maanantai 29. kesäkuuta 2015

Esteratsuna Riiviö


Treenit kahdella hevosella jatkuu, vaikka Riksu edelleen vain käppäilee. Nimittäin olen ottanut Riiviön taas treeniin. Se on viime syksystä nyt kevääseen asti ollut tosi vähällä liikunnalla, siskolla loppui into ja mulla ei aika riittänyt kuin satunnaisiin ratsastuksiin. Nyt parin kuukauden aikana ollaan lähdetty pikku hiljaa rakentamaan kuntoa ja lihaksia takaisin. Riiviö on tavallaan siitä vaikea hevonen, että se olisi aina vaan menossa reippaasti ja innoissaan vaikka hiki valuisi tai väsy painaisi jaloissa. Olen mittaillut aina ratsastuksien jälkeen sykemittarilla palautumista, antanut lepopäiviä ja huolehtinut riittävästä juomisesta ja elektrolyyteistä.

Eilen sunnuntaina otettiin muutamia hyppyjä pienillä esteillä pitkän tauon jälkeen. En muista tarkkaan koska Riiviöllä on viimeksi hypätty, mutta viimeisin kuvamateriaali oli viime vuoden heinäkuulta. Riiviöllä on viime kesänä kisattu seuratasolla 90 cm, mikä on tosi hyvin mun mielestä, kun otetaan huomioon ravitausta. Ratsun hommiin Riiviö vaihtoi 4-vuotiskeväänä eli keväällä 2013.



Verkkailin ensin sileällä vähäsen taivutuksia ja pidätteitä läpi. Kun löytyi sopivan rauhallinen tahti, siirryttiin pikkuesteille. Pidettiin korkeus matalana (50-60 cm) ja hyppyjen määrä myös maltillisena, jottei Riiviö aivan menisi maitohapoille. Laukan kanssa on vielä paljon treeniä luvassa, se kun ei ihan parhaiten vielä pyöri. Mikä taas vaikuttaa vaihtoihin, jotka Riiviö tekee tällä hetkellä ravin kautta.

Intoa herralla riitti, mutta yllättävän hyvin myös jarru toimi! Kaikki esteet ylittyi rohkeasti, vaikkakin välillä varsin mielenkiintoisella tyylillä :D Otettiin ensin nämä muutamat esteet yksittäin ja lopuksi kuuden esteen rata. Radan kolme ekaa estettä otettiin loppuun vielä uudelleen niin, että saatiin sujuvammat hypyt. 






Riiviön hyppytyyli on tosi erilaisen tuntuinen kuin esimerkiksi Röllillä. Rölli hyppää ylemmäs, mutta etupää on matala. Lisäksi Rölli tikkaa mielummin pikkuaskeleen ennen estettä kuin lähtee kaukaa. Riiviö taas hyppää mielummin kauempaa kuin liian läheltä. Riiviön hyppy on matala ja se laskeutuu tosi nopeasti alas ja lähelle estettä. Molemmat ovat kuitenkin tosi rehellisiä hyppääjiä, menevät sinne mihin ohjataan eivätkä katsele erikoisesteitä :)

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Luota rytmiin

Pitkästä aikaa estetunnilta tarinaa materiaalin kera! Ollaan käyty parin viikon välein kyllä estetreeneissä, mutta materiaalin puutteen ja omien kiireiden vuoksi on jäänyt niistä postaukset kirjoittamatta.

Päiväksi oli luvattu mielenkiintoista keliä, ukkosta ja yllättäenkin vesisadetta. Onni kuitenkin suosi meitä tällä kertaa ja selvittiin kuivana pienten pilvihattaroiden alla.



Itsenäisen verryttelyn jälkeen jumppailtiin hevosia sileällä ennen hyppyjä. Tehtiin ravissa ympyrällä esteiden ympärille neljä volttia sisäänpäin. Minäkin jouduin istumaan harjoitusraviin, mikä tavallaan on ihan hyvä ettei aina jäädä mukavuusalueelle. Mutta toisaalta en ollut kovin ilahtunut, sillä tuo käytössä oleva satula on niin epämukava istua. Hengissä selvisin kuitenkin ja Röllikin rupesi vähitellen taipumaan. Ongelmina oli alkuun takapään valuminen volteilla ulospäin sekä mulla liian pitkä ohja. Anna myös kaipasi lyhyempiä askelia, tasaisempaa tuntumaa ja enemmän kääntämistä jaloilla.



