maanantai 6. helmikuuta 2017

Voittoisa kauden aloitus

Kisakausi polkaistiin käyntiin lauantaina, kun osallistuttiin Kaarinan Kenttäratsastajien 1-tason estekisoihin Hepojoella. Riksu osallistui 80 cm luokkaan ja Röllillä hyppäsin 90 cm.

Valitsin molemmille hepoille vain yhden luokan hypättäväksi, sillä en maneesikisojen ryhmäverkkailuissa voi tulla kiire vaihtaa hevosta. Muutenkin yksi luokka sopi viikon ohjelmaan paremmin, sillä keskiviikkona hypättiin Annan estevalmennuksissa molempien heppojen kanssa.

 Postauksen kuvat © Annika Mäki


Kisapaikalla laitoin ensin Riksun kuntoon ja punttasin Nellin kyytiin. Kaksikko lähti kävelemään kentälle sillä aikaa kun laitoin Röllin valmiuteen. Vaikka hepat olikin eri luokissa, niin katsoin parhaimmaksi laittaa Röllinkin ajoissa kuntoon, että se ehtii vähän kävellä (ja todennäköisesti rauhoittua ennen omaa vuoroaan). 


Riksu ei ollut verryttelyssä ihan täysin avuilla, muttei juoksennellut ihan niin hallitsemattomasti kuin joskus estetuntien alussa. Radalla uljas pistelikin parastaan. Olihan sielläkin etupainoisuutta edelleen havaittavissa ja ulko-ohjaa sai käytttää isommin. Puhtaan perusradan jälkeen jatkettiin reippaammin toiseen vaiheeseen. Suunnitellut askelmäärät onnistui ja viimeiselle esteelle pieni käännöskin onnistuttiin tekemään tasapainossa.

Onnistuneella ja reippaammalla meiningillä ansaittiinkin luokassa voitto. Jee!

Riksu on taas kehittänyt itselleen jonkun korvien koskeminen ärsyttää -syndrooman, joten pään viskomisestä johtuen sinivalkoista ruusuketta ei saatu suitsiin kiinni kunniakierrokselle. Karautettiin sitten ruusuke kädessä menemään!


Iskä kävelytti Rölliä Riksun hyppelyn ja seuraavan radankävelyn ajan. Alkuun Rölli oli arvatenkin ollut pörheämpänä, mutta sitten jo rauhoittunut. Kun nousin satulaan, Rölli sai taas uutta kipinää kavioihin ja tarjosi mm. ravia paikoillaan ja kaikennäköistä sipsuttelua. Iskä ja Nelli pakkasivat Riksun taas sillä aikaa traileriin hengailemaan.


Röllin kanssa menikin päinvastoin kuin Riksulla. Se oli verkassa yllättävänkin hyvin avuilla eikä edes muiden hevosten pomppimisesta villiintynyt. Verkkahypytkin onnistui kaikki puhtaasti, joskin okserille Rölli vähän lähti ampumaan.

Radalla sitten olikin enemmän epätasaisuutta. Viidennelle esteelle asti hypättiin ihan ok, vaikka kakkosen jälkeen takapää jäikin ristilaukalle. Vitosen jälkeen Rölli lähti painamaan oikeaa pohjetta vastaan ja kiihdytteli vauhtia. Sain laukan korjattua ja otettua ratsun takaisin kontrolliin, mutta sitten olisin pitänyt antaa taas laukan sujua. Kutonen oli sarja, johon tultiin ihan liian pienesti ja liikaa kädellä. Kahden laukan väliin tulikin sitten kolme, jolloin b-osalta tuli puomi mukaan. Laukka ei ollut ihan tasapainossa seiskallekaan ja vaikka paikka oli ihan ok, niin pienestä kosketuksesta tuli pudotus. Kasille Rölli taas juoksi matalana, mutta siitä selviydyttiin puhtaasti yli. Tuloksena siis 8 virhepistettä.

Rölli oli jotenkin tosi erilainen ratsastaa kuin kotona. En osannut tehdä ratkaisuja ajoissa vaan jäin ratsastamaan liikaa kädellä. Esteiden jälkeen olisi pitänyt taas kerätä oma yläkroppa pystyyn ja miettiä kuten estetunnille, että nojaa kuvitteelliseen satulan selkänojaan. Ensi kerralla sitten!

12 kommenttia:

  1. Nuo sinun hevoset ovat tosi kauniita ja kivan oloisia :) Tsemppiä kesän kisoihin!

    VastaaPoista
  2. Vitsit kun hyvän näköistä menoa!

    VastaaPoista
  3. Olen lukenut jo monta vuotta blogiasi, mutta jotenkin en ole koskaan saanut vastausta yhteen kysymykseen (voi olla, että olen kokonaan missannut tällaisen asian :D). Tätä ei myöskään ole tarkotettu mitenkään pahalla, mutta en välttämättä osaa muotoilla sitä ihan oikein.

    Miksi juuri suomenhevoset? Jos en nyt ihan väärin muista, niin olette monta vuotta jo hypännyt saman kokoisia esteitä ja olenkin sitä ihmetellyt, koska mielestäni sinulla voisi olla potentiaalia korkeammallekin. Onko tähän siis jotain suurempaakin syytä? Oletko kenties itse halunnut jotenkin jättäytyä "tuolle tasolle"? Vai "johtuuko" se noista suokeista? Eihän se korkeus ole todellakaan esteratsastuksessa se tärkein asia tai mittayksikkö. Olet kyllä muuten kehittynyt ratsastajana paljon ja olette yhdessä kehittyneet juuri noiden hevosten kanssa parina. Jotenkin kuitenkin silti mietin, etkö haluaisi enemmän? En todellakaan pidä tekemisiäsi mitenkään väärinä. Jokainen harrastaa miten haluaa eikä mikään tapa ole väärä.

    Anteeksi sekava selostus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys! Etkä ole ainoa kuka sitä pohdiskelee, valmentajatkin sitä välillä kyselee. Taidanpa vastata tähän postauksen muodossa :)

      Poista
    2. Jäänpä siis innolla odottelemaan! :)

      Poista
    3. Älä ihan henkeä pidättele :D menee ainakin ens viikkoon

      Poista
  4. Ihan mahtavan näköistä. Olet kehittynyt todella paljon, samoin hevoset!

    VastaaPoista
  5. Minkä merkkiset satulat sun hepoilla on? Onko toisella Bates?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Riksulla on Bates. Röllillä on Sydney, joka tosin saa lähiaikoina vaihtua parempaan estepenkkiin.

      Poista