torstai 23. elokuuta 2018

Kansallisen tason kouluhevonen

Jo pienestä pitäen Röllin lahjat on nähty enemmän kouluratsastuksessa kuin esteillä. Elokuun alussa otimme koulupuolella taas harppauksen eteenpäin kun suunnattiin ekaa kertaa kansallisiin (3-tason) koulukisoihin. Wiurilan Hevosurheilijat järjesti Åminne-nurmiareenalla kolmipäiväiset kisat, joihin me Röllin kanssa suunnattiin lauantaina 4.8.

WiuHun kisoista olen aina tykännyt, hommat toimii ja toimihenkilöt on mukavia. Molempien hevosteni kanssa ollaan kisailtu Halikossa niin nurmella kuin maneesissakin, ja varmasti mennään myös jatkossa.

Kisaluokkamme helppo A:4 oli myös Prix de Hippos -luokka, eikä kilpakumppanit ollut sen vähäisempiä kuin omia valmentajia... Meidän suurin tavoite oli se, ettei olla viimeisiä tässä 16 ratsukon luokassa.

Kotitreeneissä Rölli toimi hyvin ja jaksoi hyvin liikkua kootumpana läpi tehtävien. Ettei mennyt ihan humputteluksi kisoja valmisteleva viikko, saatiin pitää kouluaidat kentällä ja niissä harjoitella. On se kumma kyllä että kouluaitojen ulkopuolella muistaa hengittää rennommin ;)


Kisapäivänä olin yksin liikenteessä heppa-autolla. Kisapäivä oli sateinen, mutta onneksi keksin miten saan Röllin pysymään autossa niin, että saan sen varustettua ilman apua. Hippasen oltiin taas myöhässä, sillä meinasin unohtaa laittaa hokit. Sateen kastelemalla nurmella ne oli kuitenkin ihan tarpeen.

Verkassa ehdin kuitenkin saada Röllin varsin kivasti avuille ja toimimaan. Paikoitellen oli vähän kiirettä ja jännitystä, mutta pääsin kuitenkin itse rentoutumaan ja ratsastamaan tehtävät läpi. Harjoitusravikin tuntui yllättävän mukavalta kun oli asennoitunut oikein.

Radalla Rölli pääsi hieman pohkeen taakse, ja asiaa ei auttanut paarman puremasta tukin kokoiseksi turvonnut oikea nilkkani. Yritin muistaa ratsastaa eteenpäin enkä jäädä kädellä pelailemaan. Hieman huolellisuutta ja rentoutta olisi kaivattu avotaivutuksiin, nyt Rölli jäi turhan jäykäksi rungosta. Keskiraveissa Rölli lähti uppoamaan kuolaimen alle, mikä oli vähän odotettavissakin mutta mitä en saanut korjattua. Käynti oli ihan kivaa Röllin käynniksi, laukka myös ihan jees. Loivat kiemurat meni ihan hyvin kumpaankin suuntaan, ei tullut houkutuksia laukanvaihdoille. Jälkimmäisen keskilaukan jälkeen Rölli jäi niin pahasti pohkeen taakse ja paikalleen, että hyvä kun päästiin keskihalkaisijalla riittävän pitkälle ennen kuin oli pakko tiputtaa raville. Onneksi siirtymä oli "ennen X:ää" ettei paikka ollut ihan justiinsa (sanoo kenttäratsastaja). Laukanvaihto käynnin kautta tuli liikaa kädellä ja Rölli tulikin lyhyelle kaulalle ja kuolaimen alle.

Oli siellä mukaviakin pätkiä ja radan jälkeen oli ihan kiva fiilis. Ennen kisoihin ilmoittautumista mietin pitkään, että kehtaako tämmöinen kenttäratsukko edes lähteä kansalliseen luokkaan. Lähdettiin ja hyvä niin. Tuomarien kanssa pystyi olemaan taas samaa mieltä.

Tuomari C: "Raamikas hevonen. Painuu edestä turhan syvälle ja lyhyeksi. Mukavia pätkiä!" 64,28%
Tuomari M: "Kiva hevonen joka saisi liikkua enemmän ylämäkeen. Nyt turhan lyhyellä kaulalla ja painuu kovasti alle." 63,39%
Tuomari E: "Energinen, kehityskelpoinen sh. Liikkuu nyt ajoittain hieman liian lyhyenä ja kuolaimen alla. Suu auki ajoittain." 61,78%

Yhteistulokseksi saatiin 63,155% ja sillä oltiin tuloksissa 9/16. Ei oltu siis edes viimeisiä eli tavoite saavutettu. Sattumoisin tuli myös yli 63% tulos, mikä tarkoittaa että ensimmäinen kvaali suomenhevosten koulumestaruuksiin hankittu. Jos vaikka joskus mielenhäiriössä olisi sinne suuntaamassa ;)

Valmentajillakaan ei mennyt hullummin: Anna voitti ja Sanna oli toinen.


Täytyy vielä kehua kisahenkilökuntaa! Kiikutin oman kamerani kansliaan josko sieltä irtoaisi joku apulainen kuvaajaksi. Sain reippaan tytön kuvaamaan kentän laidalle sadekelistä huolimatta ja kanslisteista toinen vielä otti lisäksi omalla puhelimellaan radan videolla toisesta suunnasta. Suorituksen jälkeen sain vielä iloisin mielin kannustusta kouluratsastusuralle ja rupateltiin muutenkin hetkisen ajan mun hepoista :) Kivat kisat ja hyvät järjestelyt, ei voi muuta sanoa!

Sekä Rölli että Riksu on nyt kansallisella tasolla kahdessa lajissa; Riksu esteillä sekä kentässä ja Rölli nyt tällä kaudella niin kentässä kuin koulussakin. Kolmessa lajissa kansallisella tasolla kisaavia, saatikaan kaikissa lajeissa voittavia suokkeja ei taida montaakaan olla. Siinäpä meille seuraavaa tavoitetta!

6 kommenttia:

  1. Vau, sun menoa on aina kiva katsoa hevosella kuin hevosella!
    Tsemppiä seuraavaan tavoitteeseen, sulla on kyllä kivat ja upeat mustat :)

    VastaaPoista
  2. Näin sun radan paikan päältä ja oli kyllä miellyttävää katsella, ootte kehittynyt ratsukkona kouluradoilla kyllä tosi paljon! :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva lukea tätä sun blogia, ja varsinkin näiden videoiden kanssa. Nyt kun itselle on tullut pakosta pidempi ratsastus ja kisatauko niin kisamotivaatio vaan kasvaa näitä katsoessa :)

    VastaaPoista