tiistai 29. syyskuuta 2015

Helpotusta kutinaan: testissä Not so sweet itch

Kesäihottuma on yleinen sairaus issikoilla ja suomenhevosilla. Kuten ainakin pidempään blogia seuranneet varmaan ovat huomanneet, sekä Riksulla että Röllillä käytetään ihottumaloimia kesäisin. Oikeastaan loimitus ötököitä vastaan alkaa jo jossain huhtikuun tienoilla, riippuen tietenkin keleistä. Riksulla ihottuma on diagsonoitu myös eläinlääkärin toimesta. Röllillä oireet ovat olleet vähän hillitympiä kuin Riksulla, mutta loimelle on selkeä tarve. Loimen lisäksi hoidan iho-oireita rasvaamalla ja huolehtimalla sekä ihon että loimen puhtaudesta pesuilla aina tarpeen mukaan. Molemmille hepoille on löytynyt se toimiva systeemi, jolla kesäihottuma pysyy varsin hyvin kurissa. Tänä vuonna jouhet säästyivät katkeamisilta, iho ei päässy vereslihalle ja hevoset pysyivät hyväntuulisina koko kesän.

Kuitenkin iltaisin kun hevoset tulevat sisälle talliin, ne alkavat hiukan hinkata harjaa tai häntäänsä karsinan reunoihin. Ei nyt mitenkään raivon vallassa, mutta jokusen minuutin tupeeraustuokio on osa iltarutiineja. Hevosista siis huomaa loimituksesta huolimatta, että niillä on kesäihottuma.

Chia de Gracia tarjosi meille avuksi Not so sweet itch -yrttiseosta. Sain pussin mukaani Ypäjältä Suomenratsujen kuninkaalisista noin kolme viikkoa sitten. Tapasin yrittäjä Mirvan kasvotusten paikan päällä ja sain hyviä vinkkejä rehun annostukseen ja tarjoiluun. Riksu syö perusrehujen lisäksi pellavapuuron aina liikutuksen jälkeen. Tarkistin vielä Mirvalta, onko se ongelma. Vastauksena sain, että ei haittaa ollenkaan. Kiva juttu, ettei tarvinnut alkaa tekemään muutoksia ruokintaan.


Not so sweet itch on yrttiseos ihon hyvinvointia varten. Seoksen yrtit rauhoittavat ihoa ja hillitsevät kutinaa. Yrttiseos on 100% luonnontuote, joten se sopii oikein hyvin kesäihottumasta kärsiville hevosille. Not so sweet itch sisältää hampunsiemeniä, oluthiivaa, auringonhattua, tyrniä, nokkosta, kehäkukkaa ja kamomillaa. Seoksen yrtit ovat huolella valittu mukaan hyvien ominaisuuksiensa johdosta. Tästä seitsemän yrtin seoksesta hevonen saa tärkeitä rasvahappoja, vitamiineja, hivenaineita ja ihoystävällisiä öljyjä. Yrtit kuten kamomilla ja kehäkukka rauhoittavat kutisevaa ihoa, kun taas oluthiiva ja nokkonen edistävät ihon uusiutumista.

Hintaa pussillisella Not so sweet itch -sekoitusta on 42 euroa. Paketti painaa 1,2 kiloa. Syöttömääränä  hevoselle ohjeessa lukee 0,5-1,5 dl. Desi yrttejä painaa noin 33 grammaa. Yksinkertaisen laskukaavan mukaan siis pussillinen riittää desin annotuksella noin 36 päivää. Kaikki uudet rehukokeilut kannattaa aloittaa ensin pienemmällä annoksella ja lisätä määrää pikkuhiljaa. Riksu aloitti puolen desin annoksella ja neljän päivän jälkeen nostin määrän desiin. Riksu saa yrttiannoksensa kerran päivässä, iltaruokien joukkoon sekoitettuna.

Vaikka samana kesänä ei ehtisikään koko pussia syöttää, ei hätää. Saamassani pussissa parasta ennen -päivämäärä on vasta helmikuussa 2017, siis erittäin hyvin säilyvä rehu. Pussissa on näppärä, uudelleensuljettava suu, samanlainen kuin esimerkiksi purkkapusseissa. Tyylikäs paketti on muovia, joten kosteus pysyy hyvin loitolla yrttiseoksesta.


Not so sweet itch -annos tarjoillaan pussin sekä Mirvan ohjeen mukaan muihin rehuihin sekoitettuna. Yrttiseosta ei tarvitse erikseen turvottaa, vaan sen voi syöttää kuivana. Mirva osasi kuitenkin vinkata, että seoksen kastelu pienellä vesimäärällä avaa yrtit. Testasin kastelua kertaalleen ja ainakin yrttien tuoksu voimistui. En yleensä itse hoida iltaruokintaa, joten laitan omien erikoisruuat valmiiksi jo aikaisemmin. Sekoitan yrtit kivennäisen joukkoon, enkä halua että kastuessaan kivennäisen nappulat vettyvät löysiksi. Siispä olen syöttänyt Riksun annoksen ihan kuivana vaan.

Kokelaaksi tähän tuotetestailuun otin Riksun. Juurikin siitä syystä, että Riksulla on vähän voimakkaammat oireet kuin Röllillä. Olisin toki voinut testata yrttiseoksen toimivuutta molemmilla hepoilla, mutta halusin pitää Röllin ns. vertailukohteena.

Alkuun oli vähän epäileväinen, että kannattaako kesäihottuman avuksi suunniteltua rehua ottaa testaukseen enää näin myöhään syksyllä. Järkevintähän se olisi aloittaa jo riittävän ajoissa keväällä ennen kuin pahin ötökkäkausi koittaa. Olen päätynyt kuitenkin siihen mietelmään, että kyllähän se kannattaa. Nyt talvea kohti mentäessä oireet ovat alkaneet jo laantua ötököiden vähentyessä. Pahimpaan kutina-aikaan aloitusta ei ainakaan kannattaisi aloittaa, sillä jos yllättäen tulisikin joku allerginen reaktio, niin kaivattu helpotus voisikin pahentaa tilannetta.

Riksulle ei onneksi tullut mitään allergisia oireita! Ekana iltana Riksu ei ilahtunut, kun hänen perinteiseen kaura-kivennäinen-iltapalaan oli laitettu yrttejä mukaan. Meinasi oikein tulla kiukku! Riksu aterioi aamu- ja iltapalansa sellaisesta löysästä rehukulhosta, joka sijoitetaan heinäkasan viereen maahan. Kulho meinasi lentää nurin, kun Riksu yritti etujalalla kauhoen saada ylimääräiset ruohot pois hänen kaurojensa joukosta. Pienen komennuksen jälkeen Riksu osasi taas käyttäytyä paremmin ja rehut saivat jäädä kulhoon. Kovaa työtä joutui kuitenkin ylähuuli tekemään, että sai järjesteltyä yrtit reunoille :D Nykyisin sekoitus maistuu jo hyvin.

Harjan hinkuttaminen on aika minimissä, jokunen pieni tupeerattu takku näkyy välillä. Yleensä nekin yön aikana siliävät, sillä aamulla harja näyttää varsin hyvältä :) Vertailukappale Rölli hinkkaa mielestäni harjaa enemmän. Häntää molemmat hankaavat suunnilleen yhtä paljon, mikä sekin on varsin vähäistä kesän "linnunpesä-lookiin" verrattuna. Molempien hevosten rasvaustarve on myös vähentynyt. Pahimpaan hinkkausaikaan kesällä rasvasin hännän ja harjan juuresta päivittäin, kun nyt riittää kerta pari viikkoon.

Loimitusta jatketaan vielä siihen asti, kunnes viimeisetkin polttiaiset kupsahtavat yöpakkasissa. Luultavasti samoihin aikoihin lopetan myös Not so sweet itchin syöttämisen. Keväällä sitten jatketaan syöttämistä ja todennäköisesti ostetaan yrttejä lisää, jotta Röllillekin riittää.

Vaikka yleensä sanotaankin, että yrttien vaikutuksen näkemiseen voi mennä jopa kolme kuukautta, niin uskon, että Riksulla Not so sweet itch on auttanut, ainakin vähäsen. Ainakaan mitään harmia tästä kokeilusta ei ole ollut. Harjan juuresta iho on pehmeää, eikä hilseile. Muutenkin karva kiiltää ja hevonen vaikuttaa tyytyväiseltä ja iloiselta. Plussana tuntuu, että Riksun takapään jäykkyys alkaa myös hellittää. Tiedä sitten, onko se monipuolisen treenin vai yrteistä saatujen vitamiinien ansiota.

Loppuun vielä kuvia, kun käytiin Riksun kanssa hengailemassa laitumella ilman satulaa. Riksu tosin ei ihan ymmärtänyt, miksi hän ei saa syödä vaikka on laitumella. Ei ihan ensisilmäyksellä uskoisi kesäihottumaiseksi, vai mitä?

Yleensä ratsastuksessa ötökät eivät häiritse menoa, mutta nyt piti vähän ravistella poseeraamisen lomassa




 

Postaus toteutettu yhteistyössä Chia de Gracian kanssa


2 kommenttia:

  1. Mitä rasvaa olet käyttänyt kesäihottumaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rasvaamiseen käytän Relaxant Animal hoitovoidetta. Ei ole mikään varsinainen ihottumavoide, mutta meillä todettu toimivaksi. Lisäksi tykkään sen koostumuksesta, sopivan notkeaa levittää, muttei kuitenkaan valu pois. Pahimpaan aikaan käytän välillä myös Supersalvaa, se korjaa nopeasti myös rikkoontuneen ihon.

      Poista