lauantai 9. tammikuuta 2016

Muistelma vuodesta 2015

Mitä teimmekään vuonna 2015?

Tammikuu
Vuosi alkoi valmennuksien merkeissä, niin koulussa kuin esteilläkin molempien heppojen kanssa. Itsenäisessä treenissä jumppailtiin ja treenattiin takapäähän voimaa poweripuomeilla ja kavaleteilla. Ensimmäinen kuukausi ei ollut pelkkää hiki hatussa treenaamista, vaan hauskaa pidettiin mm. pulkkaratsastuksen merkeissä Riksun kanssa.


Helmikuu
Heti helmikuun ensimmäinen päivä käytiin avaamassa kisakausi 1-tason koulukisoissa, jotka olivat myös Röllin ihka ensimmäiset koulukisat. Kuun lopussa käytiin myös 1-tason estekisoissa. Kisojen välissä ehdimme valmentautumaan Annan tunneilla sekä kirmailemaan hangessa.


Maaliskuu
Maaliskuussa riitti puuhaa. Molemmat hevoset olivat hyvässä kisakunnossa, joskin Rölli pärjäsi huomattavasti paremmin kouluradoilla. Röllin keilapallomoodista huolimatta sen kenttähevosen urahaaveita ei heitetty menemään, vaan aloimme keräämään kvaaleja kokoon harrasteluokkaa varten. Riksu kävi Ypäjällä treenaamassa maastareita hallissa ja osallistuimme myös hallikenttäkisoihin.


Huhtikuu
Huhtikuussa toteutimme ystäväni Nooran kanssa pitkäaikaisen haaveen ja starttasimme ekaa kertaa matkaratsastuskisoissa mun hepoilla. Molemmat hepat pääsi vihdoin ulos maastoesteille, Rölli kävi kotipihan lisäksi myös Ypäjällä maastarivalmennuksessa. Instagramin inspiroimana Riksu harjoitteli kotosalla kapeita esteitä. Huhtikuussa aloin myös ratsastamaan Riiviöllä, jonka kanssa aloiteltiin kevyesti parina päivänä viikossa. Huhtikuun iloinen yllätys oli Röllin keräämät kvaalit!



Toukokuu
Kerätyistä kvaaleista saatiin heti nautiskelle toukokuun alussa, kun molemmat hevoset pääsivät kauden ekoihin ulkokenttäkisoihin Ypäjälle. Rölli debytoi todella hienosti harrasteessa napaten ruusukkeen ja Riksu starttasi tuttaria yhdellä turhalla ohimenolla. Kuun puolessa välissä Niinisalon kenttäkisoissa Riksu teki avoimen helpon ja Rölli edelleen harrasteen, molemmat suorittivat maaston puhtaasti. Laidunkauden alkaessa Riksu loukkaantui todennäköisesti riehuessaan, ja oikean etujalan hankositeeseen tuli pieni vamma, minkä vuoksi Riksun kisakausi loppui lyhyeen.

Toukokuu päätettiin mun ja Sennin järjestämiin harjoituskenttäkisoihin, joissa kisasin Röllillä ja Nooran hevosella Ekillä harrasteluokassa.



Kesäkuu
Riiviö sijaisti Riksua kotitreeneissä ja oppilaiden tunneilla. Vuoden tauon jälkeen Riiviö pääsi hyppelemään pikkuisia esteitäkin. Rölli hyppäsi hyvin kotimaastareilla ja estevalmennuksissa, mutta Ypäjän kenttäkisoissa se taas keräsi puomeja. Riksun kanssa jatkettiin saikkua kävelyn ja kylmäilyn merkeissä.


Heinäkuu
Rölli jatkoi kouluhevosen uraansa starttaamalla ekaa kertaa 2-tason kisoissa sekä hakemassa ruusukkeen 1-tasolla. Myös kenttäura eteni, kun Niinisalossa kisattiin eka tuttari, josta siitäkin kotiintuomisina ruusuke.

