perjantai 16. tammikuuta 2015

Joululahjaksi nokkosta


Riksu ja Rölli saivat joululahjaksi herkkujen sijaan terveellistä nokkosta! :)

Nokkonen on hyvä vitamiinien ja kivennäisen lähde. Nokkosessa on rautaa, piitä, kalsiumia ja C-vitamiinia. Nokkosessa on myös paljon muita vitamiineja ja hivenaineita, mutta en ala niitä tähän luettelemaan kun suurin osa oli mulle ihan outoja. Nokkosella uskotaan olevan paljon parantavia ominaisuuksia; esimerkiksi se suojaa maksaa, nopeuttaa haavojen paranemista ja korjaa lihasvaurioita. Itse aloitin nokkoskuurin lisäravinteiden takia. Ennen olen syöttänyt kesällä sekä hikitreenien jälkeen suolaa mössöjen joukossa, mutta nyt olen jättänyt sen pois, sillä nokkonen sisältää myös mineraalisuoloja.

Keräsin kesällä aika ison nipun nokkosia, siis varret ja lehdet. Pesin ne ja laitoin kuivumaan. Myöhemmin leikkasin saksilla niistä muutaman sentin kokoisia pätkiä ja nyt vielä tein niistä jauhetta. Sauvasurvin ei ihan pystynyt paksuimpia varsia silppumaan, joten ne noukin pois.


Ylläolevan kuvan jälkeen jauhoin vielä vähän, sillä halusin nokkosesta ihan jauhemaista. Jauhetta on helpompi sekoittaa poikien pellavapuuroon, eikä se jää vaan pinnalle kellumaan.

Olen nyt muutaman päivän vasta syöttänyt nokkosta hepoille. Aloitin maltillisesti puolen ruokalusikan annoksella, mutta tarkoitus olisi kasvattaa määrää pikkuhiljaa pariin ruokalusikalliseen. Riksulle mössö nokkosineen päivineen maistui kuten ennen nokkosiakin eli oikein hyvin. Rölli puolestaan oli vähän epäilevämpi alkuun, mutta huolellisen nuuhkimisen jälkeen kippo tyhjeni kyllä.


Vaikka onkin hienoa syöttää itse keräämiä yrttejä, täytyy myöntää, että aika kova homma oli. Vaikka mullakaan ei nokkosta kuivattuna kuin jokunen litra, meni jauhamiseen aika kauan. Toki joku muu laite olis voinut olla vähän kätevämpi. Tuloksena nokkosjauhetta ehkä noin 100 grammaa (en punninnut). Enkä minä ainakaan omaa tuotostani olisi alle kympillä myynyt! Siihen verrattuna esim Chia de Gracian nokkonen 400 grammaa, 10,50 e ei kuulosta kovin kalliilta ;)

Onko teillä kokemuksia yrteistä? Oletteko itse keränneet yrttejä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti