sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Sunnuntailenkillä

Tänään lähdettiin maastoilemaan, kun oli vielä valoisaa eikä vettäkään satanut. Ajatuksena mulla oli lähteä kunnon lenkille, mutta maastoon lähtivät seuraksi Juulia&Riksu, joten perus sunnuntailenkkihän siitä tuli. Jouduin lähtemään koulusatulalla liikenteeseen, kun estepenkki meni Riksun selkään..

Yleensä ratsastajat vaihtavat hevosilleen maastoon tai maastoesteille kovempaa kuolainta, mutta meillä laitettiin pehmeämpää. Tumppi toimii hyvin paksullakin kolmipalalla. Se yleensä innostuu laukkapätkillä ja maastoesteillä, mutta haluaa miellyttää ja kuuntelee kivasti :)


Meillä ei täällä ole hirveästi hyviä maastolenkkejä, vaikka maaseudulla asutaankin. Tänään kierrettiin Vanhalinnan lenkki, joka varmaan on jotain 9-11 kilometrin mittainen. Olen joskus sen mitannut Eniron karttapalvelulla, mutta tulos päässyt unohtumaan. Tähän lenkkiin kuuluu noin puolet reitistä asvaltti-osuutta, joten se joudutaan aina kävelemään. "Ison tien" ali mennään alikulkutunnelista, ja sitten päästään hiekkatielle.

Tumppi oli eilisen vaparin jälkeen alussa aika jännittynyt, eikä askellus edennyt eteenpäin vaan enemmänkin ylös. Meni kuitenkin kaikkialle rohkeasti kuten yleensäkin. Laukassa ei ehditty edes etenemään kuin rataestelaukkaa, kun takaata huudellaan jo "Älkää menkö niin kovaa!" Onhan se kiva, että Riksu pääsee kaverin kanssa maastoilemaan ja "opettelemaan rohkeutta", mutta tuntui että Tumppikin kyllästyi odottelemaan ja kulkemaan mateluvauhtia :D Yleensä maastoillaankin yksin, niin päästään menemään haluamaamme vauhtia.


Kuvat ottanut Niko, kiitokset niistä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti