keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Pakkailuja jännittyneinen fiiliksin

Niimpä siinä sitten kävi, että ilmoittauduin nuorten SM kisoihin Lapinlahdelle. Ensin olin ajatellut jättäväni kyseiset kisat väliin, sillä matka on pitkä (yli 500 km), kisa kolmipäiväinen ja nuorten SM-luokka vaativa. Luulin myös, että olen nuori vielä ensi vuonnakin, mutta tutustuminen sääntöihin oli taas paikallaan. Nuori on sääntöjen mukaan 16-21-vuotias. Ää, ensi vuonna olen jo seniori! Koska Niinisalon reissu meni hyvin, onnistuin sopimaan kyydin Lapinlahden reissulle ja haluan koittaa onneani nuorten SM-mitalijahdissa, niin siinäpä sitten ilmoittauduin. Vähän jännittää jo sunnuntain rataesteet. Ei muuten, mutta koska SM-kisa on pitkä kilpailu, kääntyy osakokeiden järjestys siten, että rataesteet ovat viimeisenä. Toivottavasti saan Tumpin lauantain maaston jälkeen ratsastettua tarkkaavaiseksi ja koipiaan nostelevaksi estetykiksi :)

Nuorten SM-mitaleista kilpailee 7 ratsukkoa. Varsin kova taso, kun viidellä ratsastajalla on ennestään jo taskussaan SM-mitali joko juniorina tai nuorena... Minulla ja Tumpilla takana reilut 5 yhteistä vuotta, mutta vain yksi vaativa alla. Olen kuitenkin ratsastanut sekä junioreiden että nuorten SM-kultaa voittaneella Kaipalla, eikö sekin ole jo jotain ;DD

Koska matka on pitkä, lähdemme ajelemaan kohti Lapinlahtea huomenna aamulla. Tumppi pääsee matkustamaan uuden kaverin kanssa, sillä matkaseuraksi tulee Emmin kenttätykki Samu. Emmi ja Samu kisaavat junnujen SM-taistossa. Tumppi ja minä menemme jo tänäiltana Emmin luo yöksi, jotta aamulla päästään näppärästi lähtemään.



Kenttäratsastuksen SM-kisat Lapinlahdella 19.-21.7.2013

2 kommenttia: