perjantai 16. tammikuuta 2015

Joululahjaksi nokkosta


Riksu ja Rölli saivat joululahjaksi herkkujen sijaan terveellistä nokkosta! :)

Nokkonen on hyvä vitamiinien ja kivennäisen lähde. Nokkosessa on rautaa, piitä, kalsiumia ja C-vitamiinia. Nokkosessa on myös paljon muita vitamiineja ja hivenaineita, mutta en ala niitä tähän luettelemaan kun suurin osa oli mulle ihan outoja. Nokkosella uskotaan olevan paljon parantavia ominaisuuksia; esimerkiksi se suojaa maksaa, nopeuttaa haavojen paranemista ja korjaa lihasvaurioita. Itse aloitin nokkoskuurin lisäravinteiden takia. Ennen olen syöttänyt kesällä sekä hikitreenien jälkeen suolaa mössöjen joukossa, mutta nyt olen jättänyt sen pois, sillä nokkonen sisältää myös mineraalisuoloja.

Keräsin kesällä aika ison nipun nokkosia, siis varret ja lehdet. Pesin ne ja laitoin kuivumaan. Myöhemmin leikkasin saksilla niistä muutaman sentin kokoisia pätkiä ja nyt vielä tein niistä jauhetta. Sauvasurvin ei ihan pystynyt paksuimpia varsia silppumaan, joten ne noukin pois.


Ylläolevan kuvan jälkeen jauhoin vielä vähän, sillä halusin nokkosesta ihan jauhemaista. Jauhetta on helpompi sekoittaa poikien pellavapuuroon, eikä se jää vaan pinnalle kellumaan.

Olen nyt muutaman päivän vasta syöttänyt nokkosta hepoille. Aloitin maltillisesti puolen ruokalusikan annoksella, mutta tarkoitus olisi kasvattaa määrää pikkuhiljaa pariin ruokalusikalliseen. Riksulle mössö nokkosineen päivineen maistui kuten ennen nokkosiakin eli oikein hyvin. Rölli puolestaan oli vähän epäilevämpi alkuun, mutta huolellisen nuuhkimisen jälkeen kippo tyhjeni kyllä.


Vaikka onkin hienoa syöttää itse keräämiä yrttejä, täytyy myöntää, että aika kova homma oli. Vaikka mullakaan ei nokkosta kuivattuna kuin jokunen litra, meni jauhamiseen aika kauan. Toki joku muu laite olis voinut olla vähän kätevämpi. Tuloksena nokkosjauhetta ehkä noin 100 grammaa (en punninnut). Enkä minä ainakaan omaa tuotostani olisi alle kympillä myynyt! Siihen verrattuna esim Chia de Gracian nokkonen 400 grammaa, 10,50 e ei kuulosta kovin kalliilta ;)

Onko teillä kokemuksia yrteistä? Oletteko itse keränneet yrttejä?

torstai 15. tammikuuta 2015

Kavalettitreeniä

Neljä kavalettia ja kaksi puomia. Yksinkertaista, mutta ei välttämättä niin helppoa.

Iltapäivällä Rölli pääsi hyppelemään vähän kavaletteja. Viime hyppelyistä olikin jo aikaa kolme viikkoa. Vaikka ollaankin kouluratsastuksen parissa ahkerasti harjoiteltu, oli meno kavaleteilla varsinkin alkuun aika holtitonta.

Aloitin käynnissä ja ravissa ylittämällä punaiset maapuomit soikioiden muodostamalla kahdeksikolla. Tähän puuhaan riitti vielä malttia. Muutamien laukannostojen jälkeen hypättiin pari kertaa kavalettia yksittäin, minkä jälkeen kuvaaja/ratahenkilökunta saapui maneesiin.


Tehtävät aloitettiin ympyrällä kahden kavaletin yli. Normaalilla kaarella väliä oli 17 metriä eli Röllin kanssa vähän maltillisempi neljä laukka-askelta. Ampumisia huimille esteille ja kääntämisongelmia oli aika paljon. Toistoilla pikkuisen sentään skarpattiin, mutta kyllä rauhalliseen ja huolelliseen suorittamiseen on vielä pitkä matka. Kerran tultiin kolmella, kun kääntäminen ekalle kavaletille ei ihan mennyt ympyrän mukaan, vaan oikoreittiä. Kolme toimi siinä hyvin, mutta kontrollia sai etsiä uralla taas hetkisen kauemmin. Vasemmassa kierroksessa tultiin pari kertaa myös viidellä. Siinäkään tie ei ollut tasaista kaarretta nähnytkään ja jäin itse roikkumaan ohjaan, joten meno ei ollut kovinkaan rentoa.


Huilikäyntien jälkeen tultiin keskihalkaisijalla linjaa: puomi, 6 m, puomi, 6 m, kavaletti, 20 m ja kavaletti. Ekalla kerralla Rölli ampui jo ennen puomeja, eikä mulla ollut minkäänmoista päätäntävaltaa menoon. Ekan linjan jälkeen jarrutinkin päin ovea... Hiukan tolkkua saatiin toistoilla linjalle, mutta edelleen viimisessä välissä Rölli roikkui ja pääsi pitkäksi. 20 metrin väliin viisikin laukkaa tuntui välillä mahdottomalta. Ajauduin taas välillä etukenoon, vaikka yritin pysytellä pystymmässä enkä mennä Röllin vilistelyyn mukaan. Suunnitelmana oli tulla myös muita tehtäviä, mutta lopetettiin ihan siedettävään linjaan ennen kuin Rölli alkoi väsähtää liikaa.


Illalla Riksukin pääsi kavaleteille, tosin oppilaan kanssa. Samoja juttuja treenattiin, Riksulle ne oli onneksi sentään vähän helpompia ;) Ympyrällä onnistui helposti 4 ja 5 laukkaa kavalettien väliin. Linjalla 20 metriä mentiin kuudella, myös siniseltä kavaletilta kaarella keltaisella tai oranssille. Lopuksi Riksu teki pienen radan: puomit, sininen kavaletti, kaarella oranssi kavaletti, valkoinen kavaletti ja suoralla takaisinpäin sininen kavaletti ja puomit. Kavaletin jälkeen puomien välit jäi pari kertaa vähän ahtaaksi ja takajalat hyppäsi pupuloikkaa, mutta toistoilla saatiin rauhallisia ja samanmittaisia askelia kaikkiin väleihin.

lauantai 10. tammikuuta 2015

Käsi alas ja kroppa ylös!

Eilen oli taas Annan valmennukset maneesissa. Alunperin oli tarkoitus mennä Röllillä koulutunnille ja Riksulla estetunnille, mutta torstaiaamulla Röllillä oli vähän kuumetta. En uskaltanut sitä ottaa vielä eilen treeniin.

Omat alkujumpat tuli taas harrastettua radanrakennuksen muodossa ennen tuntia. Meillä oli toisella pitkällä sivulla kuuden esteen jumppasarja ja toisella puolen pari yksittäistä estettä sekä kahden innarin sarja.


Itsenäisessä verkassa Riksu oli aika ärsyttävä. Yksi tuntilaisten hevosista otti vähän kierroksia muista hevosista ja sama hermostuneisuus tarttui vähän Riksuunkin. Lisäksi Riksun oli ihan pakko taas kytätä kaikkia maneesin laidalle laitettuja loimia sekä tolppien takaa paljastunutta vesimattoa. Onneksi tunnin edetessä se vähän rauhoittui ja alkoi keskittymään töihin paremmin.

Aloitettiin työskentelyt kaksilla ravipuomeilla, joita tultiin vähän kahdeksikon mallisellla reitillä. Heti puomien jälkeen piti lyhentää ravi melkeen käyntiin, sillä ei ne hevoset estetunnillakaan saa vilistää tai roikkua kädellä. Riksu teki ihan hyvää työtä, vaikka välillä olinkin itse lyhennyksessä liikaa kädellä. Puomiverkan jälkeen otettiin laukkaa uraa pitkin ja pitkillä sivuilla etuosa sisään avotaivutuksen tapaan. Se oli jotenkin tosi vaikeaa tällä kertaa, täytyy harjoitella jatkossa. Ekat hypyt otettiin ympyrällä kahdelle pienelle pystylle, jotka muodostivat innarin.


Jumppasarjalla aloitettiin minikokoisena, ja sitä nostettiin treenin edetessä noi 90 senttiin. Oikein hyvää jumppaa Riksulle. Kyllä huomasi taas hyvin, että ollaan taukoiltu, kun Riksu on edelleen aika matala edestä ja kiinni puomeissa. Jumpan perään jatkettiin pientä rataa: innarit, 17 metriä punaiselle pystylle, okserin takaa kiertäen siniselle pystylle, tiukka tie ennen innareita ja okseri vielä loppuun.

Turhia rytmin muutoksia tuli melkein joka radalla, mikä toi myös puomeja. Tiukka kurvi siniseltä pystyltä okserille oli vaikea, helposti jäin vetämään ja nostamaan sisäkättä. Ekan kerran jälkeen luovutinkin ennen innareita kääntämisen suhteen ja ratsastin tien okserille innareiden välistä. Se toimi paremmin ja pääsin ratsastamaan edes vähän siistimmin. Pari kertaa Riksu kiukutteli jotain okserin jälkeen ja teki takapäällä ihme pupuloikkia.

Jumpan, innarilinjan ja okserin jälkeen jäin helposti taas etukenoon, enkä suoristautunut ylävartalolla. Tähän lisättynä etupainoinen hevonen ja tiukat kurvit, niin ei ollut kovin nättiä menoa. Sainkin ohjeeksi itselleni otsikon mukaan "kroppa ylös ja käsi alas!". Kun saatiin kaikki ongelmakohdat radalta korjattua, niin lopeteltiin.

Olin katsomassa oman tunnin jälkeen vielä toista estetuntia. Tuntilaiset harjoittelivat vielä lisää kiemuroita ratsastaen okserin, tiukan kaaren nyt toisinpän siniselle pystylle, taas kurvi ja punainen pysty, jonka jälkeen vielä ennen vihreää pystyä vasemmalle.


keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Mitä talvella treenataan?

Kenttäkausi loppui jo viime syyskuussa ja alkaa taas vasta toukokuussa. Pitkä tauko kisoista siis, joten on hyvää aikaa antaa huilia ja lähteä sitten uudella innolla uuteen kauteen. Kisakauden jälkeen annoin Riksulle kevyemmän kauden, joka tosin jatkui vähän tarkoitusta pidemmäksi, kun vasta joulukuussa päästiin takaisin valmennuksiin. Rölli on tehnyt lähes koko ajan töitä 3-5 kertaa viikossa, ei tietenkään aina mitään hikitreenejä ikänsä ja edelleen jatkuvan kasvunsa takia. Pari kokonaan vapaata viikkoa on myös mahtunut treenien väliin.

Tavoitteita ensi kaudelle en ole vielä listannut tänne blogin puolelle, mutta se postaus on tulossa kyllä. Riksu jatkaa samalla tasolla (sh helppo / sh vaativa) ja Röllin kanssa olisi tarkoitus päästä harrastetta starttaamaan. Ei siis tulossa varsinaisia luokkanostoja, joten ei tarvitse opetella uusia temppuja. Tulostasoa olisi kuitenkin tarkoitus nostaa, ja se vaatii paljon rutiinia ja rentoutta suorittamiseen. Ja miten siihen päästään?

Lepokauden ja peruskuntokauden jälkeen alkaa treenikausi kisakautta silmällä pitäen. Treenikaudella juuri kasvatetaan kuntoa ja lihasvoimaa sekä korjataan ongelmia. Itse aloitan listaamalla viime kauden vaikeat asiat ja ongelmat. Koulutuomarien pöytäkirjoista löytyy aika hyvin yleensä asioita, joihin kannattaa keskittyä. Kerään kauden mittaan kaikki koululaput yhteen kansioon, josta on sitten helppo tutkia lappuja ja tuloksia.


Kauden koululapuista kerättyä:
  • huolellisuutta teihin
  • tarkkuutta taivuttamiseen / suoruuteen
  • siirtymisissä tulee vahvaksi
  • volteilla saisi taipua paremmin rungostaan
  • tarkkana tahdin kanssa
  • vakaampi, pyöreämpi muoto
  • lisää moottoria
  • takaosaan lisää työntöä ja voimaa
  • raviin ilmaa ja pyöreyttä
  • rentoutta ja elastisuutta lisää
  • lisää irtonaisuutta askellajeihin
  • notkeutta runkoon
  • valmistele siirtymiset
  • muoto ja asetukset liian levottomia
  • pyöreämmälle niskalle
  • keskiaskellajeihin selkeämpi ero
  • ajoittain liian matalassa muodossa
  • voimakkaammin ylämäkeen
  • rehellisemmin pohkeen eteen
  • peruutuksessa pyöreämmälle niskalle
  • tahti kiihtyy, askel ei veny (keskiravi)
Yhteenvetona siis voimaa, tasaisuutta ja huolellisuutta!

Viime kaudella kilpailin vain Riksun kanssa, joten tuomarien kommentit on Riksulle. Toki Röllinkin kanssa tarkoituksena on keskittyä samoihin asioihin. Voimaa lähdetään hankkimaan monipuolisella liikutuksella ja riittävällä ravinnolla, lepoa unohtamatta. Toivottavasti saadaan tehtyä myös ainakin muutamia hankitreenejä vaihtelevista keliolosuhteista huolimatta. Erilaiset puomi- ja kavalettijumpat on myös hyvää treeniä takapäälle. Hyvillä keleillä lihaksia ja kuntoa voi harjoittaa myös mäkitreenillä.


Riksu on tällä hetkellä vähän "roikku" ratsastaa. Se on siirtymissä aika vahva ja liikkuu etupainoisena enemmänkin "alamäkeen" kuin "ylämäkeen". Se on kuitenkin ihan energinen ratsastaa, joten pitäisi vaan löytää taas nappulat joilla se energia saadaan käyttöön oikeaan työskentelyyn. Tarkoituksena on saada etupää ylös ja takapää alle. Paljon jumppailua ja tarkkuutta työskentelyyn. Löysäily saa jäädä eikä enää kelpuuteta tehtäviä suoritettuna vain sinne päin. Juttelin näistä jo viimeksi Annan kanssa valmennuksessa, joten en itsekään pääse enää helpolla ;)

Riksun kanssa treenataan myös rutiinia ja rentoutta jo opeteltuihin temppuihin, jotta ei enää anneta tasoitusta muille kisaajille. Harjoittelussa on ainakin niinkin yksinkertainen asia kuin peruutus. Kyllähän Riksu peruuttaa, mutta nyt halutaan siihen rentoutta, samanmittasia askelia ja suoruutta. Pohkeenväistöä tulee myös treenata. Samat jutut siinäkin: suoruus, rentous ja tahti. Lisäksi tehdään paljon paljon siirtymiä niin askellajien välillä kuin askellajien sisällä. Sekä hiotaan laukasta pysähdys vähintään kasin arvoiseksi :D Kunhan meidän ravirata taas sulaa, niin Riksu treenailee keskiravia myös kärryjen edessä. Monipuolisuus kunniaan!

Röllin kanssa keskitytään edelleen perusratsastukseen. Pidätteet läpi, turpa ylös, takapäähän voimaa. Vaikka Rölli etenee reippaasti ja joskus ei-niin-hallitusti, täytyy mun uskaltaa alkaa ratsastamaan sitä enemmän jalalla ja vähemmän kädellä. Sillä on hyvä työmotivaatio, mutta aina ei olla ihan samalla kartalla. Röllinkin kanssa luvassa on paljon siirtymiä ja taivuttelua. Nyt Rölli on selkeästi huonompi taipumaan oikealle, joten symmetrisyyttä treenataan. Esteillä treenataan rutiinia ja malttia. Röllin kanssa ehkä enemmän ratatreeniä kuin jumppaa, sitä kuitenkaan unohtamatta. Kelien salliessa paljon maastoilua sekä perusratsastusta myös ulkona ylläpitämään mielenkiintoa työntekoa kohtaan. Tarkoituksena olisi myös pikkuhiljaa totutella taas ohjasajoon ja kärryihin, katsotaan kuinka käy...

Toivottavasti huhtikuussa viimeistään rata olisi sula ja hyvässä kunnossa, jotta päästään aloittamaan varsinainen laukkatreeni ja kestävyysharjoittelu. Samoihin aikoihin otetaan myös ensimmäiset hypyt ulkona maastoesteille.

maanantai 5. tammikuuta 2015

Kuvapostaus: Pulkkaratsastusta

Kaverit kokoon, pulkka esiin ja menoks!

Riksu oli ekaa kertaa pulkkaratsuna, ja yllätti kiltteydellään. Nyt se ei roikkunut kädellä, vaan toimi tosi herkin avuin. Pari ilopukkia tuli heitettyä, mutta muuten toimi mallikelpoisesti :)

Riksu ei hermostunut edes, vaikka pulkkakyytiläiset vähän väliä lentelivät pois kyydistä. Itse sain onnekkaana olla koko ajan satulassa enkä näin ollen joutunut kierimään lumessa :D