sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Epämääräinen askel

Riksu oli tänään alkuraveissa jotenkin kovin epämääräinen liikkeissään. Verryttyään se toimi normaalisti. Mikäköhän siinä oli?

Aamulla Riksu oli laitettu kauniiseen kevätpäivään ilman loimea. Illemmalla tuli kuitenkin vettä ja Riksu ehtikin kastua ennen kuin hain sen sisälle. Tiedä sitten, oliko se vetänyt lihakset sateesta jumiin. Varsin innokkaasti Riksu tuli tarhassa vastaan ja oli menossa talliin. Riksu ei näyttänyt paleltuneelta tai viluiselta, mutta sai kuivatella kuitenkin villaloimi päällä ja heinäkasa nenän edessä.

Eilen lauantaina Riksulta lähti kenkä. En huomannut sitä heti, joten jatkoin ratsastusta. Kavio kului aika äkkiä pienemmäksi :( Illalla Riksu sai onneksi uuden kengän jalkaan ja pääsi hetkeksi vielä ruohotarhaan maistelemaan kevään ekoja ruohotupsuja ja rikkaruohoja.

Harjauksessa ja kuntoon laittaessa ei ollut mitään erikoista tai arkuutta havaittavissa. Menin poikkeuksellisesti tällä kertaa ilman suojia, joten niissäkään ei voinut olla mitään häiritsevää kohtaa tai likaa tmv. Ratsastin maneesissa, koska ulkona satoi vettä. Tein huolelliset alkukäynnit ja vielä ennen ravia työskentelin käynnissä isolla kahdeksikolla. Ravissa huomasin heti, ettei askellus tuntunut normaalilta. Kutsuin iskänkin maneesiin katsomaan, mikä on vikana. Vasempaan kierrokseen Riksu oli selkeästi huonompi. Se ei ollut varsinaisesti epäpuhdas mutta ei kyllä normaalikaan. Yritin tehdä pari keskiravin tapaista reippaampaa pätkää, mutta ne meni aivan kipittelyksi, kun Riksu ei halunnut pidentää juurikaan askelta..

Tulin alas ja tutkin jalat. Ei lämpöä, ei nestettä, ei vahvaa pulssia, ei haavoja. Ehkä hiukan Riksu ärsyyntyi vasemman etusen pienen luulian painelusta. Tosin se nosteli jalkoja koko ajan kun niihin koski. Ongelma vaikutti lihasperäiseltä, kun jänteissä tai kaviossa ei tuntunut mitään. Nousin takaisin satulaan ja jatkoin rentoa keventelyä, josko vaiva olisi joku jumi, joka aukeaisi lämmetessään. Laukan jälkeen ravikin toimi normaalisti! Riksu oli vähän etupainoinen ja jäykkä, mutta liikkui selkeästi puhtaammin!

Tein jokusen laukka-ravi-siirtymän, kunnes jo lopetettiin ratsastus. Tallissa Riksu sai yöksi joka jalkaan W-Profilen Healing Wrapit ja hetken ajaksi vielä etupolviin magneettisuojat.

Toivottavasti se oli joku pikku jumi vaan ja päästään taas viilettämään vapaasti :)

Kuva viime vuoden huhtikuulta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti