torstai 27. elokuuta 2015

"Kanna pää"

Tiistaina puolenpäivän aikoihin meillä oli Röllin kanssa taas Maijan koulutunti. Tehtiin edelleen ihan perusjuttuja ja kertailtiin laatuarvostelun koulurataa.

Jo heti alkuun yritys oli kova hallita omaa vasenta kättä, se kun oli taas kerran aivan on-off. Siis veto päällä tai ohja roikkui tyhjänä. Yleisimpiä Maijan huomautuksia olivatkin "taas sä leivot siellä", "lyhyemmät ohjat" ja "älä päästä ohjaa".

Alkuhölkän jälkeen työskenneltiin kolmikaarisella kiemuralla. Ensin armollisesti kevyessä ravissa reitti ja tahti kuntoon, myöhemmin vielä harjoitusravissa. Röllin piti taas malttaa kulkea rauhallisesti, mutta tahdikkaasti. Välillä tuli kiireisiä kohtia, jolloin mun piti jarruttaa taas enemmän istunnalla kuin kädellä. Mielikuva "pysäytä napa ja reidet" auttoi hurjasti ja Rölli reagoi yllättävän hyvin siihen. Yleensä kun lähden liikaa kädellä säätämään, lyhenee kaula liikaa eikä Rölli jaksa kantaa, vaan rullaa kuolaimen alle, tiputtaa selän ja jättää takajalat laahustamaan. Tehtävissä nousikin esiin juttu, jota tulee vahtia. Röllin täytyy kantaa oma päänsä. Muutamissa kaarteissa ratsastin ulkojalalla eteen ja normaalia korkeammalla sisäkädellä pienesti johtaen. Jumppailun myötä kurvit vasemmallekin alkoivat sujua eikä Rölli rullannut enää oikeassakaan kierroksessa.

Harjoitusravissa kun tehtiin samaa, tuntui ensin että kaikki piti aloittaa uudelleen alusta. Ei välttämättä hevosen takia, vaan oman kropan hallinnan johdosta. Tai siis hallinnan puutteen...

Laukannostot onnistui taas kivasti pienin avuin. Harjoittelua vaati taas kääntäminen ja oikean muodon säilyttäminen. Tehtiin töitä sekä ympyrällä että suorilla. Parilla viimeisellä diagonaalilla Rölli tuntui oikein hyvältä liikkuessaan selvästi ylämäkeen. Maijakin pääsi kehumaan :) Loppuun otettiin vielä ohjelman käyntitehtävät ja ravissa pari keskihalkaisijaa pysähdyksineen.

Ihan loppuun Maija vinkkasi Röllille sopivasta kisakampauksesta. Saa tosin nähdä kuinka hyvin itse onnistun sellaisen luomaan. Täytyy ehkä ottaa joku kampaustreeni ennen H-hetkeä ;)

Molemmat yhtä pirteinä aloittamassa treeniä

Postauksen kuvat tämän päivän itsenäisestä treenistä. Pyrittiin pääsemään samoihin tunnelmiin kuin tunnilla, mutta ei aivan onnistunut. Ihan hyvin Rölli meni kuitenkin :)

Käynnissä vähän hommia kahdeksikolla, ravissa isoilla ympyröillä. On se kumma, kun ei osaa pitää nyrkkiä kiinni ja pystyssä, vaan ohja vähän väliä venahtaa pitkäksi jolloin nyrkit kippaa ja ranteetkin menee mutkalle. Maija aina sanoo, että pitäisi istua leuhkana satulassa. Oma istunta tosin muistuttaa enemmänkin jotain väsynyttä kilpikonnaa.

Rölli teki ihan hienot keskiravit ja jarru toimi hyvin alaspäin siirtymisissä. Laukat pyöri hyvin, mutta hiukan olisi voinut olla meno rennompaa. Keskityin siihen, etten jää taas liikaa vetämään vain kädellä vaan vaikuttaisin myös istunnalla. Rölli on onneksi mukavan herkkä (toistaiseksi en ole ennättänyt sitä vielä pilaamaan), joten sen voi ratsastaa myös pienille avuille. Ääripäänä on kuitenkin se, että jos itse vetää ja roikkuu niin hevonen vastaa samalla tavalla. Jatketaan harjoituksia!



6 kommenttia:

  1. onko teidän talli myyty? mihin teidän hepat nyt menee?

    VastaaPoista
  2. Ei oo vielä myyty. Toiveissa olis jättää hepat talliin kuitenkin :)

    VastaaPoista
  3. Kuka maija teitä käy valmentamassa?

    VastaaPoista
  4. ai että on hyvännäköinen hevonen! Ja tuo väri suomenhevosella on kyllä niin upea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pikkuhiljaa rumasta ankanpojasta kasvaa joutsen ;) Jep, tuskin näyttäisi niin hienolta jos olisi tusinarautias.

      Poista