sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Bloggaajatapaaminen Raision Hööksissä

Perjantaina treffattiin 10 bloggaajan voimin Raision Hööksissä, jossa meillä oli Siirin järjestämä bloggaajatapaaminen.

Hööksin edustajina paikalla oli Suomen myymälöistä vastaava aluepäällikkö Mici, myymäläpäällikkö Christa ja myyjä Mariel. Meidät otettiin iloisin mielin vastaan alkumaljojen kera.

Illan ohjelma koostui pienestä Hööksin historiikista ja tuotevalikoiman esittelystä. Christan johdolla tutustuimme syksyn ja talven tuoteuutuuksiin sekä lisäravinteisiin. Iltapalan äärellä tutustuimme paremmin myös toisiimme :) Paikalla olivat minun ja Siirin lisäksi bloggaajat EssiMoonaEmmaJohannaMilkaHenriettaNea ja Maisa.



Alkujaan Hööksin tarina on alkanut pienenä satulapajana Ruotsissa vuonna 1931. Maanviljelyyn tarkoitetut valjaat ja armeijan tarpeisiin tilatut satulat olivat pajan ensimmäisiä tuotteita. Muutama vuosikymmen myöhemmin ratsastus harrastuksena yleistyi ja tarjosi laajemmat markkinat erilaisille hevostarvikkeille. Monipuolisiin ratsastusvarusteisiin laajentunut Hööks Hevosurheilu syntyi vuonna 1976.

Ensimmäinen postimyyntikuvasto julkaistiin 1979. Myynti kasvoi ja kehitys jatkui hyvää vauhtia. Hööksin nettisivut lanseerattiin vuonna 1999 ja Suomen nettikauppa avattiin vuonna 2004.



Nykyään Hööksillä on 51 myymälää Pohjoismaissa. Viime vuosina Hööksin kasvu on ollut varsin nopeaa ja useita uusia myymälöitä on perustettu ympäri Pohjoismaita. Tänäkin vuonna on aukeamassa vielä kaksi uutta myymälää!

Suomessakin myymälöitä on seitsemän: Raisiossa, Espoossa, Vantaalla, Ylöjärvellä, Seinäjoella, Oulussa ja Kuopiossa. Suomen myymälöistä neliömetreiltään isoin, tämä Raision myymälä avattiin aika tarkkaan kaksi vuotta sitten, avajaisia juhlistettiin 20.9.2013.

Raision Hööks on tullut tutuksi tässä parin vuoden aikana, sillä kaikenlaista varustetta on sieltä tullut hankittua. Tarjonta ja tuotevalikoima on myymälässä erittäin laaja, myynnissä on kaikkea satuloista aitatarvikkeisiin, koirien pedeistä aina kavaletteihin asti. Kuitenkin myymälässä on hyvin selkeä esillelaitto ja mukavasti tilaa kulkea ja tutkia tuotteita. Plussaa myös ystävällisestä ja osaavasta henkilökunnasta!





Raision myymälä sijaitsee osoitteessa Kuloistentie 10, Raisio. Omalla autolla kulkevalle paikka on oikein mahtava, sillä pihalla on runsaasti parkkitilaa. Jee, ei vaikeita taskuparkkeja! Joukkoliikenteen ystävillekin on tarjolla helppo pääsy ostoksille. Bussit 220, 221 ja 300 kulkevat Turun keskustasta aivan myymälän viereen. Ostoksia ei tarvitse kauas kantaa, sillä bussipysäkki on noin 200 metrin päässä myymälästä. Muutkin shoppailumahdollisuudet ovat aivan kivenheiton päässä: Kauppakeskus Myllyyn on noin kilometrin matka ja Ikeaankin vain vajaat pari kilsaa.

Tarkemmat yhteystiedot ja aukioloajat löytyvät myymälän sivuilta Hööks Raisio.




Hööksin omien merkkien (mm. JH Collection, Showmaster, Equi-Xpert) lisäksi tarjontaan kuuluu monia kansainvälisiäkin brändejä. Hööksin valikoimista löytyy esimerkiksi monia Horsewaren loimia, Roecklin hanskoja, Lamicellin varusteita, Back on Trackin tuotteita ja Spooksin vaatteita.

JH Collection
Horseware

Spooks

Syksyn väreinä mallistoon oli tullut räväkkä oranssi, mutta myös hillitymmät harmaa, mariini sekä itseäni ilahduttanut metsän vihreä. Värit näkyivät niin ratsastushousuissa, satulahuovissa kuin loimissakin. Vaikka meidän maastovärinä on enemmänkin kirkkaampi ruohonvihreä, niin vihreä on vihreä ;) Täytyy ehkä myöhemmin käydä uudella reissulla kotiuttamassa jotain!

Kenttäratsastajana ilahdutti myös, että kenttäsuojiin oli tullut uusina väreinä pinkki ja vaaleansininen. Nämä tosin taisi olla tulleet jo keväällä. Koska tulee vihreät suojat? :D

(Hööksin kenttäsuojat olivat mukana myös keväällä tekemässäni kenttäsuojien testissä, jossa pärjäsivät kivasti)

Hööksin nettisivuilla on myös vinkkejä ja ohjeita varusteiden valitsemiseen ja sovittamiseen. Uutuutena vinkkeihin on nyt syyskuussa alkanut Hööks Academy, jossa ruotsalainen kenttäratsastaja Viktoria Carlerbäck jakaa videoilla omia ohjeitaan (englanniksi) koskien varusteita, ratsastusta ja hevosen kouluttamista. Uusi video julkaistaan kahden viikon välein. Ensimmäinen video on jo julkaistu. Siinä Viktoria sovittaa hevoselleen erilaisia suitsia ja kertoo niiden käyttötarkoituksista. Vaikuttaa mielenkiintoiselta sarjalta ja odotan jo jatko-osia!


Oli jännittävää ja hauskaa päästä bloggaajatapaamiseen. Kiitos siitä kuuluu Siirille ja Hööksille, unohtamatta tietenkään kivoja bloggaajakollegoita! Saatiin valita Hööksiltä tuote kotiinviemiseksi, ja siitä onkin tulossa juttua vielä myöhemmin :)

Postaus toteutettu yhteistyössä Hööksin kanssa

2 kommenttia:

  1. Jes, hyvä Jenni! Sait kirjoitettua oikein mielenkiintoisen tekstin, taptap!! :)

    VastaaPoista