sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Hitaasti kiiruhtaen

Iloisia uutisia! Riksun kanssa otettiin perjantaina ensimmäiset hyppelyt kaatumisen jälkeen. Toukokuun 2018 kenttäkisojen jälkeen ollaan levätty, kuntoutettu, vesijumpattu, kävelty, maastoiltu, tehty koulutreeniä, puomeja ja kahlattu hangessa. Nyt 7,5 kuukautta myöhemmin otettiin muutamat hypyt kavaleteille.

Olin varautunut, että Riksu olisi villi, joten valitsin oikeen gäg-kuolaimet käyttöön. Yleensä pärjään kolmipalalla, mutta otettiin nyt varman päälle. Riksu olikin varsin kuuliainen ja toimi hyvin. Onhan se edelleen kovin vino, mikä näkyy varsinkin hypyissä ja väärinä laukkoina esteiden jälkeen. Hyvä fiilis jäi ekoista hyppelyistä ja Riksun toimivuudesta.

Pidin Riksun vähän jopa turhan lyhyenä näin videolta katsoen, mutta ennemmin kontrolli kuin päätöntä viiletystä. Ei alettu ahneeksi, vaan otettiin yhteensä 10 hyppyä näin alkuun. Kerta viikossa tehdään puomeja ja nyt varmaan otetaan pikkuesteet mukaan kerta viikkoon.


Riksulle en ole varsinaisesti suunnitellut mitään tiettyj kisoja kalenteriin, vaan edetään pikkuhiljaa ja katsotaan myöhemmin mihin lähdetään. Suokkiluokkien kalenteri on jo julkaistu ja kenttämestaruus sijoittuu Niinisaloon syyskuun kisoihin. Toive olisi että päästään molemmilla hepoilla sinne kisailemaan. Sitä ennen olisi toki tarkoitus ottaa jokunen kenttäkisa alle. Hypätähän Riksu osaa, mutta voima ja kunto täytyy kasvattaa taas uudelleen. 

Loppuun vielä motivaatiokuva Ypäjän kenttäkisoista toukokuulta 2017. Tästä se lähtee taas!

© Leena Kahisaari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti