maanantai 17. marraskuuta 2014

Viimeiset


Viimeinen ratsastus Tumpin kanssa oli pieni kävelytuokio sunnuntai-iltapäivällä. Käytiin pieni lenkki radalla, jonka jälkeen kahlattiin vielä viimeisen kerran vesiesteen läpi. Lopuksi otettiin vielä muutama kuva kukkulan päällä.


Viimeiset kenttäkisat oli Niinisalossa 21.-22.9.2013. Kisattiin yhtä tähteä ja sijoituttiin toiseksi :) Ratsastettiin luokassa ainoana maasto puhtaasti ja ajassa maaliin!

Viimeinen Tumpin kanssa hyppäämäni maastoeste oli Niksulan vartioasema, yhden tähden maastoradan viimeinen este.

© Jaana Pirttijoki

Viimeiset kaksi päiväänsä Tumppi vietti tarhaillen Rompun kanssa. Muuten Tumppi tarhaili yksin, mutta eräänä päivänä hän ei ollut enää suostunut menemään omaan tarhaansa...

Viimeiset (mun tietääkseni) riehumiset Tumppi suoritti sunnuntaina keskellä päivää. Naapuritarhan lämppärivarsat osallistuivat myös kirmailuun.


Halusin antaa Tumpille herkkuja viimeiseksi ateriaksi. Ateriaan kuului Tumpin herkkumysliä, porkkanoita, omenoita, leipää ja pipareita. Lisukkeeksi löysin vielä muutaman vihreän ruohonkorren ja niiden kaveriksi nappasin vielä kuusesta pienen oksan. Herkkuateria maistui Tumpille hyvin. Tämä ei tosin jäänyt ihan viimeiseksi ateriaksi, sillä Tumppi sai normaalisti iltaheinät vielä ennen lähtöä.


Tumpin viimeinen matka oli hevosautolla kotitalliltamme Liedosta Orimattilaan teurastamolle. Lastasin Tumpin itse kyytiin Aasin viereiseen lokeroon. Tumppi käveli kiltisti auton kyytiin, kuten ennenkin. Viimeiselle matkalle Tumppi lähti pimeänä marraskuun tiistai-iltana myöhään yhdentoista jälkeen.

8 kommenttia:

  1. <3 ei ole sanoja. Mie tiän sen.
    Aika- se parantaa haavat, muttei koskaan unohda <3

    VastaaPoista
  2. Ihana teksti ja ihana tuo ruokakuva <3!
    paljon tsemppiä! itse laitoin viime keväänä rakkaan heppani pois :)

    VastaaPoista
  3. Ihana tälläinen muistamis postaus, mutta hirveän surullista :( onneksi tumpilla oli mukavat viimeiset päivät!

    VastaaPoista
  4. Kiva että Tumppin viimeiset päivät olivat iloisia ja sä kirjoitat tosi nätisti

    VastaaPoista
  5. Kivoja kuvia ja ihana teksti. Tuo ruoka-annos näyttää varsin herkulliselta. :) Voimia paljon sulle!

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Jalat oli siinä kunnossa, että vuodenkin saikun jälkeen ne kipuilivat. Päästettiin siis Tumppi kivuistaan. Päätettiin lopettaa teurastamolla, kun ei ollut äkillinen tarve lopettamiselle.

      Poista