Riksu sai kuun lopussa hyviä uutisia klinikalta: hankositeen vamma oli parantunut hyvin :)

© Piia Mäkelä

Elokuu
Kuukausi alkoi Keravan kenttäkisoilla, joissa päästiin iloitsemaan Röllin ensimmäistä nollarataa. Ilo loppui kuitenkin lyhyeen kun maastossa kiellettiin trakehnerilla pihalle. Myös maastorata Hattulassa stoppasi trakille ja haudalle, mikä sai epäilemään kipua takajaloissa. Osallistumiset Kangasalan kenttäkisoihin jätettiin suosiolla väliin, mutta lähdin paikan päälle kisahoitajaksi Sannalle. Valmentautumisen suhteen aktivoiduttiin koulupuolella Röllin kanssa kahden hyödyllisen valmennuksen myötä.

Riksu palaili pikkuhiljaa normaaliin koulutreeniin ja Riiviön kanssa hypättiin pariin kertaan maastoesteitä kotona.


Syyskuu
Elokuussa Rölli sai vähän lepäillä, jotta se kauden tärkeimmissä kisoissa eli 5-vuotiaiden laatuarvostelussa se olisi voittokunnossa. Rataesteillä kumpikaan meistä ei päässyt loistamaan, mutta onneksi koulukoe sentään meni paremmin.

Riksu palaili esteratsastuksen pariin maltillisesti puomeilla ja pikkuesteillä. Riiviö ehti treenailla kotona jo vähän isompiakin esteitä sekä kävi oppilaan kanssa 1-tasolla tykittämässä 60 cm radan puhtaasti. Eksyttiin Riiviön kanssa myös 1-tason koulukisoihin.



Lokakuu
Laatuarvostelun jälkeen Rölli piti huilia esteistä lokakuun alkuun asti, jolloin otettiin kentällä muutamia hyppyjä miniesteille. Samoja esteitä pääsi Riksukin vähän loikkimaan. Syksyn myötä estevalmennukset siirtyivät taas maneesiin ja mustat pojat pääsivätkin molemmat jo mukaan treeneihin.


Marraskuu
Riksun kanssa kehiteltiin vaihtelua perustreeniin kärryttelemällä kentällä pujotellen törppöjä ja leikkien valjakkoajoa. Itsenäisissä estetreeneissä kaikki kolme jätkää pääsivät vuorollaan pomppimaan kotimaneesissa. Kilpailukausi päätettiin Röllin ja Riksun kanssa 1-tason koulukisoihin.

Rölli ja Riksu kävivät vuosihuollossa Kangasalla. Röllillä löydöksiä oli kintereessä ja ne molemmat kintereet piikitettiin. Riksulla oli oikeassa lonkassa arpikudosta, jonka hoitoon vaaditaan useampi akupunktiokerta. Molemmat kuitenkin saivat ohjeeksi kevyempää liikutusta. Riiviö toimi taas sijaisena ja sen kanssa osallistuin myös Aira Toivolan istuntaklinikalle.

© Anna Weckman
Joulukuu
Riksu ja Rölli keräilivät pöllöenergiaa kevyemmästä jaksostaan. Riksu kävi klinikalla uusimassa akupunktiohoitonsa ja Rölli palaili pikkuhiljaa takaisin töihin. Riiviön kanssa hypeltiin esteitä niin itsenäisesti kuin valmennuksessakin.


Vuoden kisat

Riksun kisakausi jäi vajaaksi loukkaantumisen takia. Ehdimme kisaamaan 3 kenttästarttia, 3 koululuokkaa ja 4 esteluokkaa. Lisäksi Riksu kisasi oppilaan kanssa yhden koulu- sekä esteluokan ja ystäväni Nooran ratsuna matkaratsastuskisoissa 24 kilometrin luokan.

Rölli kilpaili 6 kenttästarttia, 5 koulustarttia, 7 esteluokkaa sekä 5-vuotiaiden laatuarvostelun, johon kuuluu estekoe ja askellajikoe. Rölli osallistui myös yhteen pelkkään maastoestekisaan ja matkaratsastuskisoissa 24 km luokkaan.

Riiviö vasta rupesi kasvattamaan kuntoa ja enempi treenailemaan, joten käytiin vain kaksissa kisoissa. Ratsastin itse Riiviön kanssa yhden koululuokan ja oppilas osallistui yhteen esteluokkaan.

Omien hevosten lisäksi sain ratsastaa Nooran hevosta Ekiä. Sain Ekin lainaksi kenttäkisaharjoituksiin, jossa menimme harrasteluokan.

© Pilvi Vähämäki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti