Tammikuun alkupuolella hevoset rokotettiin ja raspattiin, minkä johdosta tuli kevyempää menoa. Myös omat työt ja koulu ovat vähän syöneet ratsastukselta aikaa sekä paikoitellen myös motivaatiota ja jaksamista.
Riksun kanssa ollaan menty pitkälti kouluratsastuksen parissa, puomitreeniä tein viimeksi lauantaina ja maastossa käytiin kääntymässä maanantaina iltapäivällä. Kääntymässä vain sen takia, kun Riksu steppasi itseltään etukengän irti aika alkumatkasta... Kenkä vääntyi ensin puoliksi irti, jolloin varvaskäänne painoi keskelle kavioita, mutta onneksi sain kengän pois eikä Riksu alkanut aristaa kaviota. Illalla se sai molempiin etusiin uuden uutukaiset kengät, joilla kelpaa treenata :)
Tumpin kanssa tuli kuntoutuksessa hieman takapakkia taas :( Päästiin ravailemaan jo muutaman päivän ajan pari kierrosta, mutta nyt maanantaina oikea takajalka oli lämmin ja turvonnut. Palataan siis vain kävelemään...
Rölli sen sijaan on palannut työntekoon. Juoksutin sen viime torstaina ja sunnuntaina, molemmilla kerroilla liikkui puhtaasti ja kiltisti :) Sunnuntaina nousin myös selkään ottamaan kevyesti käyntiä ja ravia. Vähän jännitin, reagoisiko Rölli jotenkin, kun oli eka kerta ratsain kärryepisodin jälkeen. Iskä auttoi selkäännousussa. Rölli oli ihan nätisti ja kuunteli apuja yllättävänkin hyvin. Jes! Tästä lähdetään lisäämään treeniä pikkuhiljaa.
Irtohypytystä olen suunnitellut ainakin Riksulle ja Röllille tässä lähiaikoina toteutettavaksi, mutta katsotaan milloin olisi sen aika. Huomenna päästään Annan estevalmennukseen pitkästä aikaa. Toivottavasti saan kuvaajan paikalle, niin tulisi vähän uutta materiaalia tänne blogiinkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti