maanantai 12. marraskuuta 2012

Kisoissa ja kotona

Lauantaina matkattiin Artukaisiin seuraestekisoihin, jossa mun oppilas hyppäsi Tumpin kanssa luokat 60 ja 70 cm. Nämä oli oppilaan ekat estekisat, jollei pieniä tallikisoja lasketa. Molemmat radat meni puhtaasti :) Punavalkoiset ruusukkeet siis kotiin, kun arvostelu oli A.0.0. eli kaikki puhtaat palkitaan. Oppilas opetteli samalla reissulla myös lastaamaan hevosen traileriin, Tumppi köpötteli ihan rutiinilla kyytiin. Oli kiva reissu!

Eilen sunnuntaina mentiin kevyempi 45 minuutin ratsastus maneesissa. Piti mennä eteen-alas jolkottelua, mutta Tumppi tuntui niin kivalta, että otettiin vähän töitäkin matkan varrella.

Alkaa taas kuvamateriaali olla vähissä, joten saatte katella vanhempia kuvia.

Seuran koulukisat kotitallilla syyskuussa
Kuvannut Anna

Tänään Tumppi olikin taas vähän työläämpi ratsastaa. Se kulki alkuun "wc-ankka-muodossa" eli ns. kaula kaarella mutta niskasta jännittyneenä ja selkä alhaalla. Tumppi oli pohkeen takana, joka ilmeni aina siirtymissä. Energisyys hiipui siirtymän läpi ja tuntuma suuhun oli heiluvainen. Tehtiin väistöjä, täyskaartoja ja peruutuksia. Peruutuksissa Tumppi jännittyi ja pää nousi. Jatkettiin niin kauan taaksepäin, kunnes myötäsi niskasta. Seuraavilla kerroilla toimikin jo aina rennommin. Laukassa Tumppi oli tyytyväinen niin kauan kun mentiin tasaista peruslaukkaa. Kun pitikin lyhentää, ei enää työnteko maistunut. Tumppi tiputti raville tai kirmaili kirahvina.. Hetki käyntiä ja loppuravit. Sitten Tumppi oli taas rennompi ja kivempi, niin jäi parempi mieli molemmille :)

Maastoesteet maneesiin ja heti ! Pliis? :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti