torstai 22. marraskuuta 2012

Reidet huutaa hallelujaa!

Koulutunti. Ilman jalustimia. Taas. Rankkaa.

Eilen oli tosiaan taas Annan koulutunti. Itsenäisen verkan jälkeen "aloitamme sillä, että jalustimet kaulalle". Tehtiin ensin käynnissä väistöä uralta sisälle ja takaisin. Samaa piti myös ravissa, mutta sitten alkoi haasteet. Tumppi ei pysynyt peräänannossa, vaan vastusteli kättä ja kirmaili pää pystyssä. Sitten kun sain tehtyä ristiaskelia, oli hevonen ihan mutkalla. Vaihdettiinkin tehtävää, niin että Tumppi antaisi vähän periksi.  Tehtiin voltti pitkällä sivulla esteen ympäri, uralta loivaa väistöä keskelle ja taas esteen ympäri voltti. (Meidän koulutunti oli estetuntien välissä, joten maneesissa oli esteitä.) Väistö vasemmalle oli tosi tosi vaikea.. Jatkettiin vielä jumppailua volteilla, väistöä ja lisättiin vähän avoa mukaan. Toistoja ja toistoja, niin alkoi jo vähitellen toimimaan.

Laukassa Tumppi oli alusta asti kiva :) Tehtiin voltteja, täyskaartoja ja vastalaukkaa. Muoto säilyi sen enempää säätämättä. Loppuun tehtiin vielä samoja väistötehtäviä ravissa kuin alkuun. Tumppi oli jo rennompi, mutta vasemmalle ei tahtonut oikeen edelleenkään väistää rennossa muodossa. Tehtiin voltilla töitä taas rennon peräänannon saavuttamiseksi. Sitten voltilla vähän väistöä vasemmalle. Tässä Tumppi toimi huomattavasti paremmin ja pienillä avuilla, joten saatiin hyvällä mielellä lopettaa :) Loppuravit ja -kävelyt estetunnin aikana. Tumppi otti ensin hiukan lämpöä, mutta rauhoittui pian.

Koulutunnilla maaliskuussa 2009, eli ei ihan eiliseltä ;)

Kuvannut Mari


2 kommenttia: