torstai 28. kesäkuuta 2018

Treeniviikko: torstai

Kyllä huomaa, että on lomalla kun pitää laittaa herätys ehtiäkseen kymmeneltä pitämään tuntia!

Kun Riksu on ollut poissa treenistä, on Rölli tarpeen mukaan paikannut tuntiratsuna. Tänään aamulla oli vuorossa puomitunti Riksun vuokraajalle, joka tosin siis ratsasti Röllillä. Itse kukin tässä toivoo Riksun elpymistä takaisin treeniin, mutta onneksi Röllikin on kuulemma mieluinen ratsu, vaikka kovin erilainen onkin Riksuun verrattuna. Teetin tänään yksittäisillä puomeilla nelikaarista kiemurauraa, jossa ravissa tehtiin takaosan väistöä kaarilla. Laukassa pitäydyttiin ensin isolla ympyrällä ja sen sujuessa otettiin mukaan hieman pienempi ympyrä toiseen suuntaan jolloin muodostui kahdeksikko. Sydämen puomilla harjoiteltiin laukanvaihtoja. Rölli alkoi välillä jo innostua tehtävästä niin, että kiihdytellessään ei aina ehtinyt kerätä jalkoja mukaan vaihtoon. Pääsääntöisesti tehtävät onnistui ja tunnista jäi taas hyvä mieli :)


Riksulla oli taas juoksutuspäivä. Taluttelin radalla alkuun ja loppuun, kentällä pyörähdettiin noin 10 minuuttia. Riksu liikkui ihan kivasti, mitä nyt varsin laiskasti taas. Huomaa että herra ei ole ollut täydessä treenissä, sen verran keksi taas kyttäiltävää taluttaessa vaikka reitit ei olleet muuttuneet miksikään...


Kuumasta päivästä johtuen nahkasaappaat tai ratsastushousutkaan eivät houkutelleet, joten keksin Reippaalle ohjelmaa, jossa pärjäsin itse shortsit jalassa. Reippaan ratsu-uran aikana kärryttely on jäänyt hyvin vähälle, mutta nyt kaivettiin valjaat taas esiin. Mun viimeisimmästä kärryttelystä Reippaan kanssa oli vierähtänyt jo useampi vuosi. Silloin viimeksi Reipas oli, no reipas. Se pullasi paljon ohjalle, oli vino eikä jarruja pahemmin ollut. Ei mikään erityisen miellyttävä ajettava siis todellakaan.

Nyt Reipas oli jo kuntoonlaitossa oikein rauhallinen ja maltillinen. Sain sen hyvin irti ja pääsin kärryjen kyytiin pyytämään itse liikkeellelähtöä. Reipas oli oppinut kärryttelytaukonsa aikana jotenkin tavoille, sillä se oli tosi helppo ja kiva ajettava nyt. Sain tehtyä käynnistä pysähdyksiä ihan missä kohdassa tahansa ja helposti pienin pidättein. Ihan en luottanut tähän olotilaan täysin, vaan suunnattiin kentälle testailemaan apuja enemmän. Kiemurtelin esteiden ympäri tehden taas pysähdyksiä sinne tänne. Hyvin toimi ohjaus ja jarru niin käynnissä kuin ravissakin. Radalla edelleen heppa hyvin avuilla! Noin 40 min lenkkeily sujui paremmin kuin olisin ikinä voinut kuvitellakaan :)


Illalla käytiin Satula.comin 10-synttäreillä katsomassa Working Equitation klinikkaa, jonka veti Hanne Halonen. Oli tosi jännää päästä seuraamaan lajia, josta olen joskus juttua kuullut, mutta en sen enempää ole perehtynyt. Klinikan ratsastajat, kouluratsastajat Anna von Wendt ja Maria Pyykönen tuntuivat myös tykkäävän lajista, jota testasivat nyt ekaa kertaa. Hyvää jumppaa kouluratsuille ja monipuolisuutta treeniin. Saas nähdä koska omat suokkipojat alkavat harjoitella härän keihästystä, kellokujaa tai portin avaamista.

(Video Annan&Donnan Working Equitation radasta Björkboda Dressagen Facebook-sivulla)

2 kommenttia:

  1. Kiva kun Reipas pääsee välillä myös kärryjen eteenkin. Olisi kivaa itsekkin joskus liikuttaa joku hevonen kärryjen kanssa, ei tarvitsisi kaivaa niitä saappaita ja keskittyä ratsastukseen.. tosin tuossa valjastuksessa olisikin ihmettelemistä kun en ole vuosiin valjastanut :D

    Working equitationia olisisi kiva joskus kokeilla. Etenkin portin avauksesta voisi olla hyötyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monipuolinen treeni on aina hyvä :) Kärryttely silloin tällöin on hauskaa vaihtelua, mutta ei sitä pelkästään jaksaisi. Joskus kyllä haluaisin kokeilla myös valjakkoa ja ratsastusjousiammuntaa!

      Poista