Koko talvi treenaten tasaisuutta

Kauden tulostaso kouluratsastuksen parissa on vaihdellut välillä 60-70%. Tuomareiden loppukommenteissa on monesti kehuttu mun hevosia, mutta toivottu tasaisuutta taivutuksiin sekä tuntumaan. Olihan se tiedossa jo ennestäänkin, mutta nyt se on otettu toden teolla työn alle.

Tasaiseen tuntumaan tarvitaan yllättävän paljon pohjetta. Eikä se auta vaikka miten sitä pohjetta tai kannusta käyttäisi, jos ei tule reaktiota. Kun hevonen reagoi jalkaan ja etenee omalla moottorilla, on tasaisen käden pitäminen sata kertaa helpompaa. Jos ratsu pääsee pohkeen taakse, tulee hankalamman paikan tullen ratsastettua kädellä.

Tasaisuuden harjoittelun lisäksi parempaan tarkasteluun on otettu toispuoleisuus, niin hevosten kuin kuskinkin. Oikeakätisenä oikea käteni on huomattavasti vahvempi, nopeampi ja paremmin hallinnassa. Vasen käsi tuntuu välillä elävän omaa elämäänsä. Olen tainnut aikaisemminkin mainita myös vasemman nilkan ongelmasta, se kun välillä ihan huomaamatta lukittuu ja sen myötä rajoittaa ratsunkin liikettä. 

Maijan tunnilla eilen mun piti hellittää vasemmalla kädellä ja ratsastaa reaktio sen sijaan vasemmalla jalalla. Välillä ihan hävettää myöntää, että en edes huomaa jääväni vasemmalla kädellä vetämään. Kun hevonen ei taivu, niin pitääkö ohjasta vain vetää kovempaa? No ei tosiaan! Millaista ravia Riksu alkoikin esitellä, kun annoin ohjaa ja käytin jalkaa. Sain vasemmalla jalalla taivutettua ja sen myötä Riksun irroitettua kuolaimesta. Ravista löytyi swungia, meno tuntui helpolta ja Riksu tyytyväiseltä. Siinäpä taas ajatustyötä ja kotiläksyjä, että tuo tunne olisi se normaali eikä vain kertaluonteista herkkua...

Jossain määrin huvittavaa ja toisaalta taas erittäin masentavaa on se, että vaikka Riksu ja Rölli ovatkin varsin erilaisia ratsastaa, olen omalla ratsastuksellani luonut niille samanlaisia heikkouksia ja tapoja. Oma vasemman puolen heikous on saanut aikaan sen, että molemmat hepat mielellään jättävät vasemman lavan ulos ja valuvat oikeassa kierroksessa herkemmin seinän vierelle. Onni onnettomuudessa on se, että ainakin Röllin vuokraaja on omalta osaltaan heikompi oikealta, joten keskimäärin tulee kuitenkin vahvistettua molempia puolia ;)

Puomeilla ja kavaleteilla olen työskennellyt myös suoruuden parissa. Puomien tai kavalettien avulla saa helposti konkreettisesti mittarin askelpituuden säätelyyn. Pitkälle sivulle mahtuu kivasti kolme kavalettia 21 metrin väleillä. Esteillä vastaava metrimäärä tarkoittaisi normaalisti viisi laukka-askelta. Nyt jumppailun merkeissä ratsastin väleihin 6-9 askelta, yleensä molempiin saman lukeman. Ensimmäinen väli tulee yleensä helposti, mutta toinen väli tuntuukin lyhyemmältä kun vauhti kiihtyy tai askel venahtaa.

Tässäkin se tasaisuus on valttia. Ajoissa valmiiksi, istunnalla vastaan ja vähemmän vetoa kädellä. Riksu tarjosi kaikenlaista mutkittelua ja matoilua ensin, mutta kun sen sai apujen väliin, niin tuli mallikkaita linjoja. Onnistuttiin myös kivasti tekemään jälkimmäiseen väliin enemmän askeleita kuin ensimmäiseen, mikä vaati jo aika lailla töitä. Yksinkertainen, mutta hyvin tehokas treeni!

Karvapallero Riksu oli ihan hikinen treenin päätteeksi, sitä kun ei vielä ole klipattu. Ehkäpä se pohjekin alkaa mennä kevyemmin läpi, kun välistä parturoi paksun talviturkin pois. Se jää nähtäväksi! Perusratsastuksen parissa jatketaan koko talvi ja toivottavasti ensi kaudella saavutetaan tasainen tulostaso sinne vähintään kärjen tuntumaan.