maanantai 21. tammikuuta 2013

Talvi on tylsää aikaa

On kylmää ja pimeää ja liukasta ja mitä vielä... Kaikki valitukset kuultu jo monet monet kerrat.

Valittamisesta tuli mieleen tämä artikkeli, jonka ystäväni linkkasi vinkkinä mulle. Aivot mössööntyy, joopa joo.

Ei ole tapahtunut oikein mitään ihmeellistä, paitsi että sain kämpän Turusta. Muutto ois edessä helmikuussa. WUHUU!

Tumpin kanssa ollaankin tahkottu koulua. Välillä tulee oikein mukavia pätkiä, etenkin ravissa. Laukassa takapää tuntuu välillä vähän tönköltä eikä laukka aina ole aivan tahdikasta.

Viime keskiviikkona oltiin Sepon koulutunnilla. Tumppi pelkäsi taas kerran katsomoa ja kulki siellä päässä jännittyneenä. Muutenkaan se ei ollut ihan parhaimmillaan, oli alkuun tosi hidas jalalle. Laukassa en saanut sitä juurikaan aktivoitua takaa. Tehtiin laukassa pääty-ympyrää, jossa avoimella puolella ravisiirtymä ja voltti ulos ravissa. Tämmöisiä tehtäviä olen harjoitellut itsenäisestikin paljon, mutta nyt oli taas hyvin avuton olo. Siirtymissä Tumppi oli kättä vasten eikä reagoinut jalkaan. Toisessa päässä maneesia tehtiin työskentelyä itsenäisesti tarpeen mukaan, ja siellä Tumppi toimi taas pätkittäin paremmin. Lopputunnilla jouduttiin sadalle sakkokierrokselle laukassa ja ravissa. Siinä Tumppi toimi jo ihan kivasti.

Tumppi sai nyt lauantain ja sunnuntain vapaaksi, sillä olin itse pitkästä aikaa ns. oikeissa töissä. Tänään aamulla Tumppi olikin virkeällä tuulella. Taluttaessa ravasi vierellä pörheänä pikkuravia. Tarhan portilta lähti reippaasti laukkaan kuin kesälaitumelle ensimmäistä kertaa.

Tällä viikolla ohjelmassa:
Ma: koulutreeniä gramaaneilla, siirtymisiä ja taivuttelua
Ti: juoksutus
Ke: koulutreeni, väistöjä ja suoruutta
To: oppilaan koulutunti
Pe: puomi- ja kavalettitreeni
La: koulutreeni
Su: esteillä jumppaa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti