keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Eilinen estetunti

Eilen oli Janna Huhtasen estetunti kotimaneesissa. Aloitettiin kolmen puomin linjalla.. Ensin tultiin 4 ja 4 laukkaa muutamia kertoja, sitten vähän lyhennettiin 5 ja 5 laukkaan. Tumppi toimi ihan ok, mutta oma istunta seilaili siihen malliin että valuttiin linjalla vähän puomien ulkoreunaan. Toistoilla skarppasin ja saatiinkin ihan mallikkaita suorituksia.


Itse hyppelyt aloitettiin kavaletti-pysty-sarjalla, jossa väliin 2 laukkaa. Linjan jälkeen piti pysäyttää ennen kulmaa ja kääntää vasemmalle, tällä haettiin kontrollia ja opetettiin hevosia odottamaan ratsastajan päätöstä suunnasta. Ei siis annettu hevosten itse päätellä reittiä ja oikaista oikealle. Ekalla kerralla Tumppi mutkitteli kuin mikäkin mato! Seuraavilla kerroilla oli heti parempi.

Tumppi innostui ja otti lämpöä taas tälläkin kertaa estetunnilla. Laukannostoissa se kiljahtelee (kuulisitte joskus! :D ) ja melkein sutii paikallaan innoissaan. Pari kertaa kontrolli vähän hukkui esteiden välillä, mutta muuten Tumpelo oli paremmin kuulolla kuin viimeksi Sepon tunnilla. 

Sitten tultiinkin toisinpäin sarja, jolta jatkettiin kaarella okserille, ja jatkettiin puomille, jolla laukanvaihto (useimmiten onnistui!) ja lopetettiin pienelle pystylle, joka oli vain yksinäinen puomi ilmassa. Tumppi tuntui ihan kivalta ratsastaa, vaikka se kulki aika lailla pää pystyssä ja oli ihan intsinä.

Jatkettiin edellisen radan perään vielä okseri-sarja ja jumppasarja. Jumpalle toin vähän huonosti sisään, mutta Tumppi hoiti tehtävän. Kerran tässä matkan varrella Tumppi pukitti taas kun otin sen takaisin kontrolliin. Lopuksi tultiin vielä jumppaa toiseen suuntaan, okseri-sarjaa ja kavaletti-pysty-sarjaa vähän isompana.

Odotellessamme omaa vuoroa käveltiin pitkin ohjin. Tumppi venytteli eteen-alas itsekseen ja kyllä venyttelikin! Meni varmaan parhaiten eteen-alas kuin koskaan ennen, ja vielä estetunnin aikana. Ihmeellistä! :D

Loppuraveissa Tumppi oli vieläkin ihan täpinöissään. Pätkittäin rentoutui ja pääsin myötämään, mutta sitten singahti taas jostain äänestä tai ratahenkilöiden liikkumisesta johtuen eteen. Kun jäätiin yksin maneesiin verkkailemaan, oli Tumppi paljon rennompi.


Jostain laatikon perältä löytyi vanha videokamera, joka pääsi tänään käyttöön. Laatu ei ole mikään maailman mahtavin, mutta kai siitä jotain näkee... Juulia oli kuvaamassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti