maanantai 7. syyskuuta 2015

Laatua vai ei?

Lauantaina alkoi meidän osalta vuoden the tapahtuma, eli 5-vuotiaiden suomenhevosten laatuarvostelut. Lauantaina suoritettiin estekoe ja sunnuntaina askellajikoe. Esteiden oli tarkoitus olla alunperin Estekentällä, mutta sateiden takia rata siirrettiin Haimi-hallin suojaan.

Ensimmäiset arvioitavat hevoset starttasivat jo kasin aikaan, mutta meidän vuoro oli vasta kello 12.


Oltiin paikalla hyvissä ajoin. Olisin halunnut nähdä Ypäjä Hemmon suorituksen, mutta ehdittiin kuulemaan vain arviointipisteet (tekniikka 9, kapasiteetti 8,75 ja ratsastettavuus 8,5), joilla tämä hermeliläinen meni ylivoimaisesti johtoon.

Laitettiin Rölli kuntoon ja suunnattiin verkkaan. Käveltiin ja ravailtiin hyvän aikaa ennen kuin muut meidän ryhmäläiset ennättivät maneesiin. Laukassa työskentelyä ympyröillä sekä vähän temponvaihteluita. Rölli tuntui varsin mukavalta ratsastaa. Hyppyjä otin vain muutaman, kaksi pystylle ja yhden okserille. Hypyt oli jotenkin aika löysiä, mutta en viitsinyt alkaa tahkoamaan niitä liikaa.

Radan puolella sai ottaa vielä verkkahyppyjä vielä ykkösokserille. Otin siihen yhden hypyn, joka oli ihan jees muuten, mutta jalat roikkuivat vaan alhaalla (kuva).


Saatiin tuomaristolta lupa aloittaa ja lähdettiin ensimmäiselle radalle, jonka estekorkeus oli 70-80 cm. Heti ykköselle tuli ihme loikka kaukaa, edustava aloitus siis. Kakkoselle näin paikan lähelle ja maltoin odottaa, mutta lähdin hyppyyn liikaa ylävartalolla. Kolmonen-nelonen-linja meni ihan ok, vaikka Rölli vähän valui ulos vasemmalle. En tiennyt välin metrimäärää, mutta se osoittautui meille aika ahtaaksi viiden laukan väliksi. Vitonen ja sarja meni ihan hyvin. Ei aivan tyylikkäästi, mutta puhtaasti.


Ekan kierroksen jälkeen esteitä nostettiin, varmaan 10-15 senttiä, kun ei näyttänyt vielä erityisen isolta. Tultiin uudelleen rata kolmosesta lähtien. Rölli alkoi valumaan enemmän ja enemmän vasemmalle lähestymisissä. Aloitettiin rata heti ottamalla puomi matkaan. Rölli ei ollut ihan avuilla ja kaarteissa laukka pääsi vähän löysäksi. Terävyys ja nopea reaktiokyky oli vähän hukassa, molemmilta. Vitospystylle tuli hissiloikka pohjasta... Taputin Rölliä esteen jälkeen, mitä tosin ei olisi kannattanut tehdä. Oma paino valui oikealle ja Rölli oli kiertämässä kolmosesteen ulkopuolelta, kun taas mulla oli mennä kolmosen ja kakkosen välistä kuten ekalla kierroksella. Niimpä mentiin melkeen estettä päin. Hyvä ettei sentään hypätty tätä estettä väärään suuntaan. Voiko nolompaa olla?!? No, ei muuta kuin ohjia taas vähän käteen ja matka jatkui. Rölli ei onneksi ottanut nokkiinsa tästä mokailusta. Vähän turhan reippaasti ja hiukan vinosti tultiin sarjalle, josta a-osalta turha puomi. B-osalle tuli kuitenkin aika hyvä hyppy vaikka linja valui taas kerran vasemmalle.

Luulin tässä vaiheessa, että se oli siinä. Tuomaristo ei kuitenkaan sanonut, että kiitos riittää, niin jäätiin vielä radalle pyörimään. Ratahenkilökunta hilasi esteitä vielä vähän ylemmäs ja saatiinkiin ohjeeksi tulla uudelleen kolmosesta lähtien. Kolmas rata oli kyllä semmoista räpellystä, että huhhuh. Hevonen oli löysä mato, joka seilaili minne sattui eikä reagoinut oikein jalkaan. Kaikista esteistä päästiin yli, mutta meno ei ollut sujuvaa nähnytkään. Puomeja, kiipeämisiä ja vaikka mitä. Sarjan b-osa sentään taisi jäädä ylös!

Tuomari Johanna Mikkola kysyi tämän keilaradan jälkeen, että haluanko tulla uudelleen. Mietin hetken, että pystynkö korjaamaan virheet vai voiko mennä vielä huonommin. Päätin kuitenkin lähteä vielä uudelle kierrokselle, ja ihan hyvä niin vaikka ei sekään mikään hieno rata ollut. Sarjalle tultiin ihan hyvin sisään, mutta väli jäi turhan ahtaaksi ja otettiin takajalkavirheestä puomi.


Loppuverkkailin ravissa taas jonkin aikaa. Pisteiden kuuluttamisen jälkeen käytiin Röllin kanssa vielä kiertelemässä metsäpoluilla ja kahlaamassa Rivieralla.

Tekniikka: "Jalkatekniikka vaihtelee erilaisista ponnistuspaikoista johtuen. Hevonen ei tänään kovin varovainen." Arvosana 5,5

Kapasiteetti ja laukka: "Hevosella on hyvä ja rytmikäs laukka. Esitti tänään kohtalaista kapasiteettia." Arvosana 7,0

Ratsastettavuus ja yhteistyöhalukkuus: "Hevonen ajoittain pohkeen takana. Varoo ratsastajan kättä." Arvosana 6,5

Keskiarvo 6,33. Estekokeen jälkeen Rölli oli jaetulla 27. sijalla (46 lähtijää).


Sunnuntainakaan ei onneksi tarvinnut ihan mahdottoman aikaisin herätä. Päivä ei kuitenkaan ihan onnistuneesti lähtenyt käyntiin, sillä aamulla kun vein Riksua tarhaan, hän teki ihme haarahypyn ja tallasi mun oikean jalan jalkapöydän päälle. Hienoa, eihän tänään ollutkaan mitään tärkeää ohjelmassa! Askel hieman ontui, mutta suuremmilta vammoilta vältyin. Aamupalan ajaksi pakastepussi kylmäämään jalkaa ja taas pelitti.

Sykeröt ei oikein ottaneet sujuakseen, eikä asiaa auttanut talliin löytäneet ärsyttävät polttiaiset, joita Röllin piti koko ajan heilutella pois. Ompelut saatiin valmiiksi ja lähdettiin matkaan, joskin vähän aikataulusta jäljessä.


Perillä oli kuitenkin ihan sopivasti aikaa eikä tullut paniikkia tai kiirettä. 5-vuotiaiden askellajikokeet ratsastettiin perinteisesti Hiekkalaatikossa ja verryttely oli viereisellä Keskikentällä.

Pitkin ohjin kävelyn jälkeen työskentelin vähän käynnissä yrittäen löytää taas selkää töihin ja askelta venymään. Humputeltiin ravissa pari kierrosta ennen kuin lähdettiin taivuttelemaan ja kertailemaan, miten hevosta käännetään vasemmalle. Paljon ympyröitä ja kiemuroita, osa meni oikeinkin kivasti ja osa ei niin hyvin. Olin varannut riittävästi verkka-aikaa, joten ehdittiin välillä aina ottaa hengähdystaukoja, mikä auttoi Rölliä pysymään virkeänä ja eteenpäinpyrkivänä. Väsähtäessään se alkaa roikkua ja rullaa kuolaimen alle eikä jaksa enää kantaa.

Laukassa Rölli lähti pari kertaa hiukan kiikuttamaan, mutta työskentelyllä löytyi paremmin malttia menoon. Vasen kierros oli laukassa aika hankala kääntämisen suhteen. Hiekkalaatikossa on kuitenkin hyvät, massiiviset reunat, joista saa paljon tukea kääntämiseen, joten en jäänyt tappelemaan.


Radan puolella kierreltiin molempiin suuntiin uralla ja kertaalleen mentiin kohti tuomaria. Hiekkalaatikko on monelle aika jännittävä paikka, sillä sieltä näkee niin moneen suuntaan, jossa on kaikkea jänskää liikehdintää. Rölli kuitenkin oli yllättävänkin rento ja rauhallinen, tuomarikopit ja katsomo ohitettiin ilman huolen häivää.

Ratana oli siis 5v laatuarvostelun oma kouluohjelma, jossa arvostellaan hevosen liikkumista suoralla ja kaarevilla linjoilla. Ei siis tehtäviä yksitellen. Pääosassa on hevonen!


Omasta mielestä meidän rata meni aika kivasti. Oli siinä vielä paljon parannettavaa ja treenattavaa, mutta esiinnyttiin ihan siististi. Alkutervehdykseen tullessa Rölli oli vähän turhan reipas, eikä meinannut oikein pysähtyä. Onneksi aloitin jarruttelemisen hyvissä ajoin, niin pysähdys osui melkein kohdilleen. Ekassa keskiravissa Rölli meinasi hypähtää laukalle. Olin onneksi itse hereillä (kerrankin!) ja sain pidettyä ravilla. Pieni tahtirikko siitä kuitenkin tuli matkan varrelle. Kolmikaarisen ekalla kaarella Rölli oli ihan lähdössä jo toiselle diagonaalille, eikä meinannut kääntyä. Toinen keskiravi onnistui paremmin.

Vapain ohjin käynnissä Rölli oli lähdössä haahuilemaan omia reittejään, joten piti aika paljon ohjailla. Ohjia keräillessä se vähän jännittyi taas, mutta ravissa ja nostossa taas oli ihan ok. Laukkaympyrä vasempaan meni arvatenkin vähän seilaillen. Oikealle meni sujuvammin. Kakkahädästä huolimatta nosto onnistui ihan hyvin. Tuntumalla esitetty käynti oli kiireistä ja lyhyttä. Takapää tuntui vähän hassulta radalla ja videolla näkeekin, että vasen takanen vähän potkii kärjellä hiekkaa.

Olin ihan tyytyväinen Röllin suoritukseen. Onneksi ratsastajan istunta ja apujenkäyttö ei ollut tänään arvioinnin kohteena, sen verran huono ryhti oli. Ja ohjatkin vain 20 senttiä liian pitkät koko radan!

 Käynti: "Puhdas tahti, saisi olla irtonaisempi lavoista. Kuolaintuntumalla lyhyttä ja aavistuksen kiireistä." Arvosana 6,0

Ravi: "Tahti on puhdas. Väläyttelee joustoa, mutta menettää tasapainon ajoittain." Arvosana 8,0

Laukka: "Hyvä perusrytmi, ilmava liike. Hieman voimaton takaa. Mukavassa tasapainossa." Arvosana 7,8

Ratsastettavuus: "Hyvä asenne, riittävä eteenpäinpyrkimys. Ajoittain kiireinen." Arvosana 7,9

Keskiarvo 7,43. Röllin askellajikokeen tulos oli päivän 7. paras. Röllin ravi oli toisteksi paras! Laukan arvosanakin oli mukana top5 ja ratsastettavuus kolmanneksi paras :)

Kokonaiskilpailun tuloksissa oltiin 16./46

Nyt vähän huilia ja sitten jatkuu taas treenit kohti ensi vuoden Kasvattajakisaa ja muhkeita rahapalkintoja!

2 kommenttia:

  1. Esteradalla ei niin ollu teidän kummankaan päivä! Joka radalla huolimatonta ratsastusta ja rölli pudottelee ihan turhasta.. oon nähnyt teidän menevän niin paljon paremmin kun tällä videolla. Koulurata oli hyvä! Rölli ois mielestäni oikeesti ansainnut molemmissa lajeissa paremmat pisteet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, ei sitä parhainta osaamista pystytty esteillä esittämään! Vähän puolueellinen mielipide, mutta olen samaa mieltä noiden pisteiden suhteen! :D

      Poista