sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Ravuri tienaa ratsujen ruuat

Sunnuntaina 29.5. meidän 3-vuotias tamma Ratu Royale kilpaili Elitloppetissa, Ruotsin suurimmassa ravitapahtumassa. Starttina oli 3-vuotiaiden tammojen Eliittilähtö, auton takaa 1609 metriä.

Ja miten sitten menikään? Oikein hyvin! Royale pyyhälsi keulassa koko matkan, vaikka toisessa kurvissa kakkosrataa pitkin Lindy's On Fire kävikin haaveilemassa johtopaikasta. Avausvauhti oli kova ja reippaasti tultiin maaliinkin. Muut hevoset hyytyivät matkan varrella ja Royale sai juosta maaliin noin viisi hevosenmittaa ennen muita. Kuski Olli Koivunen ehti siinä Solvallan maalisuoralla jo vilkuttaa kuvaajillekin onnessaan :)

Sen verran kovaa vauhtia Royale juoksi, että se paukutti uudet ennätykset! Aika 1.11,0 on uusi ennätys 3-vuotiaille tammoille niin Suomessa kuin Euroopassakin. Ihan huikeeta! Voittojuoksu katsottavissa Katsomosta.



Royale on käynyt Solvallassa nyt neljä kertaa ja jokaisella kerralla se on ollut rahasijoilla. Kahdella ekalla kerralla olin itsekin mukana, mutta nyt Elitloppetin juoksun katsoin kotikoneelta. Ennen kuin katsoin videota lähdöstä, kirjauduin sisään Fintotoon. Mun huima euron panos oli tuottanut kolmekymppiä!

Startin voitosta Royale sai mainetta ja kunniaa, voittoloimen, kukkakimpun, muutaman maljakon ja lasipatsaan sekä ruusukkeen. Tietysti mieltä lämmitti myös voittosumma, noin 16 tuhatta euroa.

Kuva Solvallasta 2.9.2015, kun oltiin siellä ensimmäistä kertaa. Silloin Royale sijoittui toiseksi.


Viime torstaina MTV Ravit kävi meidän tallilla tekemässä haastattelua Royalesta. Pieni insertti haastattelusta esitettiin tänään MTV:n Ravikunkku ohjelmassa. Ohjelma löytyy Katsomosta ja Royalen pätkä alkaa kohdasta 9:00.

Haastatteluille saatiin jatkoa heti perään perjantaina, kun Hevosurheilun toimittaja kävi kylässä. Kahden aukeaman tarina Royalesta kuukauden hevosena julkaistaan ensi keskiviikkona. Saattaa siellä meikäläinenkin vilahtaa kuvissa ;)

16 kommenttia:

  1. Huimasti onnea! Super hevonen <3

    VastaaPoista
  2. Vautsiiii!!! Niiin hienoa! Ootko itse ajanut Royalella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Olen ajanut pari kertaa hölkkälenkkejä. Yhdeltä kerralta on jopa todistusaineistoa tässä kuvapostauksessa.

      Poista
  3. Hurjasti onnea koko tiimille! 🏆🎉

    VastaaPoista
  4. Isot onnittelut, aivan huippua! Löysin blogin vasta alkuvuodesta ja mulla on mennyt ihan ohi että teillä on ravihevosia. Tää on ihan mun suosikkiblogeja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saara! Juu, meillä on 8 omaa hevosta, joista nämä mun kolme ratsuja ja loput sitten ravureita (2 suokkia ja 3 lämppäriä). Tarkoituksella yritän pitää blogin enemmän ratsastuksen maailmassa, vaikka välillä ravurit voivat seikkailla mukana :)

      Poista
  5. Mä näin otsikon tästä hevosesta, arvasin nimen (Ratu) perusteella että se olis teidän (sun blogia seuranneena) ja oli pakko tulla kurkkaan.

    Upeaa!

    VastaaPoista