Hypyt aloitettiin niinkin helpolla tehtävällä kuin circle of doom! Ympyrällä on siis neljä pystyä, ns. vartin välein. Pystyjen välissä aina siis kaarella noin 16 metriä. Ollaan menty tätä samaa tehtävää joskus aikaisemminkin Annan tunnilla, joskin muistaakseni vähän pidemmillä väleillä. Maija Yli-Huhtalan tunneilla tehtävä oli kyllä niin tuomion ympyrä, kun viime vuoden helmikuussa tunnilla jouduimme harjoittelemaan tehtävää lyhyemmillä väleillä ja vielä ilman jalustimia!

Ihana kamala tehtävä, joka kertoo nopeasti, onko hevonen avuilla vai ei! Väleissä täytyy kääntää, taivuttaa, pitää rytmiä ja muistaa rentoutuakin. Samoja juttuja siis kuin normaalistikin esteradalla. Mutta tässä seuraava pysty tulee vaan uudestaan ja uudestaan eteen. Hyvään rytmiin päästessä tehtävä tuntuu sujuvan helposti, mutta rytmin rikkoontuessa sen korjaaminen tuntuu toisinaan mahdottomalta tehtävältä.


Röllin kanssa aloitettiin ensin ratsastamalla viisi laukkaa joka väliin. Tämä meni yllättävänkin kivuttomasti, vaikka välillä jäinkin liiaksi pitämään ohjista, jolloin jokunen hyppy tuli kättä vasten. Kun tehtäväksi sainkin vaihtaa viiden askeleen neljään, tulikin alkuun ongelmia. Lähdin ensin ratsastamaan vain vauhdin kautta, mikä kostautui puomeina ja rytmimuutoksina. Anna huomautti, että vähempien askelien ratsastaminen on tässä enemmän kääntämistä. Kun saatiin taas rytmi ja reitit kuntoon, niin sujui taas huomattavasti paremmin.

Suunnanvaihdon jälkeen piti aloittaa taas viidellä laukalla. Toteutus poikkesi suunnitelmasta, kun kaksi ensimmäistä väliä meni askelilla 4 ja 6. Maltin ja rennomman käden löydyttyä myös vasempaan suuntaan saatiin sujumaan ympyrä niin viidellä kuin neljälläkin askeleella.


Ympyrätehtävän ja hetken huilauksen jälkeen siirryttiin hyppäämään erilaisia radanpätkiä. Alkuun Rölli oli vähän vallaton, villiintyi kaarteissa eikä ollut muutenkaan ihan avuilla. Siinä sitten sorruin taas perusvirheeseeni eli pitämään liikaa edestä kiinni. Puomeja tipahteli tasaiseen tahtiin, vaikkakin loppua kohti meno parani. Täytyy vaan luottaa rytmiin ja yrittää olla säätämättä itse siellä selässä niin paljoa. Muutamilla linjoilla sainkin ohjeeksi vain istuskella kyydissä ja olla tekemättä mitään. Ja kas kummaa, sehän toimi!

Viimeisellä radalla viimeinen pysty oli jo 100 tai 105 cm ja se ylittyi puhtaasti! :)

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Rölli jatkaa kulkuaan

Riksun saikkuillessa Röllin treenit on jatkuneet normaalisti. Eilen hypeltiin kotosalla maastareita, tällä kertaa jopa muitakin kuin harrasteen tehtäviä. Oon ottanut testiin uuden taktiikan, johon kuuluu isommat maastarit sen toivossa, että jalat nousisi sitten rataesteilläkin paremmin.

Jouduin tässä yksi päivä vaihtamaan Röllin satulan toiseen, kun Tumpin vanha Devoucoux alkoi jäädä liian kapeaksi edestä. Tilalle sopi Sirun vanha Sydneyn satula. En tiedä onko se joku koulu-yleissatula, mutta ainakin siinä on mun jaloille turhan vähän siipeä. Muutenkin karmea penkki istua, mutta Rölli tuntui liikkuvan sen kanssa paremmin.

Rölli toimi alusta asti aika kivasti :) Verkkailtiin kentällä ensin sileällä, sitten siirryttiin pienimmille maastareille. Muutamien pikkuesteiden jälkeen siirryttiin tuttarin tukeille ja siitä muillekin esteille. Rölli meni kaikki tosi hyvin! Paikat sopi hyvin ja meno oli sujuvaa.

Mökit hypättiin ensin yksittäin ja sitten sarjana. Rölli haki hyvin esteille eikä sillä ollut aikomustakaan mennä ohi. Samaten punainen sianselkä vedestä pois sekä veteen meni yllättävänkin hyvin. Hyviin suorituksiin oli hyvä lopettaa :) Rataesteitä päästäänkin treenaamaan keskiviikkona, kun on Annan estetunti.


Iskä ehti ottaa pari pätkää reenistä, muuta materiaalia ei harmiksi ole. Loppuun vielä hyvän mielen kuva kenttäkisaharkasta. Ainakin tässä etujalat nousee ;)

© Pilvi Vähämäki

torstai 18. kesäkuuta 2015

Riksun kausi taputeltu

Riksulla on ollut varsin epämääräistä ontumista kenttäkisaharjoitusten jälkeen. Välillä ollut oikein hyvä ja kävellyt normaalisti, mutta parina päivänä tässä kahden viikon aikana Riksu oli aivan kolmijalkainen. Oikea etujalka oli selvästi kipeä. Jonain päivinä siinä tuntui lämpöä ja turvotusta, vähän eri paikoissa eri päivinä.

Välillä epäilin, että kyse oli vain jostain lihasjumista mutta huonoimpina päivinä mieleen tuli jännevamma. Päivittäin Riksu hengaili ulkopesupaikalla kylmäysletkuissa. Kylmäys ja pienimuotoinen liikunta tarhassa tuntuivat yleensä auttavan, ja iltaisin kävely olikin parempaa.


Maanantaina Riksu kävi klinikalla. Sunnuntaina se oli ollut taas hyvä, mutta maanantaiaamuna taas ontui selvästi. Iskä otti kotona kengän pois ennen lähtöä.

Klinikalla Riksu tutkittiin ensin tunnustelemalla. Oikea etujalka oli lämpimämpi kuin vasen, nivelet tuntuivat olevan kunnossa eikä mitään isompaa ongelmaa löytynyt heti. Kavio tutkittiin puristuspihdeillä paiseiden varalta, mutta suurempia aristuksia ei tullut. Kavion pohjassa, valkoviivan sisäpuolella oli tosin pieni kolo tai reikä.

Puikkoluun pää tuntui jalassa aika isona pattina, joten se röntgenkuvattiin myös varoiksi. Se oli kuitenkin ihan normaali. Sääri ultrattiin jänne- ja hankosidevammojen varalta. Sieltä näkyikin löydöksiä. Hankoside oli jotenkin häiriintynyt ja siellä näkyi epäjärjestystä. Mutta kuten eläinlääkärikin sanoi, ei onneksi ollut mitään selvää reikää hankositeessä. Riksu sai PRP-hoitoa, kipulääkettä ja kotiin vielä sulfa-kuurin. Kavioon käskettiin tehdä myös haude, jotta pikkuinen reikä puhdistuu.

Eläinlääkäri arveli hankosidevamman tulleen jostain liukastumisesta laitumella, mikä kuulostaa todennäköiseltä omaan korvaan.

Riksu oli pari päivää ensin karsinassa, ja tehtiin pieniä kävelylenkkejä kentällä. Riksu vähän arkoi kaviota, mutta luulen, että osittain siksi ettei siinä ollut vielä kenkää. Eilen kenkä laitettiin pohjallisen kera takaisin ja Riksu pääsi pieneen tarhaan. Nyt vaan kylmäillään ja kävellään ja toivotaan, että vamma lähtee hyvin paranemaan.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Ville Vaurion kouluklinikka Aulangolla

Perjantaina 12.6. Playsson.net järjesti Aulangon ratsastuskoululla kouluratsastusklinikan, jossa valmentajana toimi Ville Vaurio. Teemana klinikalla oli "Tehoa kotitreeniin".

Olin paikalla vain katsojana. Alunperin oli tarkoitus osallistua suokkiryhmään Riksun kanssa, mutta kun se ei ole ihan kunnossa, niin jouduin jättämään väliin. Röllillekin olisi varmaan tehnyt hyvää päästä koulutunnille, mutta se taas sai jäädä kotiin keskiviikon kenttäkisoista palautumaan.

Paikalla oli mielestäni yllättävänkin paljon yleisöä, mikä tietenkin oli kiva juttu :) Ville osasi hyvin huomioida yleisön ja klinikan teeman. Vaikka kaikki klinikan ratsukot olivat valmentajalle vieraita, tuli häneltä hyviä pointteja ja työkaluja jatkoa varten. Klinikan tunnelma oli rento ja hyväntuulinen, virheitä sai tehdä oikein luvan kanssa. Lisää kuvia klinikasta löytyy mun kuvasivulta jenspa.kuvat.fi.

Ensimmäisessä ryhmässä ratsastivat Mari, Salla, Päivi ja Emmi. Eka ryhmä oli nuorille ja raaemmille hevosille. Keskeisiä juttuja olivat rentous ja hevosen kiittäminen pienestäkin onnistuneesta jutusta. Työskentely tapahtui pääosin ympyrällä tai uraa pitkin. Hevosten piti kääntyä ja taipua rehellisesti sisäjalan ympäri. Ratsukoilla oli erilaisia ongelmia tai heikkouksia, joita korjattiin varsin onnistuneesti. Kiireisille löytyi malttia ja hitaille ripeyttä.



Toinen ryhmä oli suokkiryhmä. Siinä ratsastivat Senni, Johanna ja Nelli. Hevoset olivat aika laajasta ikähaarukasta, mutta melko samoja heikkouksia oli havaittavissa. Kaikilta toivottiin parempaa taipumista, kevyempää etupäätä ja parempaa työntöä takaa.

Tämä ryhmä sai työskennellä kulmien ratsastuksen parissa. Yksinkertainen tehtävä, jossa riitti kuitenkin puuhaa kaikille. Ville painotti, että hevosten täytyy reagoida apuihin, sitten ne jätetään rauhaan. Jos joutuu käyttämään kulman ratsastamiseen monta pientä pohjeapua ja hevonen vain tallustelee niistä välittämättä, täytyy jotain muuttaa. Yksi isompi apu ja selkeä reaktio on parempi kuin apuihin turtunut hevonen. Yksinkertaisia juttuja, mutta tärkeitä muistutuksia itse kullekin!


Kolmannessa ryhmässä ratsastivat Mira, Iida ja Stella.

Ville halusi tämänkin ryhmän treenaavan taipumista, mutta nyt tehtäväksi vaihdettiin kolmikaarinen kiemuraura, jota ratsastettiin ravissa. Keskihalkaisijan ylityksen kohdilla suoritettiin käyntisiirtyminen. Hevosilta vaadittiin ripeää reaktiota jalkaan niin raviin lähdössä kuin taivutuksessakin. Laukkaa tehtiin ensin ympyrällä taivutellen, sitten testaten suoruutta pitkän sivun suuntaisesti uran sisäpuolella.



Neljännessä ryhmässä ratsastivat Anna, Laura ja Milja.

Oli mahtavaa päästä livenä näkemään oman valmentajan ratsastusta, kun tähän mennessä oon nähnyt vaan kuvia ja tuloksia. Entinen estehevonen "Tilli" on vaihtanut lajia kouluratsastukseen, ja näppärästi näytti sekin sujuvan.

Ryhmä treenaili pohkeenväistöjä käynnissä ja ravissa, keskiraveja ja laukan kokoamista. Keskiraviin Ville antoi vinkkinä ratsastaa keventäen ensin pari pitkää sivua niin paljon kuin hevosesta lähtee ja taputtaa palkinnoksi. Kun hevonen on tällä tavoin saatu innostumaan, niin seuraavaksi sujuu helpommin myös kyydissä istuen. Hyvä vinkki, jonka toimivuuden olen omassa treenissäkin todennut :)

Laukassa kokoamista tehtiin voltilla, joka oli ympyrän sisällä. Kääntämiseen vinkkinä tuli pitää ulkopohjetta vähän normaalia taaempana. Anna harjoitteli lopuksi vielä piruetin alkeita. Käynnissä tehtiin ensin takaosakäännöstä ja laukassa samalla idealla voltilla töitä. Ville piti tärkeänä, että hevonen viihtyi tehtävässä ja hyvien pätkien jälkeen pitikin taputtaa aina kiitokset hepalle.



Klinikan loppuun Villen valmentama Essi esiintyi demoratsukkona hevosensa Jaybee Apprentice kanssa. Tämä hevonen oli ollut Essillä vasta noin puoli vuotta, mutta hyvin sujui erilaiset kouluratsastuksen "temput". Ja oli muuten näyttävän kokoinen hevonen!


Katsojanakin sain paljon irti klinikasta! Sallan ja Miran ratsut vaikuttivat ratsastettavuudeltaan vähän Röllin tyylisiltä. Alkuun nekin olivat enemmän ja vähemmän kiireisiä, jolloin ei itse viitsisi/uskaltaisi/haluaisi alkaa ratsastaa jalalla. Aktiivisuutta ja pyöreyttä ei vaan voi saavuttaa vaan ohjista vetämällä. Salla sai ratsuaan pyöreämmäksi ajatuksella "ulos ja alas" eli ulkoasetuksen kautta.

Meillä on tällä hetkellä kouluaidat edelleen maneesissa, joten siinä pääsee treenaamaan taas kulmiakin huolella! Ei tee varmaan millekään hevoselle huonoa ;)