janna Huhtasen estetunnit, ja sinnekkin tulossa 19 ratsukkoa. Sunnuntaina onkin sitten vielä seuraestekisat, johon ainakin osa ratsukoista osallistuu.
Hyppyjä piisaa! :)

Me siis Tumpin kanssa oltiin tänään pomppimassa ohjatusti. Miten taas viime kerrasta olikin vierähtänyt jo lähemmäs pari kuukautta...

Tehtiin alkuun töitä ravipuomeilla ja laukassa volteilla kavalettien yli. Puomit nostettiin pikkuesteiksi ja niitä tultiin s-kiemuralla, jossa joka esteen jälkeen voltti ennen seuraavaa. Alkuun Tumppia piti vähän aktivoida laukkaamaan, mutta herätessään sitä sai taas puolestaan välillä jarrutella. Seuraavaksi hypeltiin s-kiemuraa ilman voltteja ja perään pitkällä sivulla pysty,3 laukkaa, okseri, 6 laukkaa, pysty. Laukat vaihtui matkan varrella mukavasti ilman sen suurempia temppuja. Kun esteet nousi, aloin itse säätämään kädellä liikaa. Tumppi hyppäsi rehellisesti, vaikka paikat oli huonojakin. Uudella kierroksella keskityin paremmin ja tahti säilyi hyvänä, jolloin paikat sopi ja hypyt oli pyöreämpiä.

Olin katsomassa myös muiden tunteja, sillä siitäkin oppii paljon. Muilla oli vähän vaikeuksia venyttää laukka-askelia määrättyihin lukemiin, meillä Tumpin kanssa ei ole sitä ongelmaa yleensä ole. Haasteina meillä onkin yleensä väleihin lyhentäminen. Tumppi ei aina ota pidätteitä heti läpi ja kun tulee kiire, niin oma käsi nousee helposti liian ylös. Siitä sainkin huomautuksia tänäänkin. Kun käsi oli alhaalla ja hiljaa, Tumppikin oli rauhallisempi ja tasaisempi. No, nämä vinkit mielessä sunnuntain kisoihin. Mun kansallinen lisenssi ei ole vielä mennyt Kipaan asti, joten ilmoittauduin kisoihin sähköpostilla. Hyppään kisoissa 100 ja 110 cm :)



2 kommenttia:

  1. Sulle olis haaste :)
    http://pystyharja.blogspot.fi/2013/02/haaste.html

    VastaaPoista